15. maaliskuuta 2009

Paluu Meritähdelle

ARC – kilpailun jälkeen Meritähti purjehti helmikuun alkuun asti Saint Lucian etelä- ja pohjoispuolella sijaitsevien saarten edustalla. Kipparina toimi Kalevi. Mukana olivat myös Vappu, Hanna, Vesa ja Jaakko. Veneen liikkeitä tänä aikana pystyi aluksi seuraamaan Winlinkin positioiden perusteella. Tietokone ongelman jälkeen niitä ei saatu päivitettyä. Purjehdus oli ollut mukana olijoiden mukaan antoisa.

Suomessa aika kului nopeasti askarten ja asioiden parissa. Lähdin takaisin veneelle maanantaiaamuna 9.2. lentäen Helsingistä Pariisin kautta Martiniquelle Fort de Franceen. Matka meni hyvin vaikka Pariisissa kentän vaihtaminen on aina hieman sotkuinen operaatio. Bussi piti nytkin tunnin tauon 20 min sijasta, mutta ehdin kuitenkin lennolle ajoissa.

Pariisin kentällä kuulin muutamalta kanssamatkustajalta Martiniquelle levinneistä lakoista ja levottomuuksista. Perillä tilanteen huomasi vaikeudesta saada taksi ja äänekkäästi käyttäytyvistä väkijoukoista. Tilanne oli kuitenkin vielä kohtalaisesti hallinnassa. Sain taksin ja laiturilla oli Kale odottamassa jollan kanssa. Hän tarjosi kyydin Meritähdelle, joka oli kaupungin lahdella ankkurissa.

Illan aikana vaihdoimme kuulumiset ja minä päivitin itseäni veneelle niin pitkään kuin silmät pysyivät avoinna. Vappu ja Kalevi kertoivat laajenneista lakoista ja levottomuuksista. Se oli harmi, koska olimme ajatelleet tutustua saareen loppuviikolla. Suunnitelmia piti tarkistaa.

Aamulla kävin ensin kirjautumassa ulos maasta. Sen jälkeen hyvästelin Vapun ja Kalevin viemälle heidät jollalla kaupungin rantaan odottamaan kyytiä lentokentälle.

Lähdin purjehtimaan kohti Luciaa ja Rodney Baytä. Tuuli ja aallokko olivat kohtalaiset ja matka eteni reippaasti purjeita reivaillen. Kuuden tunnin seilauksen jälkeen saavuin perille. Ehdin hyvissä ajoin ottamaan vastaan perheen naisväen, joka oli tulossa Lontoon kautta Lucialle.

Marjatta, Tiina ja Hilla tulivat veneelle juuri ennen pimeän tuloa. Matka saaren eteläkärjessä olevalta Hewanorran lentokentältä oli taittunut mukavasti ilmastoidulla taksilla. 1h 20 min ja 75 US$.

Tahti veneellä muuttui välittömästi kun naiset kolmessa polvessa asettuivat taloksi. Jäimme marinaan kolmeksi päiväksi odottelemaan lisää vieraita englannista. Jukka, Valery ja Sami olivat tulossa Wakefieldistä. Näiden päivien aikana uitiin sataman altaalla ja hiekkarannalla ja tehtiin tuttavuutta kansainvälisen marinaelämän kanssa.

Sain samalla tilaisuuden hoidella erilaisia papan tehtäviä, jotka olivat matkan aikana jääneet vajaalle hoidolle.

31. joulukuuta 2008

Hyvää Uutta Vuotta 2009 lukijoille

Meritähti purjehtii Karibialla ja sen sijainti päivitetään miehistön toimesta tasaisin väliajoin Winlink sijaintikarttaan. Palaan veneelle helmikuun 9. päivänä ja purjehdimme seuraavan kuukauden ajan alueella Saint Luciasta etelään. Tiedossa olevat miehistön vaihdot ovat Saint Lucialla 12.2, 19.2 ja 22.2 ja 08.3.

Mikäli etsit edullisia lentoja Karibialle niin me olemme löytäneet edullisimmat seuraavalla reitillä. Helsinki - Lontoo Catwick Easy Jet, Lontoo Catwick - Saint Lucia VirginAirlines. Edestakaisen koko matkan hinta on jäänyt hieman alle 700 euron. Virgin lentää lisäksi mm Antiqualle, Tobagolle ja Barbadokselle. Catwikissä pitää yöpyä menomatkalla ( 1 h huone n. 30€ ja 2h huone n. 50€ edullisimmillaan ). Liput pitää tai ainakin voi ostaa netistä ja ne on hyvä varata useita viikkoja aikaisemmin, jolloin hinta on edullisempi. Vihjatkaa jos löytyy parempia vaihtoehtoja.


Tarkoitukseni on päivittää tätä blogia veneelle palattuani viikottain. Lähiaikoina yritän saada sivustolle videoklippejä matkan varrelta, mikäli taidot ovat tallella ja laitteet toimivat.

MERITÄHTI SIJALLE 2. OMASSSA LUOKASSAAN CRUISING B.

Kilpailun lopputulokset on julkistettu 20.12.2008 palkintojenjakotilaisuudessa Rodney Bayssä St Lucialla. Meritähden sijoitus varsinkin omassa luokassaan Cruising B parani oleellisesti. Loppusijoitus oli TOINEN. Sijoituksen paranemiseen omassa sarjassa vaikutti oleellisesti pienet koneajotunnit verrattuna kilpailijoihin. Meidän koneajotuntimme olivat 5,5 h. Eniten moottorilla ajaneet ilmoittivat yli 100 h. Sarjassa oli myös muutama, joka ei ollut käyttänyt moottoria lainkaan.

Sarjan lopputulokset on nähtävissä täällä http://www.worldcruising.com/content/S633650346601743750/ARC%202008%20Results%20by%20Class.pdf


Cruising sarjan kokonaistuloksissa sijoituksemme oli 33. Nämä tulokset on luettavissa täältä http://www.worldcruising.com/content/S633653906697056250/ARC%202008%20Results%20by%20Division.pdf



Kokonaiskilpailun voitti kilpailun pienin vene Madonna, jossa oli norjalainen perhemiehistö Isä, äiti ja kolme alle 10 vuotiasta lasta. Nuorin oli vasta 8 kk ( lähdössä 7 kk ). Norjalaiset ovat perinteistä merenkulkukansaa. Uutta sukupolvea näyttää syntyvän. He tulivat maaliin n. vuorokauden meidän jälkeemme 4,2 m lyhyemmällä veneellä. Uskomaton suoritus.






Lopputulokseen vaikuttaa käytetty kokonaisaika, moottorilla ajomatka ja ns TCF kerroin, jolla tasataan veneiden välisiä laskennallisia eroja. Kertoimen määrittelyssä huomioidaan veneen koko, pituus, leveys, paino, purjeet ja veneen ikä. Laskentakaava on tämmöinen:


The following formula is used to calculate corrected time (CT): CT = ((Elapsed Time + (Engine Hours x Motoring Factor)) x WCC TCF)


Motoring factor oli tänä vuonna tulkintani mukaan 1,1. Tästä voisi päätellä, että moottorilla kilpailun lopputulosten kannalta, kannatti ajaa aina kun nopeus oli enemmän kuin 2,1 x purjeilla saavutettu nopeus.


Polttoainetta mahtuu omaan tankkiimme niin, että sillä voidaan ajaa 60h ja varakanisterien kanssa se olisi riittänyt n. 100 tunnin ajoon.eli parhaassakin tapauksessa sillä olisi voitu tehdä n. 20% matkasta. Purjehtimatta matkaa ei näillä veneillä voi tehdä.






Fort de France Martinique

Maanantaina 15.12.2008 siirryimme Martiniquen saarelle Fort de France kaupungin lahdelle ankkuriin. Täältä olisi lyhyt matka lentokentälle hakemaan Vappu ja Hanna illalla. Halusimme myös Martin ja Lassen kanssa löytää mahdollisimman pikaisesti lennon kotiin. Ennen sitä piti löytää maahan sisään kirjautumispiste. Sitä etsittiin kiihkeästi ja seurattiin erilaisia ystävällisiä neuvoja. Välillä löysimme itsemme jonosta jossa meitä ennen oli parisataa Haitilaista. He jonottivat työlupa asioissa. Lopulta löysimme veneilijöille tarkoitetun sisään kirjautumispisteen venetarvikeliikkeen yhteydestä. Sisään kirjautuminen tehtiin itse tietokoneelle. Tulostettiin aikaansaannos ja kassalta saatiin leima paperiin. Helppoa. Lentoliput onnistuimme hankkimaan tiistai-illalle Pariisin kautta Helsinkiin.

Illanvietto Meritähdellä

Päätimme lähteä maanantaiaamuna eteenpäin vastaanottamaan Vappua ja Hannaa Fort de France lentokentältä. Kutsuimme muut paikalla olevat suomalaiset illaksi veneellemme. Illan aikana selvisi, että eräs mukana oleva kauniimman sukupuolen edustaja vietti 35 vuotispäiväänsä. Taiteellinen osasto suoriutui kiitettävästi onnittelulaulusta serenadeineen.

Vaihdoimme kuulumisia pitkään iltaan ja viimeiset kuulumiset taisivat vaihtua varhain aamulla. Ennen lähtöämme jouduimme pieneen kenkien etsintä- ja vaihto-operaatioon. Kaikkien kengät kuitenkin löytyivät.

Rodney Bay marinassa Saint Lucialla

Maaliin tulon jälkeen oli edessä laituripaikan etsiminen pimeässä, mutta erilaisin sekavin valoin koristellusta satamasta. Meidät kuten muutkin toivotettiin tervetulleeksi pienin lahjoin mm hedelmäkorilla.

Aamulla hyvin nukutun yön jälkeen oli vuorossa itse järjestämämme shampanja-aamiainen. Satamassa oli erilaista ohjelmaa. Tutustuimme satamaan, teimme huoltotöitä, pesetimme pyykit ja Jaakon matkan aikana bongaamia amatööri tuttavia kävi vierailulla veneessä. Jaakko kävi heidän mukanaan tutustumassa saareen ja otti samalla muutamia kuvia maisemista ja paikallisesta naiskauneudesta ( tytöt näyttävät kovin nuorilta mutta herttaisilta ). Satamassa oli sunnuntai-iltana lastentapahtuma, jota joulupukkikin kunnioitti läsnäolollaan.


Maaliin tulo

Elimme toiveessa ylittää maalilinja valoisaan aikaan. Siinä emme kuitenkaan onnistuneet vaan saavutimme maalinjan kaksi tuntia auringon laskun jälkeen. Meille tuotti vaikeuksia maalilinjan tarkka löytäminen. Suuntamme oli oikein, mutta maalilinjan ylitettyämme meille ilmoitettiin että olimme ajaneet valopoijun väärältä puolelta. Vene oli hyvässä vauhdissa ja saimme pyöräytettyä sillä lenkin takaisin menettämättä kaikkea nopeutta. Nyt ohitimme linjan oikealta puolelta. Matkaa oli tehty 3000 Nm ja lopussa ajoimme 2 m ohi. Harmittava navigointivirhe.