21. lokakuuta 2008

21.10.2008 tiistai. Tutustuminen Teneriffaan.

Aamulla otimme vastaan varatun vuokra-auton. Lähdimme sillä tutustumaan lähiseutuun. Keräsimme veneestä mukaamme pyykit ja veimme ne samalla lähistöllä sijaitsevaan pesulaan.
Pesulan löytämiseksi olimme saaneet paikalliset ohjeet ja se löytyi vaivattomasti. Tilanne oli aivan toinen, kun piti löytää ulos loma-asutuksen keskeltä. Olimme suunnitelleet Teide - vuorelle menoa, mutta jo ohi kulkevalle moottoritielle löytäminen tuntui hankalalta. Aluetta rakennettiin vielä ja opasteet ja viitat olivat ilmeisesti pystytysvuorossa vasta viimeisenä, jos silloinkaan.


Lopulta onnistuimme kiperien tilanteiden ja harhailujen jälkeen löytämään moottoritielle. Lähdimme ajamaan sitä pohjoiseen kohti Santa Cruzia. Ohitimme muutaman kilometrin päässä sijainneen Teneriffan eteläisen lentokentän. Käännyimme jonkin matkan päästä kohti Teide – vuorta ja etenimme ylöspäin n. 30 km mielenkiintoista mutkaista tietä. Tie johdatti meidät läpi kylien ja pikkukaupunkien. Ehdittyämme puoliväliin matkalla Teide-vuorelle jouduimme huomaamaan vuoren huipun ympärille kerääntyneet pilvet. Vuoren huippu ei ollut enää näkyvissä ja pilvikerros tiivistyi kaiken aikaa. Tämä tarkoitti, että emme näkisi ylhäällä riittävästi. Päätimme kääntyä takaisin ja suunnata loppupäiväksi saaren eteläosassa olleisiin rantakohteisiin.

Matkalla tankkasimme auton paikallisella edullisella bensalla 0,75 euroa litralta. ”Huoltoaseman baarissa” söimme lounaaksi maittavat tabakset. Saavuttuamme Los Americanoksen keskustaan ja ranta-alueelle jouduimme toteamaan sen ahtaaksi ja vilkkaaksi. Omalla autolla liikkuessa on hienoa siirtyminen paikasta toiseen. Kun haluaa tämmöisessä taajamassa välillä tutustua paikkoihin kävellen joutuu joskus toteamaan parkkipaikan löytämisen olevan mahdotonta. Niin kävi meillekin. Totesimme kuitenkin hiekkarannan olevan hienon ja edustalla olevan kolme purjevenettä ankkurissa. Päätimme ajaa takaisin marinaan omalle veneelle, sieltä löytyisi parkkipaikka.

Päivän aikana oli marinaan tullut tuttu tanskalainen vene. Olimme olleet aikaisemmin yhdessä mm Cascaisissa. Veneellä purjehti nuorehko pariskunta kolmen kouluikäisen lapsensa kanssa. He olivat myös matkalla Karibialle, mutta eivät ole mukana ARC – kisassa.

Illalla lähdimme kävelylle lomakeskuksen illanviettoalueille. Valitsimme lopulta englantilaisen pubin ja ahtauduimme sisään tiivis tunnelmaiseen siistiin kapakkaan. Väkeä oli paljon ja kaikki seurasivat englannin liigan jalkapallo-ottelua Mancester United – Chelcea. Ottelua näytettiin usealta suurelta screeniltä ja meille oli uutta, että eri screeneillä oli erilaista kuvaa samasta ottelusta. Mielestämme kaikki tuli suorana lähetyksenä. Mikäli näin on, niin ottelu lähetetään useaa kanavaa pitkin samanaikaisesti ja ne on ohjattu eritavoin. Mancester voitti ottelun. Yleisö seurasi innokkaana ottelua. Me olimme enemmän kiinnostuneet pubin tarjoilusta.

Pimeässä illassa kävelimme marinaan valaisematonta rantapolkua pitkin. Meren mainingit löivät pauhaten rantakiviin.

Ei kommentteja: