27. heinäkuuta 2008

Lähtövalmistelut

Sunnuntaipäivää vietettiin marinassa ja Malahiden kylässä. Tiina, Kirsi, Emilia ja Petri valmistelivat seuraavan päivän lähtöään. Kirsi, Tiina ja Marjatta tekivät muistiinpanoja matkan varrelta mm tätä blogia varten. matkan rahastonhoitajana toiminut Kirsi teki kustannuslaskelmat ja kulujen jaon osallistujien kesken. Illalla pyydettiin marinan päivystysvuorossa ollutta kaveria tilaamaan taksi aamulla varhain klo 05.30. Kaveri kirjoitti asian ylös kämmenselkäänsä tankatessaan samalla erästä venettä.

Päivällä tapasin amerikkalaisen purjehtijan, joka oli tullut yksin Atlantin yli 7,5 m pituisella veneellään. Veneessä ei ollut merellä toimivaa lämmitintä eikä sellaista liettä, jota olisi voinut merellä käyttää. Matkaa hän oli tehnyt seitsemän viikkoa. Koko merellä oloajan hän oli ollut ilman lämmitystä kosteissa vaatteissa ja ilman lämmintä ruokaa ja juomaa. Kaveri vaukutti kuitenkin hyvävointiselta. Melkoinen sissi, en lähtisi yrittämään samaa, mutta jos sellaiseen tilanteeseen ajautuu itse tahtomattaan niin pitää toivoa, että selviää.

Hän jättää veneensä talveksi marinaan ja lentää kotiin Floridaan. Hänen tarkoituksensa on tulla ensi keväänä takaisin ja jatkaa tutustumalla Skotlantiin, Norjaan ja Ruotsin Göta kanavaan.

Iltapalan jälkeen menimme aikaisin yöpuulle, että heräisimme saattelemaan lähtijät.


26. heinäkuuta 2008

Tutustuminen Dubliniin

Olimme päättäneet viettää turistipäivän Dublinissa koko porukalla. Malahidesta pääsi keskustaan nopeasti junalla. piipahdimme kuitenkin ensin kirjastossa, jossa ostimme Marjatalle ja minulle paluuliput kotiin internetin kautta. Ne saatiin keskiviikkoaamuksi 30.8. Internetistä selvisi myös, että seuraava juna lähtee viiden minuutin kuluttua. Laitoimme juoksuksi ja ehdimme kuin ehdimmekin ajoissa asemalle. Ostimme edestakaiset liput ja menimme keskustaan. Tutustuimme yhdessä joen rannalla olleeseen pula-aikaa kuvaan tilataideteokseen, joka koostui useista ihmishahmoista. Pitkän diskuteerauksen jälkeen Tiina ja Marjatta suuntasivat eläintarhaan, Kirsi valitsi kiertoajelun eri kohteiden kautta Hop-on & Hop-off bussilla ja loput Jari, Petri ja Emilia suuntasivat raitsikalla Jamesonin viskitehtaalle http://www.jamesonwhiskey.com/ . Vanha tehdas oli sisustettu tehdasmuseoksi kun se vuonna 1970 luvun alussa siirsi tuotantonsa uuteen tehtaaseen. Kohde oli suosittu, eikä vähiten pääsylippuun sisältyvän maistiaisdrinkin vuoksi. Esitys oli oivallinen. Juuri kun olin tullut vakuuttuneeksi Jameson wiskin erikoisaromeista, esiteltiin miten wiski suositellaan nautittavaksi. Siinä oli yhtenä muiden joukossa drinkki Whiski – Cola. En oikein ymmärrä miten tunnistaa erikoisaromit Colan seasta. Tämän jälkeen jatkoimme kävellen kaupungin ydin keskustan läpi ja saimme seurata erilaisia sunnuntaitapahtumia. Muutamassa pubissa oli kivasti järjestetty lisätilaa. Pöydän takaa oli avattu ikkuna kadulle. Näin saatiin ikkunan taakse muutamia seisomapaikkoja. Puistossa pysähdyimme syömään eväsleivät kuunnellen lähellä pauhaavaa konserttia.
Tämän jälkeen olimmekin jo valmiit lähtemään takaisin marinaan.

25. heinäkuuta 2008

Malahide

Nukuimme pitkään ja syötiin periteisen aamiaisen mm puuroa ilman suolaa. Aamulla telakan työnjohtaja tuli tarkastamaan veneen kolhun ja totesi, että vaikka vuotoa ei ole havaittu on ruhje hyvä paikata, muuten kosteus pilaa lasikuidun päästessään kerrosten väliin. Puolen päivän aikaan Meritähti nostettiin lukin avulla ylös, siirrettiin marinan kentälle ja tuettiin sinne. Korjaus aloitettiin heti hiomalla ruhje auki, niin että paikka voi kuivua viikonvaihteen aikana. Meille järjestettiin portaat, joita myöten pääsimme veneeseen. Jatkoimme siellä asumista samalla tavalla. Aallokko ei enää keikuttanut, mutta muuten olo veneessä jatkui kuten ennen.
Kipparia lukuun ottamatta muu miehistö lähti iltapäivällä tutustumaan Malahiden linnaan. Apuna suunnistuksessa oli satamaesitteen kartta ja kertoman mukaan linna sijaitsi 10 min kävelymatkan päässä. Miehistö käveli ja käveli ja käveli. Innokkaimmat Marjatta ja Kirsi jatkoivat kun muut jo alkoivat epäröidä ja pysähtyivät kyselemään ja tutkimaan karttaa. Kaikkiaan etujoukko käveli yhteen suuntaan tunnin 10 min sijasta. Muulle joukolle selvisi, että oltiin menossa väärään suuntaan, etujoukkoa ei kuitenkaan enää näkynyt missään. Etsitty linna itse asiassa sijaitsi kaupungin keskustassa ja karttaan merkitty linna olikin aivan muu kuin tekstissä mainittu ja sijaitsi viereisessä kylässä. Sellaista sattuu suuressa maailmassa pienelle ihmiselle. Himo kävelijöitä odotellessaan Tiina, Emilia ja Petri tutustuivat kalliomuodostelmaan ja keräsivät kiviä, sekä simpukoita. Lopulta kaikki olivat matkalla oikeaan linnaan ja oikeaan suuntaan. Linna löytyi, mutta oli jo suljettu siltä päivältä. Kahvio sentään oli avoinna.

24. heinäkuuta 2008

Bangor - Malahide / Dublin

Olimme päättäneet lähteä liikkeelle varhain aamulla, että saisimme hyötyä vuorovesivirroista. Aamu oli tuuleton, eikä merenkäyntiäkään ollut lievä sumu oli meren yllä mutta näkyvyys oli silti 2 – 3 mailia. Lähdimme ajamaan aluksi moottorilla päin vuorovesivirtaa. tunnin ajon jälkeen nopeutemme oli 3,5 solmua gps mukaan ja lokin mukaan 5,5 solmua eli 2 solmun vastavirta oli tässä kohdassa saaren ja mantereen välissä. Mantereen puolella oli kivikkoa ja sen vuoksi piti kiertää eteen tulevat punaiset poijut idän puolelta. vene oli automaattiohjauksella ja piti hyvin asetetun kurssinsa. Ajoin läheltä poijua ja ohitettuani sen ja seuraavan poijun muodostaman linjan säädin automaattiohjauksen suunnitelman mukaan 20 astetta oikealle ja sen jälkeen asetin plotteriin uuden reittipisteen. Nostettuani katseeni plotterista ehdin huomata, että vene oli menossa suoraan päin äsken sivuutettu teräspoijua. Suuntaa ei ehtinyt enää muuttamaan vaan veneen keula törmäsi suoraan kookkaaseen poijuun ja vaihtoi siitä suuntaansa ohittaen poijun. Nukkuvat miehistön jäsenet heräsivät pamahdukseen ja aloimme tutkia vaurioita. Kannelta katsoen ruhje ei näyttänyt kovinkaan kummoiselta eikä vettäkään näyttänyt tulevan sisään. Toivuttuamme järkytyksestä päätimme jatkaa matkaa seuraten kertyykö pilssiin vettä. Vuotoa ei päivän aikana havaittu ja teimme purjehduksen suunnitelman mukaan, oikeastaan menimme hyvän sään ja tuulien vallitessa suoraan ilman väli satamaa Dublinin edustalla olevaan Malahiden marinaan.
Törmäys kolhaisi pahasti pahasti kipparin itsetuntoa – syy oli puhtaasti kipparin. Ei ollut tuulta, ei aallokkoa, ei vastaantulijoita eikä ohittajia. Laiminlöin tärkeimmän eli riittävän tähystyksen, ajoin liian läheltä poijua, enkä seurannut miten käännös meni.
Kotivesillä käännökset ovat toteutuneet leppoisilla tuulilla hyvin, nyt tilanteen muutti ymmärtääkseni vuorovesivirta. Ennen käännöstä virtaus tuli lievästi keulan oikealla puolelta ja autopilotti oli ottanut sen huomioon matkan aikana. Käännöksessä oikealle virtaus muuttui keulan vasemmalle puolelle ja pyrki kääntämään venettä yli asetetun 20 astetta. Mikäli matka olisi jatkunut, olisi automaattiohjaus korjannut tilanteen, mutta nyt matka ei riittänyt. Ajoin liian läheltä, enkä valvonut käännöstä välittömästi.
Vähän aikaa tuntui siltä, että lähdetään kotiin, mutta sinnekin oli pahuksen pitkä matka, oli kohta 7 viikkoa tehty matkaa. Jatkoimme apealla mielellä. Tilannetta paransi sopivan tuulen viriäminen. Sammutimme koneen ja kohta vauhtimme nousi 7 – 8 solmuun paikoitellen 9 solmun päälle. Päätimme jatkaa Malahideen asti. Siellä olisi kaikki tarvittavat palvelut myös veneen kolhu olisi esitteen mukaan mahdollista paikata siellä jos se osoittautuisi tarpeelliseksi.
Loppumatkassa aallokko nousi kohtalaisen korkeaksi. Emilia ja Tiina pysyivät punkissaan vaakasuorassa asennossa, mikä osoittautui hyväksi merisairauden ehkäisyasennoksi. Kirsi taisteli pahoinvointia vastaan syöden Fisherman´s Frendejä, joita matkan aikana kului kahdeksan pussillista. Olemme huomanneet, että syöminen ehkäisee pahoinvointia. Ennakkoon voisi luulla toisin, kun on tunne, ettei edellinenkään ateria pysy sisällä.
Olimme perillä satamassa 18.30 tunti ennen laskettua aikaa. Satamaan päästyämme tutkimme laiturilta veneen saamat vauriot. Ne olivat pienellä alalla n. 10x5 cm keulapiikissä, mutta melko syvällä lasikuidussa. Aamulla tulisi ammattimies tarkistamaan mitä pitäisi tehdä. Tiinan ja Kirsin nimipäivän kunniaksi nautimme heidän tarjoamiaan mansikoita ja veneen varastoista löytynyttä vaaleanpunaista kuohuviiniä. Nimipäiväkekkereiden jälkeen, olimme niin väsyneitä, että nukahdimme vaatteet päällä.

23. heinäkuuta 2008

Tutustuminen Belfastiin ja Bangorin kylään

Aamulla jatkoimme huolto- ja järjestelytöitä veneessä. Iltapäivällä suuntasimme koko joukolla junalla Belfastin keskustaan, joka oli 20 min junamatkan päässä. Kaupungilla päätimme jakaantua kahteen ryhmään ja katsella mikä tuntuu mielenkiintoiselta. Kaikki olivat bonganneet kaupungin talon ja Tiina oli tehnyt kierroksen sen edustalla olevassa maailman pyörässä. Kippari, Emilia ja Petri suuntasivat hienoon kauppakeskukseen, joka oli useasta osasta koostuva keskeltä lasikatteella ja näköalatasanteella varustettu kompleksi, josta ei tahtonut osata ulos. Tämmöisen kuuttakymppiä lähestyvän maalla kasvaneen ja paikallisessa kyläkaupassa ensimmäiset ostoksensa tehneen on vaikea ymmärtää näitä palatseja. Ei siellä ainakaan yhtään edullista myymälää tavattu. Miksi ostaa sieltä esim T-paita jossa on 60% alennus – maksaa vielä 45 £, kun lähes vastaavan saa vaatimattomammasta paikasta 10£ hinnalla, eikä siellä vielä edes mainosteta alennettua hintaa. Suuntasimme Belfastin turisti-infoon tutustumaan tarjontaan ja ostamaan kartan. Sieltä suuntasimme etsimään sopivan tunnelmaista kahviota aamupäivä kahvin nauttimiseksi. Nämä Starbuck´it ja vastaavat eivät ole minun mieleeni. Pitää olla toisenlainen tunnelma, ahdas, heikohko ilmastointi ( kahvin tuoksu ), kanta-asiakkaat ja monella tavalla koristeltu, tietenkin pöytiin tarjoilu ja mahdollisesti avoin näköala kadulle. Tupakansavuista paikkaa ei enää löydä mikä onkin hyvä asia.
Tämmöinen sen hetken minimivaatimukset täyttävä paikka löytyi. Tilasimme muhkeat suklaa skonssit, jotka tarjoiltiin runsaan voin, makean hillon ja kermavaahdon kera. Emilia terveystietoisena tilasi patongin runsaalla salaatilla. Skonssiannos oli todellinen kolesteroli stabilaattori. Mikäli oli sattunut syömään lika-annoksen vihanneksia tämä stabiloi tilanteen.
Kahvin tilaaminen muuttuu maailmalla hankalaksi kohta kun suomen rajat ylittää. Ruotsissa ja Norjassa vielä pärjää, jos hyväksyy tummemman paahdon ja Juhla-Mokkaa karvaamman maun, mutta saadaksesi jotain sinne päin Brittien saarilla on taktiikkaa kehiteltävä. Parhaalta vaikuttaa toistaiseksi sellainen, että tilaa ensin mustan kahvin ( black coffee ) ja kun saa sen eteensä pyytää tarjoilijan hämmästykseksi vielä maitoa. Silloinkin pitää vielä valmistautua vastaamaan kylmää vai kuumaa maitoa.
Kahvin jälkeen kippari oli saanut nauttia riittävästi kaupunki hulinasta ja otti ensimmäisen junan takaisin marinaan. Toiset jatkoivat vielä kierroksiaan ja kotiutuivat aikanaan. Bangorin kylässä oli edullisia kauppoja ja löysin mm edullisia kelloja 5£ kappale ostin kaksi. Onneksi koska toisen ranneke hajosi jo seuraavana päivänä, mutta toimiihan se vielä taskukellona ja seinäkellona.
Illalla Tiina näki meritähden satama-altaassa. Petri ja Emilia taas näkivät hylkeen, jota kalastaja syötti.

22. heinäkuuta 2008

Ballycastle - Bangor

Tänään oli päätetty siirtyä seuraavaan satamaan ja tavoitteeksi otettiin Bangor n. 40 mailin päässä. Täältäkin oli hyvä, vuorovesivirrasta johtuen, lähteä liikkeelle aamulla varhain joten irrotimme köydet vähän yli seitsemän. Tuuli oli vaimeaa, emmekä päässeet kunnolla purjehtimaan päivän aikana. Ajoimme koneelle purjeitten ja virran avustamana. Ruoka laitettiin merellä koska merenkäynti antoi sille hyvät mahdollisuudet. Ennen satamaan tuloa ihmettelimme pitkää merelle ulottuvaa sillan näköistä rakennelmaa. Päättelimme lopuksi, että se on ulompana rannasta oleva laivojen purkauspiste. Rannalla oli voimalaitos ja ilmeisesti rakennelman päällä oli kuljetin, jota pitkin voitiin lavoista purettava hiili kuljettaa voimalaitokselle. Toinen mahdollisuus on, että se olisi öljyputki samantapaiseen tarkoitukseen tai sitten molemmat. Ehdimme perille hyvissä ajoin tullen hienoon täpötäyteen satamaan. Saimme hyvän paikan ja tapasimme jälleen ARC kilpailuun matkaavia veneitä. Yhteensä meitä oli lippujen perusteella neljä ja olimme tulleet osin samaa reittiä, koska olimme kohdanneet aiemminkin.
Norjalainen ARC matkalla oleva 50 jalan uusi vene, jonka olimme tavanneet muutaman kerran oli myös satamassa. Kippari kertoi potkuriongelmista ja sukeltaja kävikin katsomassa irrottaen siitä ympäri kietoutunutta muovikelmua melkoisen määrän. Missä lie tarttunut mukaan matkaan, varmaan haittaa menoa.
Satamaan saavuttuamme kärkipartio Tiina ja Marjatta lähtivät paikalliseen turisti infoon hakemaan ideoita illan ja huomisen varalle. Satama oli tähän mennessä hienoin ja kallein 2£/m/yö ilman sähköä, josta olisi pitänyt maksaa 2,5 £/vrk. Me tyydyimme aurinkoenergiaan, koska sitä näytti olevan tarjolla tänään. Sataman sivustalle oli pystytetty huvipuisto. Me emme kuitenkaan sinne ehtineet. Emmekä kaivanneet mitään vuoristoratoja emmekä heilureita, meillä oli sellainen omasta takaa. Illalla pestiin mm veneen kansi ja nautimme hyvien palvelutilojen antimista.

21. heinäkuuta 2008

Päivä Ballycastlessa

Pidettiin purjehduksesta vapaapäivää ja keskityttiin muihin askareisiin. Päivä ohjelmaksi oli useita vaihtoehtoja. Kaupungista lähti bussireitti, ja bussit kiersivät lähiseudun nähtävyydet tunnin välein. Välillä sai jäädä tutustumaan kohteeseen ja jatkaa taas seuraavalla. Kierroksen kohteet olivat houkuttelevia mm Bushmills´in viskitehdas. Kiertoajelulle lähtijöitä ei löytynyt, pestiin pyykkiä, huollettiin venettä, vaellettiin kaupungilla ja hiekkarannalla, Kirsi löysi neliapilan, Petri ja Emilia seurasivat jalkapallo-ottelua, Tiina ja Marjatta mm videoivat rantaelämää. Kippari kuinkas muuten nukkui hyvät tovit. Päivän aikana saatiin siirrettyä vene varsinaiselle vieraspaikalle satamaan.