2. marraskuuta 2008

28.10 – 01.11.2008. Valmistelutöitä Las Palmasissa



Las Palmasissa käytin ensimmäiset päivät tutustumalla paikkoihin ja selvittämällä töitä, jotka ovat edessä ennen lähtöä. Markku on tulossa käymään veneellä marraskuun alussa ennen kilpailumiehistön saapumista. Olisi tärkeää saada ajoissa suomeen tieto kaikista sieltä tuotavista tavaroista.

Yksi tärkeimmistä on etuharuksen pultin vaihtaminen paremmin lukittavaan ja varmistettuun. Kesällä on Hangon edustalla vastaavasta veneestä kaatunut masto. Veneen kippari varoitti asiasta soittamalla ja asia on hoidettava ennen lähtöä. Meritähdessä on jälkiasennuksena tehty kutteristaagi ja se osaltaan varmistaa edellisen kaltaisen onnettomuuden mahdollisuutta. Pultti on kuitenkin vaihdettava pidempään ja paremmin lukittavaan.

Vesa teki hyviä korjausehdotuksia ja niistä valittiin lopulta kahdella mutterilla lukittava ja sokalla varmistettu malli. Aluksi oli tarkoituksena vaihtaa yksi pultti, mutta Vesa ilmoitti, että lähes samalla vaivalla vaihdetaan kaikki kolme etuharuksen alapään pultit. Niin tehtiin.

Veneen käyttöönotosta lähtien Volvon kierrosluku / tuntimittaria on vaivannut digitaalisen käyttötunteja osoittavan näytön sammuminen eripituisiksi ajoiksi. Olen ollut yhteydessä Volvoon useaan otteeseen ja saanut erilaisia vastauksia ongelmaan. Olin nytkin yhteydessä Suomen Volvoon ja nyt lopullinen päätös oli, että ongelma ei ole enää takuun piirissä aika on kulunut umpeen. Kaikki tähänastinen osoittautui asian pitkittämiseksi.

Ei ollut helppoa asioida mittariasiassa paikallisen marinassa sijaitsevan Volvo edustajankaan kanssa. Täällä ongelmat liittyivät enemmänkin yhteisen kielen puutteeseen ja paikalliseen toimintatapaan. Menin esittämään asiani yhtenä aamuna. Kohtalaista englantia puhuva myyjä ymmärsi asiani ja kertoi, että pitää odottaa johtajan saapumista paikalle, koska hänellä on kokemusta tämmöisistä asioista. Johtaja tulisi tunnin kuluttua. Tulin tunnin kuluttua uudelleen. Johtaja ei ollut ilmestynyt paikalle, oli jostain syystä myöhässä. Ehdottivat, että tulisin iltapäivällä uudelleen. Menin uudelleen ja tapasin herran. Hän kuunteli asiani, mutta yhteinen kommunikointi kielemme sisälsi niin vähän molempien ymmärrettävissä olevia sanoja, että jouduimme odottelemaan puoli tuntia ennen kuin saimme apua kaupungilta palanneelta sihteeriltä.

Lopulta uskoimme ymmärtävämme toisiamme ja keskityimme varsinaiseen tekniseen ongelmaan ja sen ratkaisuun. Johtaja päätyi ehdottamaan, että hän lähettää paikalle asiantuntijan, tässä tapauksessa veneen sähköistyksestä ymmärtävän henkilön. Useiden puheluiden jälkeen hän ilmoitti kaverin tulevan paikalle seuraavana aamulla 8 – 9 ja minun pitäisi olla paikalla. Olin paikalla ja odottelin kello 11 asti ennen kuin menin kysymään pitääkö odottelua vielä jatkaa ja kuinka kauan. Johtaja oli paikalla kun astuin sisään ja ilmeisesti arvasi asiani kun kysyi heti, eikö kukaan ole tullut vielä. Vastasin, että ei ole. Muutaman puhelinsoiton jälkeen minulle ilmoitettiin uusi aika klo 13:30.Olin veneellä odottamassa ja 13:45 ilmestyi paikalle kaksi hyvää englantia puhuvaa nuorehkoa reipasta kaveria. He ryhtyivät ripeästi selvittämään asiaa ja viiden minuutin kuluttua ilmoittivat, että mittari on rikki ( yllätys ) ja pitää laittaa uusi tilalle.


Kerroin että olen taistellut mittarin kanssa kolme vuotta ja ennen kuin ostan uuden haluaisin tietää olisiko se parempi. Kaverit ymmärsivät ongelmani ja sanoivat, että pitää kysyä johtajalta. he soittivat ja hän ilmoitti tulevansa heti n. 300 m kävelymatkan päästä. 15 min odottelun jälkeen he soittivat uudelleen ja konttorilta ilmoitettiin johtajan kyllä lähteneen jo jonkin aikaa sitten. Jatkoimme odottelua, mutta puolen tunnin kuluttua luovuimme. Sihteeri pyysi puhelimessa minua tulemaan huomenna myymälään.

Edellä kerrottu on n. puolet mittarinvaihtotarinasta. Lopulta, kun mittari otettiin hyvin varustetun varaosavaraston hyllystä, sen vaihtoon kului minulta puolituntia. Koko operaatioon kului kaikkiaan 8 pv. Toivottavasti se täyttää odotukset.

Tilaamani varaosapaketin kiemuroista voisi kertoa samantyyppisen tarinan. Samoin kaasupullojen täytöstä, Minigripp tyyppisten suljettavien pussien hankkimisesta jne. Vastapainona voisi myös luetella erinomaisesti toimivia palveluita.

Ongelmissa pitänee katsoa itseensä ja sitkeästi opetella maan tavoille. Turha ihmetellä miksei maa opi omille tavoille. Kaikissa tilanteissa palvelu on ollut ystävällistä ja käytös miellyttävää.Olen listannut erilaisia asioita runsaat kaksi sivua. Varaamani kuukauden aika ennen lähtöä ei tunnu tällä vauhdilla ylimitoitetulta.


Ei kommentteja: