Eteenpäin kanavalla

Aamu avautui sumuisen kauniina. Samassa laiturissa oli yöpynyt kanavalaiva, pitkä ja kapea ja jossa on asumiskelpoiset hytit. Se meni ensin sulkuun ja me sen vierelle. Sulun jälkeen oli silta ja sitten ajelimme aluksen perässä Loch Oich – nimiselle järvelle. Järven toisessa päässä oli kääntösilta ja siitä vähän matkan päässä Laggan sulut.josta päästiin Loch Loggy – järvelle, Gairlochyn sulun kohtasimme myös suomalaisia, jotka olivat lomamatkalla, tosin ilman venettä. Tästä oli enää lyhyt matka merelle, edessä oli vielä k ja kääntösillan jälkeen oli suoraan ajoa kapeaa kanavaa pitkin Banavie kylän yläpuoliseen satamaan. Matkan varrellaymmenen sulkua. Ensin on 8 portainen sulku, jota kutsutaan ”Neptunuksen Straircase” – nimellä meidän vapaan käännöksemme mukaan se on suomeksi ”Merenjumalan portaat” (?).

Banavien kylässä naisisto kävi täydentämässä ruokavarastoja ja käyttivät tilaisuutta hyväkseen tutustuakseen paikalliseen siideriin. Hyvältä oli maistunut. Marjatta löysi harrastajana paikallisen nalle – kaupan, yritti useaan otteeseen päästä käymään siellä onnistumatta kuitenkaan johtuen vaihtelevista aukioloajoista. Hän näki kaupan olevan auki, mutta silloin olimme keskellä sulkuja eikä hän muun miehistön onneksi lähtenyt sinne kesken kaiken.

Illalla alkoi sade, joka jatkui vielä seuraavankin päivän. Keittiössä valmisteltiin seuraavaa päivää mm. keittämällä paikalliset mielestämme liian makeat perunat salaatin aineksiksi.

Loch Ness - Fort Augustus - Cullochy Loch

Aamulla lähdettiin liikkeelle 08.15. Ennen sitä nautittiin aamiainen tavanomaisella menulla: kaurapuuroa, teetä, kahvia, leipää leikkeleillä. Kaurapuurossa jouduimme siirtymään paikallisiin tuotteisiin, mutta Elovena Plus´sasta luopuminen ei suurempia vieroitustuskia aiheuttanut.

Edessämme oli Loch Ness – järven ylitys ja hirviön johdosta olimme erityisen tarkkaavaisia. Valitettavasti vallitsevat tuulet olivat normaalit eli suoraan nenään, joten jouduimme ajelemaan koneella ja se tietenkin pelotti hirviön pois näkymättömiin. Lohdutukseksi kaikille pettyneille oli rannalle Drumnadrochit´in satamaan rakennettu kookas violettinen betonihirviö. Sataman vieressä on Urguhard Castle. Tämän rauniolinnan ohi ajettiin taas poikkeamatta Tiina muisti, ettei sinne pysähdytty myöskään 1990 pääsiäisenä, jolloin olimme perheen kanssa täällä automatkalla asuessamme Leedsin lähellä Yorkshire´ssa. No seuraavalla matkalla pitänee pysähtyä.

Puolen päivän aikoihin saavuimme järven toisessa päässä olevaan kaupunkiin Fort Augustus. Kaupunki on turistien suosima ja siellä on kanavan viisiportaiset sulut. Rantauduimme sulkujen alapuolella olevaan laituriin ja kävin kysymässä sulutusaikataulua. Edelliset veneet olivat menossa ylöspäin ja sain vastauksen, että kun tulevat vastaantulevien veneitten kanssa alas niin pääsemme seuraavassa ryhmässä ylös n. 2,5 tunnin kuluttua.

Käytimme ajan ensin tutustumalla tarkkaan toisten työskentelyyn ja sen perusteella päivitimme oman taktiikkamme ja sitten vapautettiin naisisto loppuajaksi mihinkäs muuhun kuin shoppailuun. naisilla riittää kummasti energiaa tähän harrastukseen, tuntikausia kierretään kauppoja vaikka ei kukaan ole etukäteen ilmoittanut mistään puutteista tai hankintatarpeista.

Sulutusajankohdan lähestyessä taaksemme laituriin tuli jo Inverness´issä näkemämme suurehko ( 76 jalkaa ) vaalean siniseksi maalattu tanskalainen purjevene Klem V. Sen masto nousi aina 10 – 15m muiden mastojen yläpuolelle. Sulutusjärjestelyissä kävi niin, että pienet moottoriveneet menivät sulkuun ensin, sitten tämä tanskalainen - joka tuntui leveydeltään täyttävän koko altaan – ja meille sanottiin, että tanskalaisen viereen voimme mennä jos saamme itsemme siihen mahtumaan. Vaihtoehto jäädä odottamaan taas 3 -4 tuntia ja mahdollisesti seuraavaan aamuun ei tuntunut mieluisalta, olimmehan sentään olleet paikalla ensimmäisenä tästä porukasta. Järjestelimme lepuuttajat uudelleen ja lähdimme lähestymään takaapäin luxus – venettä, jossa oletimme olevan palkkamiehistön. Hitaasti he ymmärsivät, että nyt ne suomalaiset tulevat, mutta sitten syntyi vipinää kannella, kovalla tohinalla etsivät lepuuttajia myös veneensä styyrpuurin puoleiselle sivulle, jonne me kiilasimme itseämme. Veneen hallintalaitteissa ollut kaverikin tajusi siirtää veneen kanavan reunaan kiinni – se tuntui käyvän helposti keulapotkurin ja kääntyvän potkurilaitteiston avulla. Hyvinhän me sinne mahduimme kun molemmat tyytyivät vain tarvitsemaansa tilaan. Näin mentiin sulku sululta ylös runsaan yleisön seuratessa tarkkaavaisena. Tanskalaisveneessä oli nuorehkon miehistön lisäksi ikääntynyt pariskunta, sekä selvästi myös vieraana ollut vähän nuorempi naishenkilö, joka aina välillä otti suluilla osaa kansitöihin. Sulkujen puolivälissä vanha herra meidän arviomme mukaan 90 paikkeilla kiinnitti huomionsa kutteristaagissa pitämäämme ARC – lippuun. Hän innostui kyselemään matkastamme ja mitä reittiä olimme tulleet suomesta. En tahtonut oikein kuulla ja hän ilmoitti kärsivänsä samasta vaivasta. Sain selvää, että hän oli käynyt kaksi viikkoa aikaisemmin Suomessa. Kysymykseen - missä siellä - hän vastasi, että Pietarsaaressa. Siellähän käydään ulkomailta ainakin venekaupoilla, ovathan Swanin tehtaat siellä. Vanha herra aikoo ehkä ostaa uuden purren, puristeli päätään tiedustellessani asiaa. Sulkujen jälkeen erotessamme hän nosti molemmat peukalot ylös innostuneesti toivottaen onnea matkalle ja erityisesti kisaan. Meiltä lähti myös hyvän matkan toivotukset takaisin.

Lähtiessämme yksi kanavan hoitajista kysyi tunsimmeko ko herran. Sanoin että tuttavillani on yleensä vaatimattomampia veneitä ja jos ne eivät aja itse niin ei siellä ainakaan palkkamiehistöä ole. Sain kuulla, että herra on rankattu Tanskan rikkaimmaksi ja on Maersk – konsernin pääomistajia. ”Konserni A.P. Møller-Mærsk Gruppen on tanskalainen monialayhtiö, jonka tärkein liiketoiminta-alue on logistiikka. Yhtiö tunnetaan paremmin nimellä Mærsk (tai kansainvälisessä asussaan Maersk). Yhtiö perustettiin 1904 ja sen pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa. Yhtiö toimii yli 125 maassa ja sillä on yli 100 000 työntekijää. Se on myös maailman suurin rahtilaivavarustamo ja Tanskan suurin yritys” – lainaus Wikipediasta.

Pahus kun olisi huomannut ajoissa, olisi voinut kutsua kaverin oluelle, tanskalaiset pitävät oluesta ja kun muutenkin oli juttutuulella.

Naiset seurasivat silmä tarkkana tanskalaisen miehistön toimintaa ja huomasivat, että he varmistavat lepuuttajan solmun vielä toisella solmulla. Tämä otettiin meillekin perussäännöksi ja se sai nimekseen pohattasolmu.

Fort Augustus on tosi viehättävä paikka. Emme kuitenkaan jääneet sinne yöksi vaan jatkoimme vielä jonkin matkaa Kytra sulkuun josta onnistuimme pääsemään läpi ennen sulkemista ja jatkoimme vielä Cullochy – sululle jonne jäimme odottamaan sen avautumista aamulla.

Vietimme iltaa tutustuen paikan kauniiseen luontoon. Kanavan vieressä virtasi joki, jossa oli kalastajia kokeilemassa kala onneaan. Joen yli johti vanha silta, jonka oli suunnitellut joku panimomestari. Silta rakennelma oli onnistunut ja hänet oli siitä hyvästä saanut insinöörin arvon.

Caledonian kanavalle

Aamulla aamiaisen jälkeen ja osittain lomassakin Lassi, Marita ja Jaakko pakkasivat tavaroitaan alkavaa kotimatkaa varten. Heillä oli hankittuna junaliput Inverness – Lontoo, hotellivaraus Lontoossa ja Ryanair lento seuraavana päivänä Stanstedista Tampereelle. Tavoitteena oli saada junasta läpileikkaus Skotlannista ja Englannista, tehdä pika tutustuminen Lontooseen ja ehtiä kotiin Loimaalle keskiviikon aikana.

Veneessä valmistauduttiin siirtymään kanavalle naismiehistön vai pitäisikö sanoa naisiston voimin. Ensin kuitenkin polttoaine täydennykseen. Lähtevä miehistö avusti veneen siirrossa. Tankattiin 53l hintaan 0,84 £/l . Ilmoitimme sataman valvojalle, että olemme valmiit sulutukseen. Sulkujen avautumisajan lähestyessä alapuolella pyöri useita veneitä. Sulunhoitaja kutsui MERITÄHTEÄ sellaisella murteella, että emme ymmärtäneet, onneksi naapuriveneessä tajuttiin, että meitä kutsutaan ja huutelivat meille. Vastasimme kutsuun ja sitten jo ymmärsimme, että meille tuli järjestysnumero ”Starport Number One” ja pyydettiin valmistautumaan.

Menestyksekkäästi selvitimme 5 sulkua ylöspäin. Tiina hoiteli köydet kanavan reunalla ja me muut hoitelimme hommat veneessä. Kanavan varrella kasvoi runsaasti Karhun vatukkaa, joka ei vielä kuitenkaan ollut kypsää, vadelmia sen sijaa voi jo syödä. Sulkujen jälkeen seuraavaksi olisi ollut Loch Ness järven ylittäminen. Kyselimme sulkuvahdilta Dochgarroch Loch´illa millaisia satamia olisi edessäpäin ja hän neuvoi jäämään yöksi tänne ja suositteli samalla paikallista ravintolaa ja siellä erityisesti ankkaa illalliseksi, olisi hänen mukaansa maan parasta. Jäimme yöksi, mutta tyydyimme oman keittiön antimiin – ne ovat yleensä olleet parasta A+ luokkaa, eikä pettymystä tullut nytkään. Tiina ahersi Wokki – pannun kanssa aikansa eikä tarvittu ulkopuolista ravintolaa. Rantautuessamme paistoi aurinko, mutta illalla alkoi vaimea sade. Ruokailun jälkeen pestiin veneen kansi. Illalla naisisto kävi tutustumassa suositeltuun ravintolaan. Paikka vaikutti viihtyisältä paikan. Sisustus oli uutta ja vanhaa eli jokaiselle jotakin. Sisään pääsyyn olisi tarvittu pöytävaraus, joten kanavavahdin suositukset oli kuunneltu huolella.

Sijainti 57º25,867´N 004º18,406´W

Uutta miehistöä Invernessissä

Täksi päiväksi oli jäänyt kaikki ne työt, jotka edellisenä päivänä jätettiin tekemättä. Edessä oli siivousta, purjeitten pakkausta ym ja kaiken huippuna mastossa käynti. Raumalta pikatoimituksena Göteborgiin tuotettu TV – antenni odotti asennusta. Edellinen Italialainen insinööritaidon näyte, joka antoi loistavan kuvan, sortui mastossa Vänernillä ja päätti tippua alas. Runko oli murtunut. Kupolia yritettiin pelastaa urhoollisesti, mutta merenkäynnissä tai paremminkin ”järven käynnissä” emme siinä onnistuneet saamaan ylös. Mikäli varusteena olisi ollut kalahaavi, homma olisi hoitunut, mutta kun ei ollut – nyt on. Mastoon kipuaminen on toistaiseksi ollut kipparin etuoikeus ja muu miehistö on saanut ratkaista avustustoimenpiteet. Mastotikkaita myöten kiipeäminen on huomattavan helppoa verrattuna sileään alumiinimastoon silpomiseen. Tarvikkeet nostettiin nostinköyden avulla ämpärissä. Asennus onnistui ja piirretyt lastenohjelmat alkoivat näkyä kirkkaina paljon kaivattujen säätiedotusten kanssa. Säätiedotus lupasi lämpenevämpää ja se onkin toivottavaa. Lämpöä on ollut vain 9 – 12 astetta.

Vene saatiin, jos ei juhlakuntoon niin ainakin siistimmäksi. Marjatta ja Marita lähtivät juoksujalkaa kaupungin iloihin eli ostoskierrokselle. He organisoivat vähän ajan niin, että kummallakin oli oma reittinsä ja välillä aina tapasivat ja vaihtoivat kokemuksia. Tällä tavalla saa tarjoukset hyödynnettyä tehokkaammin.

Tiina ja Kirsi saapuivat uusina miehistön jäseninä ja jo ennen veneelle tuloa liittyivät shoppailupartioon joksikin aikaa. Illalla järjestelimme paikat niin, että vanha ja uusi miehistö pystyi yöpymään veneessä. Tiinan ja Kirsin valmistaman iltapalan jälkeen valmistauduimme yöpuulle paitsi pubipartio, joka uskollisena tavoilleen lähti tutustumaan tarjontaan. Huomenna aamulla Marita, Lassi ja Jaakko lähtevät junalla kohti Lontoota ja matkaa jatkavat kanavalle kipparin lisäksi naisisto Marjatta, Tiina ja Kirsi.

Tutustuminen Invernessiin ja huoltoa

Aamulla päätimme pitää pyykki- ja siivouspäivän. Kokosimme kaikki matkan likaamat pyykit ja punnan kolikot ja täytimme kolme koneellista pyykkiä. Urakka venyi pitkälle iltapäivään. Lassi, Marita ja Jaakko kävivät kaupungilla rautatieasemalla selvittämässä junamatkaansa Lontooseen. Ennakkotiedoista poiketen edullisten 68 punnan lippujen myynti oli lopetettu ja hinta oli yli kaksinkertaistunut. Minkäs teet maksettava on, kotiin pitää päästä - työt kutsuvat. Purjehtiminen on siitä hankala matkustusmuoto, että tarkkojen aikataulujen noudattaminen ei ole helppoa ja siitä syystä edullisimpien matkustustapojen hyödyntäminen miehistön matkoille ei ole helppoa.

Pyykkituvassa tapasimme ruotsalaisen perheen emännän. He olivat palaamassa Karibian matkaltaan. Isä, äiti ja kolme alle 10 vuotiasta poikaa. Hyvin oli vuosi mennyt. He olivat palaamassa me vasta menossa kuin vanhassa Postipankin mainoksessa.Satama osoittautui oivalliseksi. Sijainti on lähellä Invernessin – Ylämaan pääkaupungin – keskustaa, kulman takana ovat suurehkot elintarvike- ja muut myymälät mm reilun kokoinen Lidl. Huomasimme myös, että suunniteltua veneen siivousta voisi siirtää päivällä ja niinhän tehtiin. On hyvä opetella uusille tavoille kun ollaan etelään päin menossa – Manjaana (?).

Päätimmekin lähteä illansuussa tutustumaan kaupunkiin. S on erittäin kaunis ja poikkeaa brittiläisellä rakennuskulttuurillaan pohjoismaisesta melkoisesti. Puistot ja muut paikat olivat pääosin hyvin hoidettuja ja kauniita. Kaupunkia halkovan joen ylitse oli rakennettu useita kauniita siltoja. Vaijerikannatteiset kävelysillat hämmensivät aluksi niiden notkuessa jalkojen alla. Keskustan tuntumasta löytyi useita kirkkoja ja suurehko kukkulalle rakennettu kaunis linna Gastle Wynd. Rakennus oli ilmeisesti virkavallan käytössä koska portaikon sivussa oli laatta jossa luki Police Court tai jotain sinne päin. Lassi tunsi suurta kateutta paikallisia virkaveljiä kohtaan, oma virastotalomme ei yllä tämmöisiin mittoihin ja on ilmeisesti iältäänkin huomattavan paljon nuorempi.

Linnan edustalle oli pystytetty patsas johon oli kirjailtu Flora Macdonald – emme osanneet yhdistää patsaan henkilöä hampurilaisten parissa Atlantin toisella puolella puuhastelleeseen kaimaan – saattavat olla samaa sukua. Skotlannin historiaan perehtyminen antaisi lisää vastauksia, mutta emme ehtineet patsasta pidempään ihmettelemään kun kärkijoukko oli bongannut uuden nähtävyyden lähietäisyydeltä. Se oli yllätys yllätys pubi ja tarkemmin kerrottuna erittäin viehättävä sellainen. Jotain merkillistä näiden baarimikkojen kuullun ymmärtämisessä on koska selvästi sanottu ”Zintonic” ei mennyt perille. Pienen neuvottelun jälkeen ymmärrys löytyi ja tämän jälkeen pitää lausua Gin and Tonic, mikäli haluaa kyseisen juoman. Pubi osoittautui viehättäväksi ja oli ilmeisesti siitä syystä saanut arvonimen vuoden pubi 2008. Paluumatka veneelle aloitettiin hyvissä ajoin ja siellä iltapalan kimppuun. Se oli suomalaisen tavan mukaan kuinkas muuten kuin makkara – ei nyt aivan HK – sinistä mutta paikallista korviketta Aura – sinapilla maustettuna.

Saapuminen Invernessiin

Yöllä satoi välillä rankasti. Päätimme kuitenkin lähteä sateiselle merelle varhain aamulla klo 5. Marjatta auttoi minut irrottamaan veneen laiturista ja laittoi kannen avomerikuntoon. Karaokekulttuuriin tutustuneet jatkoivat uniaan vielä jonkin ajan. Sade ei jatkunut yhtenäisenä vaan lyhyinä kuuroina ja niiden lähestymisen näki mm tutkasta.

Meno oli taas vauhdikasta Inverness ja Caledonian kanava lähestyivät 8 – 9 solmun nopeudella. Pääosan matkasta etenimme samoilla purjeasetuksilla, mutta Invernessiä lähestyttäessä laskimme purjeet ja jatkoimme konevoimalla varmistaaksemme tarkan navigoinnin. Kanavan suuta kohti ajettaessa näimme hylkeitä paistattelemassa päivää vuoroveden paljastamilla rannoilla. Matkalla näimme myös delfiinejä, jotka esittivät temppujaan lahden pohjukassa. Erään niemen kärkeen oli kerääntynyt yleisöä näitä seuraamaan. Emme kuitenkaan nähneet delfiinejä kovin läheltä.

Ajoimme kanavan suulle olettaen, että ennen ensimmäistä sulkua on jokin odotuslaituri. Sellaista ei kuitenkaan ollut vaan kanavaan pääsyä piti pyytää VHF – puhelimellä kanavalla 74. Meitä pyydettiin laittamaan fendarit valmiiksi styyrpuurin puolelle ja odottelemaan sulkujen avautumista.

Sulut avautuivat ja Götan kanavan oppeja noudattaen kiinnityimme sulun reunaan. Nousun jälkeen oli edessä kanavaan kirjautuminen ja kanavamaksun maksaminen. Sulunhoitaja oli erittäin ystävällinen ja kohtelias, neuvoja ja opastuksia tuli runsaasti. Kanavamaksu oli Meritähden kokoiselta veneeltä £ 229,35. Ymmärsimme, että kanavamaksuun sisältyy 8 vrk satamamaksut sisältäen lämpimät suihkut ja muut saniteettitilat. Sähköstä piti maksaa 2,5 puntaa vuorokaudessa ja ensimmäisessä Seaport Marinassa saisi kanavamaksulla yöpyä vain yhden yön. Seuraavista pitäisi maksaa lisämaksu. Sulku oli helppo ja selvisimme siitä mallikkaasti, samoin toinen sulku, jonka jouduimme myös selvittämään ennen kuin pääsimme Seaport Marinaan.

Venepaikan löytäminen tämän kokoiselle veneelle ei ollut helppoa vaikka satamapäällikkö parhaansa yritti. Kiinnityimme lopulta aisapaikkaan, joka oli tarkoitettu paljon pienemmille veneille. Kiinnitimme veneen hentoisen näköiseen aisaan useilla köysillä toivoen, että aisaparka kestäisi. Sidontaurakan tultua valmiiksi satamapäällikkö tuli ilmoittamaan, että saisimme päälaiturista vapautuneen kylkipaikan. Keräsimme voimamme vielä ja siirsimme veneen uuteen paikkaan. Ponnistelu osoittautui vaivan arvoiseksi. Tämän jälkeen päästiin illallispöytään, jonka Marita ja Marjatta olivat ehtineet saada kuntoon. Illallisen jälkeen oli nopea tutustuminen satamaan ja sitten yöpuulle. Lassi ja Jaakko tietenkin kävivät ensin tutkimassa lähipubeja, mutta kotiutuivat melko pian, lienevätkö matkan rasitukset kuluttaneet miehiä.

Orkney/Kirkwall - P. Irlanti / Wick

Aamulla tutustuimme Kirkwallin kaupunkiin ja löysimme mm. leipomon, jonka herkkuja nautimme parina seuraavana päivänä. Täydensimme varustusta myös kalahaavilla kalojen ja elottomienkin kelluvien esineiden poimimiseksi vedestä.

Päätimme kuitenkin jatkaa matkaa aamupäivän aikana, tavoitteena oli Skotlannin mantereella oleva kaupunki Wick. Lähtöä selvitellessämme yritin palauttaa mieliin vuorovesitaulukoitten käytön. Ymmärsin, että lähtö kannattaa ajoittaa puolen päivän aikoihin jolloin saisimme vuorovesivirrasta apua iltapäivällä. Tuulet olivat pysyneet meille suosiollisina ja vuorovesivirta antoi 1 – 1,5 solmua lisävauhtia. Parhaimmillaan etenimme 10 solmun nopeudella.

Kahdeksan tunnin purjehduksen jälkeen olimme perillä Wickissä, jonka satama oli suojattu massiivisilla suojaseinämillä mereltä puhaltavia myrskyjä vastaan. Suojaseinämät vaikuttivat 10 m korkuisilta. Saimme laituripaikan kun ensin paikalle ehtineet tiivistivät rivejään. Satamamestarikin saapui myöhemmin paikalle satamamaksua keräämään antaen samalla avaimet suihku- ja WC tiloihin.

Illalla Lassi ja Jaakko lähtivät tutustumaan paikalliseen ravintolakulttuuriin. Tuttavuutta oli tehty lähinnä paikallisten pubien ja karaokebaarien asiakaskunnan kanssa. Yleisarvosana oli kohtalaisen korkea ja pojat arvostivat erityisesti karaoke – laulajien korkeaa tasoa.