28. marraskuuta 2008

V - päivä merellä. 28.11.2008 perjantai

Nopeus paranee ja meno on vauhdikasta omasta veneestä katsottuna. Sijoituksista päätellen muiden kohdalla on samaa kehitystä.

Illalla jätimme purjeiksi genuan spiirattuna ja ison "virsikirjaksi" asetettuna. Ajoimme suuntaa 260 astetta alkuillan, myöhemmin virsikirja purettiin, viritettiin uudelleen yöllä tunniksi ja aamuun jatkettiin sivutuulessa genua vapaana.

Aamulla aamiaisen jälkeen Vesa teki kovasti töitä virittäen puomien kiinnityspisteitä ja erilaisia köysien meni ristiin rastiin pitkin ja poikin. Niitä piti vuorotellen kiristellä ja löysätä komentojen mukaan. Purjeiden trimmaaminen on siitä mukavaa puuhaa, että aina tuntuu nopeus kasvavan. Ensin kiristetään ja nopeus kasvaa, sitten löysätään ja taas nopeus kasvaa. Kuinkahan lujaa ollenkaan mennään kun lähestytään maalia.

Lopulta köysiä oli ilmeisesti levitetty riittävästi eripuolille, kun kuului komento " Nyt genaakkeri ylös". Näin tapahtui. Seurauksena oli veneen innostuminen niin, että sitä ei tahtonut pidätellä mikään. Ohjattavuuden kanssa oli niin ja näin. Palattiin perusruutuun kuin noppapelissä. Jatkettiin genualla ja isolla.

Vaihdoimme samalla kurssin lounaaseen. Tuuli on ollut suunnasta 70 - 80 astetta. Voimakkuus 6 - 8 m/s. Loppupäivän purjeet ovat saaneet olla rauhassa ja meno on jatkunut tasaisesti kurssilla 220 -230 astetta. Nopeus on vaihdellut 6,5 - 8,5 solmun välillä. Oman tulkintamme mukaan saimme viimeisen vuorokauden aikana kasaan n. 160 mailia, mikä on meille paras tulos tähän mennessä tässä kisassa.

Kalaa saimme tänäänkin ja ilman vieheitten uittamista. Kannelle laskeutui lentokala. Useimmat meistä ei sellaista ollut aiemmin nähneet, joten se pääsi ihmeteltäväksi ja valokuvattavaksi. Kalevi kertoi, että sen voisi paistaa ja maku olisi kuin silakalla. Tällä kerralla päästimme sen takaisin luonnon kiertoon heittämällä laidan yli mereen.

Aamiaisen valmistaminen kuuluu 06 - 08:00 vuorossa olevalle II - vahdille. Vuoro osui tänään minun kohdalleni. Vakiopuurot syntyivät reseptillä viisi mukillista vettä ja yksi mitallinen ryynejä. Tällä konseptilla puuron määrä ja viskositeetti menevät kohdalleen. Aamiaiskokin tehtäviin on sisällytetty tiskien lisäksi myös pentterin ja vessan siivous ( ruuanlaiton jälkeen ).

Lounaaksi Jaakko valmisti yhden erikoisuuksistaan Minestrone soppa pussikeittona. Soppa maistui. Päivällisen valmisti Martti. Eilen pyydystettyä Doradoa ja muusia. Perille päästyämme jokainen miehistön jäsen on suorittanut perusosan Kalen kokkikoulussa. Teen ja pussikeittojen valmistuksen lisäksi on hyvät edellytykset selvitä myös seuraavan vaikeusasteen tehtävistä.

Yhteydenpito sähköpostien ja puheyhteyksien avulla on ollut vilkasta. HF - radio on tähän tarkoitukseen päällä päivittäin useita tunteja. Olemme saaneet sähköpostin kautta vinkkejä tulevasta säästä, suomen uutisia ym. Tätä blogi - sivuamme emme pysty lukemaan veneestä, mutta olemme saaneet kommenteista kopioita. Kiitos kaikille hyvän matkan ym toivotuksista. Näitä on mukava saada ja lukea.

Biskajan ylityksen aikana luin yhden kirjan kokonaan ja kymmeniä sivuja toista kirjaa. Tällä legillä ei ole toistaiseksi vielä ehtinyt edes miettimään minkä kirjan valitsisi luettavaksi. Sellainen ihme tapahtui, että Vesa meni parin tunnin päiväunille. Seurasin esimerkkiä. Herätessäni meni pitkään ennen kuin tajusin missä olen.

Ei kommentteja: