16. maaliskuuta 2009

25.2.2009 Keskiviikko. Kohti Bequiaa


Olimme päättäneet purjehtia suoraan Saint Lucialta Vincetin ohitse Bequialle. Vincentiä pidetään rauhattomana saarena purjehtijoille tai ainakin pääkaupunki on sellainen. Purjehtiessamme Lucian saaren länsipuolella olimme osittain tuulen suojassa, mutta pääsimme kuitenkin etenemään purjeilla oikein mukavasti. Ohitettuamme saaren eteläkärjen itätuuli luonnollisesti voimistui. Nopeus nousi 7 – 8 solmuun ja aloitimme purjeiden reivaamisen. Meno oli reipasta aina Vincetin puoliväliin asti, mutta sitten tuuli loppui ja jouduimme moottoroimaan Vincetin eteläkärjen tasolle. Siellä saimme taas reipasta tuulta aina Bequialle asti. Ankkuroimme klo 17:45 Bequian Admiralty Bayhin.. Vaihdoimme perä- ja keula-ankkurit keskenään. Pito tuntui olevan erittäin hyvä tämän jälkeen

24.2.2009 Tiistai. Lähtö merelle

Maanantaina aamulla satoi erittäin runsaasti. Vuokra-auto oli vielä luovuttamatta joten hyödynsimme viimeisen puolitoista tuntia vuokra-ajasta käymällä kiireesti marketissa muonaostoksilla. Ostokset onnistuivat, sade jatkui rankkana, mutta tarvikkeet saatiin veneelle.. Muiden ollessa kauppamatkalla tekivät Martti ja Saku huoltotöitä. Las Palmasista lähdettäessä lakkasi kaasulieden toisen polttimon liekinvartija toimimasta. Martin mukanaan tuoma osa asennettiin poikien toimesta ja liesi tuli kuntoon.

Lähtövalmistelut sujuivat hyvin. Päätimme purjehtia seuraavana päivänä suoraan Bequialle ohi St Vincentin. Kirjauduin ulos maasta ja siirryimme taas ankkuriin sataman edustalle. Sieltä jollalla Pigeon Islandille. Marjatta, Jaakko, Martti ja minä harrastimme kuntoilua kiipeämällä molemmille kukkuloille. Siellä oli vanhat tykkiasemat valmiina. Niitä on aikoinaan käytetty lahden puolustamiseen ja mahdollisesti valloittamiseenkin. Alas tullessamme oli rannalla aloitettu hääseremonian valmistelut. Trumpetinsoittaja loihti rannalle hienoja säveliä ja hääväki odotti hääparia paikalle.

Ankkuri piti hyvin yön ajan. Olimme päättäneet lähteä liikkeelle viideltä aamulla. Vene oli jo illalla laitettu mahdollisimman hyvin purjehduskuntoon joten liikkeelle lähtö tapahtui nopeasti

23.2.2008 Maanantai. Kiertoajelulla Lucialla

Tämän päivän olimme varanneet saareen tutustumiseen vuokra-autolla. Aamiaisen ja muiden aamutoimien jälkeen ahtauduimme Mitsun maasturiin. Minä olin ajoluvan haltija ja luonnollisesti toimin kuljettajana. Se tiesi haastavaa päivää. Ajoimme ensin saaren pääkaupungin Castriesin läpi kohti Soufrieriä. Karibian loistoristeilijät poikkeavat Castriesissa. Nytkin niitä näkyi laiturissa olevan neljä. Muutamat ovat varmaankin Suomessa tehtyjä.

Liikenne oli hektistä. Kädet ratissa hikoilivat ja odotin kaikenaikaa rysäystä joltain suunnalta. Tiet olivat kuoppaisia, mutkaisia ja jyrkkiä. Ajoimme Soufrieriin ja tankkasimme auton Shellin asemalla. Paikalle tuli jalkavammainen kerjäämään. Huoltoaseman hoitaja hätisti hänet pois.

Tankattuamme ajoin vahingossa väärälle kadulla ja jouduimme kiertämään pois kapeita kansoitettuja katuja / polkuja pitkin. Kadulla ollut väki huuteli ja jotkut tungeksivat ikkunoihin. Eräs ukko lähti juosten näyttämään tietä ja olisi halunnut siitä korvauksen. Minun mielestäni hän olisi ollut korvausvelvollinen koska haittasi ajamistani. Selvisimme kuitenkin ulosmeno tielle.

Vierailimme tulivuorella, joka on vielä aktiivinen ainakin siinä mielessä, että kraatterin kohdalta nousee kaikenaikaa kuumaa vesihöyryä. Alueella on voimakas rikin tuoksu. Matkalla selvisi, että mm Swedish Match on käyttänyt täältä tuotua rikkiä tulitikuissaan. Tutustuimme myös info – keskuksessa videoin, valokuvin ja selvityksin tulivuorten ihmeellisyyksiin.

Täältä siirryimme meille jo tuttuun paikkaan Jalousie Plantation Resort & Spa rannalle uimaan ja rantaravintolaan lounaalle. Mitsulla oli kova urakka kiskoa meidät ylös matkalla olevista jyrkistä ylämäistä. Ei kuitenkaan hyytynyt vaikka siltä vaikutti.

Viivyimme rannalla pari tuntia ja lähdimme sitten kohti Rodney Baytä. Poikkesimme matkalla Marigot Bayhin katselemaan marinaa ja siellä olleita hienoja pursia. Matka onnistui ilman kolhuja. Soufrierin läpikin mentiin joustavasti eksymättä väylältä. Castriesin kohdalla tuli pimeys. Se muutti ajamisen vieläkin haastavammaksi. Veneelle kuitenkin selvittiin ja oltiin valmiit yöpuulle ilman suurempia viivytyksiä.

22.2.2008 sunnuntai. Vieraita hakemaan lentokentältä

Meritähti on marinassa Saint Lucian saaren pohjoispäässä ja kansainvälinen lentokenttä on saaren eteläkärjessä. Vuokrasimme 7 hengen auton ja lähdimme sillä vieraita vastaan. Auto oli uudehko tehokas maasturi. Vastaanottaessani autoa oli haastavaa saada merkittyä kaikki kolhut ja naarmut. Pieniä sellaisia tuntui löytyvän runsaasti.

Oman mausteensa liikkeellelähdössä antaa totutteleminen vasemman puoleiseen liikenteeseen, kapeisiin teihin ja nopeatempoiseen ajorytmiin. Mikäli näet tiellä vapaata on sinun lähdettävä välittömästi. Mikäli varmistelet vielä katselemalla eripuolille niin huomaat ettei vapaata enää olekaan. Teiden rikkonaisuuden ja syvien kuoppien kanssa saa olla tarkkana.

Matkalla lentokentälle läpi saaren näimme mahtavia maisemia ja paikallista elämää. Söimme lounaan eräällä näköalapaikalla.

Virgin Airlines kone laskeutui. Odottelun jälkeen Merja, Saku, Maiju, Martti ja Jaakko löytyivät laukkuineen. Ahtauduimme maasturiin ja aloitimme matkan takaisin kohti marinaa. Paluumatkalla ihastelimme samoja maisemia kuin tullessa.

Veneelle tultaessa hytit ja punkat jaettiin ja uusi miehistö asettui ”veneeksi”. Illalla suunniteltiin seuraavan päivän purjehdusta ja muonien hankkimista. Kävimme myös tervehtimässä Suvin miehistöä. He odottelivat sopivaa keliä siirtyäkseen Martiniquelle Forte de France, josta Suvin vieraat lentäisivät kotiin

20 – 21.2.2008 Odotusta ja huoltoa

Torstai-iltana olimme jääneet ankkuriin Rodney Bayn edustalle sadan muun veneen seuraan. Yön aikana tuuli nousi navakasti ja se sai tarkkailemaan ankkurin pitävyyttä. Vesa oli jo Suomessa paluunsa jälkeen kertonut, että hiekkapohjassa etuankkurin pito ei ole paras mahdollinen. Hän suositteli vaihtaa etu- ja taka-ankkurit keskenään.

Tuuli repi venettä ja ensimmäisen tarkastuksen perusteella vene ei ollut siirtynyt. Toisella kerralla huomasin sen siirtyneen 30m, mutta pysähtyneen kuitenkin. Liian lähelle muita veneitä ei oltu ajauduttu. Aamulla kuulimme VHF että ankkurissa olevat kyselivät vilkkaasti laituripaikkoja marinasta. Päätimme aamiaisen jälkeen ajaa marinaan.

Marinaan ajaessamme laiturissa oli Oululainen vene Suvi. Kiertelimme laitureita emmekä onnistuneet löytämään vapaata paikkaa. Ajaessamme takaisin Suvin kippari osoitti sopivan paikan ja me ohjasimme siihen.

Suvin miehistössä oli pursiseurasta ja venemerkin keskustelupalstalta tuttuja. Illanaikana vaihdoimme kuulumisia ja saimme hyvän joukon purjehdusvinkkejä Karibian alueelle.

Siivoilimme ja korjailimme venettä. Hankimme uudet airot jollaan ja uudet uimatikkaat Atlantilla rikkoutuneiden tilalle

13 – 19.02.2008 purjehdukset


Jukka, Valery ja Sami saapuivat veneelle perjantaina. Esiinmarssi oli Jukalle ominainen vesitaksilla suoraan laiturille.
Suunnitelmissa oli mennä Martiniquelle, mutta siellä puhjenneiden rauhattomuuksien vuoksi päätimme pysytellä Lucialla. Tarkoitus oli kierrellä saaren rantoja veneellä ja sisäosia autolla. Jäimme vielä yhdeksi yöksi marinaan että kaikki löytäisivät veneestä oman paikkansa. Lauantaina bunkrasimme veneen viikon matkaa varten ja iltapäivällä siirryimme Rodney Bay – lahteen ankkuriin. siellä uitiin puhtaassa ja kirkkaassa merivedessä ja jollailtiin illansuussa Pigeon Islandille. Yö nukutti hyvin. Vallinnut tuuli piti veneen viileähkönä.

Aamulla aamiaisen ja uintien jälkeen suuntasimme kohti Marigot Baytä. Saavuimme sinne hyvissä ajoin iltapäivällä ja kiinnityimme poijuun. Hinta 65 EC$. Olin kuunnellut jo jonkin aikaa veneestä kuuluvaa outoa ääntä. Se kuului vaihde vapaalla tyhjäkäynnillä. Kävin rannalla kyselemässä olisiko ketään huoltomiestä tavoitettavissa. Mooringsin mekaanikko ”BaBa” sanoi, että hän voisi tulla kuulostelemaan ääntä työajan jälkeen.

Hän tutki ja kuunteli aikansa ja ehdotti, että otettaisiin moottori irti vetolaitteesta ja katsotaan mistä ääni tulee. Pitäisi ottaa aamulla laituripaikka marinasta. Hän tulisi illalla töihin. Samalla kun me ihmettelimme outoja ääniä, muu miehistö viihtyi uimarannalla ja marinapalvelujen parissa.

Sain aamulla laituripaikan ja aloin siirtää venettä sinne. Silloin selvisi, että veto oli kadonnut täysin. Saimme avuksi kolme venettä - yksi veti ja kaksi jarrutti. Niin mentiin onnistuneesti laituripaikalle. Jukka vuokrasi auton ja muu miehistö lähti sillä tutustumaan saareen. He olettivat veneilyn loppuneen muutamaksi päiväksi.

Baba saapui kaverinsa kanssa välittömästi irrottamaan moottoria. Tunnin kuluttua tiedettiin että moottorin ja vaihteiston yhdistävien laippojen väliset kumit olivat murtuneet väsymällä tai ylikuormituksesta. Rodney Bayn Volvo huollosta löytyi uusi osa. Se haettiin ja paikalleen asennus alkoi Baban varsinaisen työajan jälkeen. Koekäyttö tapahtui kahden tunnin kuluttua. Kaikki tuntui olevan ok. Juotiin porukalla oluet kerättiin työkalut ja siivottiin paikat. Baban poistuessa kavereineen autoilevat turistit palasivat veneelle. Työ sujui uskomattoman ripeästi. Kiitos vielä Baballe.

Autoileva miehistö oli päivän aikana tutustunut mm tulivuoreen ja Jalousie Plantation Resorts´in uimarantaan Pitonien juurella. Iltapala nautittiin veneellä Marigot Bayn iltahämyssä. Marinassa oli muutama miljoonapursi palkattuine miehistöineen. Niiden kimpussa oli yleensä useampi henkilö pesu- ja kiillotuspuuhissa.

Tiistaina jatkoimme matkaa Pitonien väliseen lahteen saman rannan läheisyyteen jossa muut olivat jo autolla vierailleet. Jukka tuli paikalle autolla ja muut veneellä. Paikka on mahtava, uimme ja snorklasimme. Paikallinen venebisnesmies ”Malcom” organisoi meille grilli-illan. Hän pystytti grillin rannalle ja tuotti sinne tarvittavat illallisainekset juomineen. Aperitiivit olivat tuliset ja vahvat. Tarjottavat maistuivat. Palveluun sisältyi kotiin / veneelle kuljetus. Se osoittautui tarpeelliseksi pimeällä lahdella. Oman veneen erottaminen ei ollut helppoa. Jukka tuli yksin jollalla ja eksyi kauas Meritähdestä. Puhelimen ja runsaiden valotunnisteiden avulla mies saatiin käännytettyä takaisin matkalta kohti Meksikonlahtea.

Keskiviikkona lähdimme porukalla tutustumaan kasvitieteelliseen puutarhaan. Marjatan ollessa mukana ne on vaikea ohittaa. Tutustuimme myös muuhun ympäristöön. Trooppinen ilmasto ja tuliperäinen maa valtavine korkeuseroineen synnyttävät mahtavan kasvillisuuden ja jylhät maisemat.

Veneelle palatessa vietimme muutaman tunnin uimarannalla. Valery ja Sami kävivät paikallisen järjestämällä sukellusmatkalla. Vedenalaiset maisemat olivat myös olleet vaikuttavat.Yö kului rauhallisesti.

Torstaina oli vieraiden kotiinpaluupäivä. Aamupäivä käytettiin uintiin ja pakkaamiseen. Lentokentälle lähtö tapahtui hyvissä ajoin puolen päivän aikaan. Marjatta ja minä jäimme kahden. Irrotimme Meritähden poijusta ja suuntasimme kohti Rodney Bayn lahtea odottamaan uusia vieraita

15. maaliskuuta 2009

Paluu Meritähdelle

ARC – kilpailun jälkeen Meritähti purjehti helmikuun alkuun asti Saint Lucian etelä- ja pohjoispuolella sijaitsevien saarten edustalla. Kipparina toimi Kalevi. Mukana olivat myös Vappu, Hanna, Vesa ja Jaakko. Veneen liikkeitä tänä aikana pystyi aluksi seuraamaan Winlinkin positioiden perusteella. Tietokone ongelman jälkeen niitä ei saatu päivitettyä. Purjehdus oli ollut mukana olijoiden mukaan antoisa.

Suomessa aika kului nopeasti askarten ja asioiden parissa. Lähdin takaisin veneelle maanantaiaamuna 9.2. lentäen Helsingistä Pariisin kautta Martiniquelle Fort de Franceen. Matka meni hyvin vaikka Pariisissa kentän vaihtaminen on aina hieman sotkuinen operaatio. Bussi piti nytkin tunnin tauon 20 min sijasta, mutta ehdin kuitenkin lennolle ajoissa.

Pariisin kentällä kuulin muutamalta kanssamatkustajalta Martiniquelle levinneistä lakoista ja levottomuuksista. Perillä tilanteen huomasi vaikeudesta saada taksi ja äänekkäästi käyttäytyvistä väkijoukoista. Tilanne oli kuitenkin vielä kohtalaisesti hallinnassa. Sain taksin ja laiturilla oli Kale odottamassa jollan kanssa. Hän tarjosi kyydin Meritähdelle, joka oli kaupungin lahdella ankkurissa.

Illan aikana vaihdoimme kuulumiset ja minä päivitin itseäni veneelle niin pitkään kuin silmät pysyivät avoinna. Vappu ja Kalevi kertoivat laajenneista lakoista ja levottomuuksista. Se oli harmi, koska olimme ajatelleet tutustua saareen loppuviikolla. Suunnitelmia piti tarkistaa.

Aamulla kävin ensin kirjautumassa ulos maasta. Sen jälkeen hyvästelin Vapun ja Kalevin viemälle heidät jollalla kaupungin rantaan odottamaan kyytiä lentokentälle.

Lähdin purjehtimaan kohti Luciaa ja Rodney Baytä. Tuuli ja aallokko olivat kohtalaiset ja matka eteni reippaasti purjeita reivaillen. Kuuden tunnin seilauksen jälkeen saavuin perille. Ehdin hyvissä ajoin ottamaan vastaan perheen naisväen, joka oli tulossa Lontoon kautta Lucialle.

Marjatta, Tiina ja Hilla tulivat veneelle juuri ennen pimeän tuloa. Matka saaren eteläkärjessä olevalta Hewanorran lentokentältä oli taittunut mukavasti ilmastoidulla taksilla. 1h 20 min ja 75 US$.

Tahti veneellä muuttui välittömästi kun naiset kolmessa polvessa asettuivat taloksi. Jäimme marinaan kolmeksi päiväksi odottelemaan lisää vieraita englannista. Jukka, Valery ja Sami olivat tulossa Wakefieldistä. Näiden päivien aikana uitiin sataman altaalla ja hiekkarannalla ja tehtiin tuttavuutta kansainvälisen marinaelämän kanssa.

Sain samalla tilaisuuden hoidella erilaisia papan tehtäviä, jotka olivat matkan aikana jääneet vajaalle hoidolle.