Bangor - Malahide / Dublin

Olimme päättäneet lähteä liikkeelle varhain aamulla, että saisimme hyötyä vuorovesivirroista. Aamu oli tuuleton, eikä merenkäyntiäkään ollut lievä sumu oli meren yllä mutta näkyvyys oli silti 2 – 3 mailia. Lähdimme ajamaan aluksi moottorilla päin vuorovesivirtaa. tunnin ajon jälkeen nopeutemme oli 3,5 solmua gps mukaan ja lokin mukaan 5,5 solmua eli 2 solmun vastavirta oli tässä kohdassa saaren ja mantereen välissä. Mantereen puolella oli kivikkoa ja sen vuoksi piti kiertää eteen tulevat punaiset poijut idän puolelta. vene oli automaattiohjauksella ja piti hyvin asetetun kurssinsa. Ajoin läheltä poijua ja ohitettuani sen ja seuraavan poijun muodostaman linjan säädin automaattiohjauksen suunnitelman mukaan 20 astetta oikealle ja sen jälkeen asetin plotteriin uuden reittipisteen. Nostettuani katseeni plotterista ehdin huomata, että vene oli menossa suoraan päin äsken sivuutettu teräspoijua. Suuntaa ei ehtinyt enää muuttamaan vaan veneen keula törmäsi suoraan kookkaaseen poijuun ja vaihtoi siitä suuntaansa ohittaen poijun. Nukkuvat miehistön jäsenet heräsivät pamahdukseen ja aloimme tutkia vaurioita. Kannelta katsoen ruhje ei näyttänyt kovinkaan kummoiselta eikä vettäkään näyttänyt tulevan sisään. Toivuttuamme järkytyksestä päätimme jatkaa matkaa seuraten kertyykö pilssiin vettä. Vuotoa ei päivän aikana havaittu ja teimme purjehduksen suunnitelman mukaan, oikeastaan menimme hyvän sään ja tuulien vallitessa suoraan ilman väli satamaa Dublinin edustalla olevaan Malahiden marinaan.

Törmäys kolhaisi pahasti pahasti kipparin itsetuntoa – syy oli puhtaasti kipparin. Ei ollut tuulta, ei aallokkoa, ei vastaantulijoita eikä ohittajia. Laiminlöin tärkeimmän eli riittävän tähystyksen, ajoin liian läheltä poijua, enkä seurannut miten käännös meni.

Kotivesillä käännökset ovat toteutuneet leppoisilla tuulilla hyvin, nyt tilanteen muutti ymmärtääkseni vuorovesivirta. Ennen käännöstä virtaus tuli lievästi keulan oikealla puolelta ja autopilotti oli ottanut sen huomioon matkan aikana. Käännöksessä oikealle virtaus muuttui keulan vasemmalle puolelle ja pyrki kääntämään venettä yli asetetun 20 astetta. Mikäli matka olisi jatkunut, olisi automaattiohjaus korjannut tilanteen, mutta nyt matka ei riittänyt. Ajoin liian läheltä, enkä valvonut käännöstä välittömästi.

Vähän aikaa tuntui siltä, että lähdetään kotiin, mutta sinnekin oli pahuksen pitkä matka, oli kohta 7 viikkoa tehty matkaa. Jatkoimme apealla mielellä. Tilannetta paransi sopivan tuulen viriäminen. Sammutimme koneen ja kohta vauhtimme nousi 7 – 8 solmuun paikoitellen 9 solmun päälle. Päätimme jatkaa Malahideen asti. Siellä olisi kaikki tarvittavat palvelut myös veneen kolhu olisi esitteen mukaan mahdollista paikata siellä jos se osoittautuisi tarpeelliseksi.

Loppumatkassa aallokko nousi kohtalaisen korkeaksi. Emilia ja Tiina pysyivät punkissaan vaakasuorassa asennossa, mikä osoittautui hyväksi merisairauden ehkäisyasennoksi. Kirsi taisteli pahoinvointia vastaan syöden Fisherman´s Frendejä, joita matkan aikana kului kahdeksan pussillista. Olemme huomanneet, että syöminen ehkäisee pahoinvointia. Ennakkoon voisi luulla toisin, kun on tunne, ettei edellinenkään ateria pysy sisällä.

Olimme perillä satamassa 18.30 tunti ennen laskettua aikaa. Satamaan päästyämme tutkimme laiturilta veneen saamat vauriot. Ne olivat pienellä alalla n. 10x5 cm keulapiikissä, mutta melko syvällä lasikuidussa. Aamulla tulisi ammattimies tarkistamaan mitä pitäisi tehdä. Tiinan ja Kirsin nimipäivän kunniaksi nautimme heidän tarjoamiaan mansikoita ja veneen varastoista löytynyttä vaaleanpunaista kuohuviiniä. Nimipäiväkekkereiden jälkeen, olimme niin väsyneitä, että nukahdimme vaatteet päällä.