11. joulukuuta 2008

XVIII - päivä merellä. 11.12.2008 torstai

Yön purjehdimme virsikirja - asetuksella myötätuuleen suoraan kohti maalia. Illalla yritimme pohjoisemmaksi, mutta voimakas aallokko teki hankalaksi purjehtimisen muuhun kuin myötätuuleen ja - aallokkoon. Loivasti poikittain aaltoon nähden purjehdittaessa aallokko rullasi venettä voimakkaasti. Se taas lätkytti purjeita ja nopeus kokonaisuudessaan putosi liikaa.
Taivaalla oli koko päivän uhkaavia pilviä. Ne saivat aikaan lyhyehköjä sadekuuroja ja tuulenpuuskia.
Yksi näistä voimakkaimmista pääsi yllättämään meidät. Ehdimme rullata ison purjeen sisään, mutta emme puomilla tuettua genuaa. Myräkkä nousi, tuuli puhalsi ja satoi voimakkaasti. Genuan skuutin bloki särkyi, mutta muuten säästyimme vahingoilta. Positiiviselle puolelle voi laskea perusteellisen suihkun vesisateessa. Päivän peseytymistarpeet tuli hoidettua samalla hampaita lukuun ottamatta. Maileja kertyi 24 tunnin aikana 174. Tulos ei ole huono, mutta liian moni kilpailija on saanut aikaan enemmän
maileja.

Tällä hetkelläkin purjehdimme virsikirja asetuksella myötätuulessa ja -aallokossa suoraan kohti maalia. Nyt haluaisimme hieman enemmän etelään.

Päivän menu: aamiaiseksi puuro, kahvi, tee, tuoremehu, näkkileipä, leikkeleet ja luumuja. Lounas: Pasta - nakki - perunahöystö. Maistui mainiolle. Meritähden oman reseptin mukaan.
Päivälliseksi on luvassa erikoishöystöä, jossa on pohjana lounaalta jäänyt perushöystö. Sen kokki jatkaa sopivaksi katsomillaan veneestä löytyvillä eineksillä. Jälkiruuaksi on luvassa räiskäleitä.

Ruokatarpeista on toistaiseksi koskemattomana hernekeittona ostetut purkit. Ne osoittautuivat pavuiksi tomaattiliemessä. Pavut eivät toistaiseksi ole improvisoineet kokkeja.

Matkaa maaliin on tällä hetkellä jäljellä n. 190 mailia. Uskallamme odottaa, että seuraava yö on viimeinen matkalla nukuttava yö. Parhaassa tapauksessa tulemme maaliin valoisana aikana. Tuskin kukaan kuitenkaan malttaa nukkuen odottaa maalilinjan ylitystä vaikka se tapahtuisikin yön hiljaisina ja pimeinä vaikkakin kuun valaisemina tunteina.

Ei kommentteja: