4. kesäkuuta 2009

Torstai 4.6.2009 Kierros Isle of Wightilla

Lähdimme aamulla saarikierrokselle vuokra-autolla. Kiersimme saarta vastapäivään. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Fort Victorian Viewpoint . Muurien päältä näki lahden yli mantereen puolelle. Linnoituksia oli lahden molemmin puolin. Ne on aikoinaan tehty puolustustarkoituksiin. Salmessa olleen kovan virtauksen johdosta syntyi huvittavia tilanteita. Kalastajat veneineen kulkivat virran mukana poikittain 3 – 4 solmun nopeudella. Näimme myös purjeveneiden liikkuvan samoin poikittain. Luultavasti ne tulivat virran suunnan käännyttyä takaisin.

Jatkoimme matkaamme pysähtyen Sandown kaupunkiin katselemaan lomalaisten rantaelämää. Jatkoimme edelleen Rydeen, jossa nautimme burgerit . Ryde on myös lomanviettäjien rantalomapaikka. Vastakkaisella puolella salmea on Portsmouth´in kaupunki. Täällä tuli tunne, että päivän turismiannos on täynnä. Suuntasimme takaisin satamaan ja luovutimme auton.

Otin veneellä seuraavien päivien säätiedot. Ne näyttivät että olisimme saamassa vastatuulta seuraavana iltapäivänä. Päätimme lähteä vielä illalla yöksi merelle. Kävimme ensin kaupassa täydentämässä ruokavarastoamme. Samalla Jatta sai postitettua kirjoittamansa kortit. Palatessamme veneelle ostimme paikalliset pikaruoka-annokset Fish & Shipsit.

Irrotimme köydet 20.30. Suuntasimme kohti kanaalin kapeinta kohtaa päämääränä Calais ranskan puolella.

Otin ensimmäisen vahti / ruorivuoron ja lupasin hoitaa sen kolmeen asti aamulla. Jatta tulisi jatkamaan. Aurinko laski nopeasti liikkeelle lähdön jälkeen. Portsmountin edustalla salmessa oli kova liikenne. Tarkkaillessani edessä olevaa ja sivuilta tulevaa liikennettä huomasin yllättäen valtavan tumman hahmon takana oikealla puolella. Suuri rahtilaiva oli huomaamatta äänettömästi tullut sivulle takaa ohittaessaan Meritähteä. Turvallinen liikkuminen yöllä ilman tutkaa ja plotteria olisi mielestäni kyseenalaista. Reittien lukuisat opastevalot hukkuvat kaupunkien taustavaloihin ja siitä sekamelskasta ei tahdo saada selvää. Avomerelle päästyämme navigointi ja tähystys tulivat helpommiksi.

Ei kommentteja: