21.3.2009 lauantai. Ajelulla Martiniquella

Aamiaisen jälkeen keräsimme varusteet koko päivän saariajelua varten. Jollalla suuntasimme kylälle kirkon edustalle odottamaan vuokra-autoa. Meille oli luvattu pieni valkoinen sitikka C1. Tapaaminen kirkon edessä olisi yhdeksältä. Tarkkailimme sen saapumista. 09.15 soitin ja sain kuulla, että kohta tultaisiin. Puoli tuntia kului. Soitin taas ja sain kuulla, että olivat käyneet, mutta eivät olleet löytäneet meitä. Lupasivat tulla uudelleen. Noutaja tuli, mutta ei valkoisella C1 vaan aivan toisella autolla. Meidät vietiin sillä vuokraamon konttorilla jossa saimme sovitun auton.

Päätimme ajaa ensin Fort de Franceen ja sieltä länsirantaa pitkin pohjoiseen. Takaisin tulisimme saaren keskiosan kautta. Minä ajoin ja Seppo toimi kartturina. Fort de Franceen halusimme, koska emme olleet vielä kirjautuneet sisään maahan. Siellä sen voisi tehdä yksinkertaisesti tutussa paikassa venetarvikeliikkeen sisääntuloaulassa itse tietokoneella.

Löysimme oikean paikan myös autolla. Sisään kirjautuminen onnistui ja samalla sain ostettua Doylen purjehdusoppaan Martiniquen pohjoispuolen saarille. Mukaan jäi myös kiinnike, joka helpotti köyden kiinnittämistä ankkuriketjuun.

Ajelimme rantatietä pitkin kohti pohjoista. Maisemat olivat upeat. Pysähdyimme mm St Pierren kohdalla kahville. Paikka oli hieno. Halusimme kahvin ”pitkänä” ja yritimme monin tavoin kuvata mitä haluaisimme. Saimme kuitenkin jonkin expresson tapaisen. Pieni kuppi pohjalla pieni tippa tumman puhuvaa lientä, lusikka lähes seisoo liemessä. Nauttiminen mahdollista ainoastaan kun lisää siihen kaiken mukana tulleen sokerin.

Jatkoimme matkaa ja käännyimme kohti saaren keskiosaa. Poikkesimme paikalliselle perinteikkäälle rommitehtaalle, joka rommin tuotannon lisäksi oli kunnostanut tehtaan ja ympäristön turistinähtävyydeksi. Paikka oli erittäin vanha. Tehdasta ja sen viljelyksiä oli pyöritetty aikanaan orjatyövoiman avulla. Näin oli tehty koko Karibian alueella.

Tehdaskierros oli mielenkiintoinen. Esille oli laitettu vanhoja koneita ja laitteita. Tuotantoprosessia esiteltiin tauluin ja kaavioin. Kierroksen päätti, kuten yleensä tämmöisissä kohteissa, tehdas myymälään tutustuminen. Tuliaisia hankittiin sopivasti.

Matkamme jatkui vuoristoisella mutkaisella tiellä takaisin etelään. Kasvillisuus oli trooppista. Pysähdyimme yhden vuoristopuron varteen ja poikkesimme Jardin de Balata puutarhaan. Puutarha oli hyvin hoidettu ja siellä oli eksoottisia trooppisen ilmaston kasveja. Nautimme jokainen näkemästämme ja varsinkin Marjatta sai yhden uuden puutarhakokemuksen lisää.

Puutarhakäynnin jälkeen ajoimme Fort de Francen kautta takaisin veneelle. Matkalla poikkesimme Le Marininiin kauppaan ja haimme muona täydennystä. Ostimme mm neljä patonkia, joista kaksi syötiin välittömästi. Auton penkit olivat mukavasti rapean kuoren murusissa. Päivän ajelu oli tehnyt tehtävänsä. Jokainen oli väsynyt. Tuula ja Marjatta jaksoivat kuitenkin laittaa illallisen ja se nautittiin hyvällä ruokahalulla.

20.3.2009 perjantai. Kävelyretki Le Mariniin

Aamiainen nautittiin veneessä ulkona auringon helliessä maisemaa. Päätimme käyttää päivän reippailuun. Menemme jollalla rantaan ja kävelemme tietä pitkin n.10 km Le Mariniin. Takaisin tultaan voimien mukaan kävellen tai taksilla. Ensin kävimme koko porukalla uimassa kirkkaassa vedessä.

Reippailu kävellen tuntui mukavalta pitkästä aikaa. Kylä osoittautui viehättäväksi päivänvalossakin. Piipahdin aluksi jossain kirjaston sivuosaston tapaisessa paikassa netissä varmistaakseni eilisten lentolippujen muutoksen onnistumisen. Vahvistukset olivat tulleet sähköpostiin. Kaikki oli siltä osin ok. Maksoin vielä Visa – luottokortin saldon pois, että luottoraja ei ylittyisi. Sitten päästiin matkaan.

Täällä on muista saarista poiketen rakennettu jopa kevyen liikenteen väyliä. Niitä hyödyntäen patikoimme ja auringon nostaessa lämmön reilusti yli 30 asteen. Taukoja pidettiin ja vesipulloja kallisteltiin. Välipalaksi ostimme tienvarresta banaanit. Tien varrella oli myös karjaa kytkettynä. Lehmillä oli ansiokkaasti EU korvamerkit.

Le Marinin satama on suuri ja täynnä erilaisia palveluita. Kävimme supermarketissa ostamassa retkieväitä, patonkia, juustoa, kinkkua jne. Emme tahtoneet löytää sopivaa paikkaa piknik-ateriallemme. Kiertelimme satamaa ja päädyimme kuinkas muuten kuin olutravintolaan. Sellainen löytyi aivan sattumalta pyytämättä. Tilasimme oluet ja sivupöydässä puoliksi salaa nautimme myös omat eväämme. Teimme koko porukasta tarkan kuntoarvion ja totesimme, että kunto ei riitä takaisin patikointiin. Ei ainakaan, jos istuisimme täällä pitkään. Päätimme ottaa taksin ja ajella sillä takaisin.

Menimme veneelle. Puhelimen avulla varasin vuokra-auton seuraaviksi kahdeksi päiväksi. Ilta sujui auringonlaskua seuraten ja viiniä maistellen.

19.3.2009 torstai. Lähtö Martiniquelle.

Yö nukuttiin hyvin. Lähdimme aamulla kohta auringonnousun jälkeen purjehtimaan kohti Martiniqueta. Suuntasimme Le Marin´iin, joka on saaren kaakkoiskulmalla. Matkalla saimme sadetta ja tuulta. Tuuli oli hieman liian vastainen. Emme saaneet Meritähteä nousemaan suoraan tavoiteltuun kurssiin. Otimme puolimatkassa moottorin avuksi.

Lainaus Wikipediasta:

Martinique on Ranskan merentakainen departementti (département d'outre-mer, DOM) Länsi-Intiassa Karibianmerellä. Se on myös Pienten Antillien saari. Saaren pinta-ala on noin 1 100 km² ja asukasluku on noin 436 000. Rantaviivaa on 350 km. Pääkaupunki on Fort-de-France.

Martinique on kuuluisa kirjailijoistaan ja 1980-luvulla kehittyneestä zouk-musiikista. Vientituotteita ovat mm. rommi, sokeri ja ananas.

Merkittävimmät luonnonvarat hedelmällinen maaperä

Merkittävimmät vientituotteet:öljytuotteet,banaanit,rommi

Martiniquen alkuperäisasukkaat olivat Karibi-intiaaneja. Kristoffer Kolumbus sai saaren näköpiirinsä vuonna 1493, mutta kävi siellä vasta neljännellä matkallaan vuonna 1502. Espanjalaiset eivät kuitenkaan kolonisoineet saarta.

Saaren ensimmäinen eurooppalainen asukas oli ranskalainen Pierre Belan d'Esnambuc, joka perusti siirtokunnan saarelle vuonna 1635. Hänen veljenpoikansa Jacques-Dyel du Parquet osti saaren ja kehitti siitä varakkaan siirtokunnan. Ranskan kruunulle saari siirtyi 1658. Saarella alettiin kasvattaa sokeriruokoa, kaakaota sekä sittemmin kahvia. Plantaaseille tuotiin mustia afrikkalaisia orjia Länsi-Afrikasta vuodesta 1664.Ulkomaalaiset laivasto-osastot, lähinnä hollantilaiset ja englantilaiset yrittivät valloittaa saarta. Englanti piti saarta hallussaan vuodesta 1762 Pariisin rauhaan 1763 sekä

Napoleonin sotien aikana 1809–1815 ja 1822. Martinique on Napoleon Bonaparten vaimon, keisarinna Joséphinen synnyinpaikka. Orjuus lakkautettiin saarella 1848. Saarelle tuotettiin työvoimaa Intiasta ja Kiinasta.

Vuodesta 1870 saarella on ollut edustajansa Ranskan kolmannen, neljännen ja

viidennen tasavallan parlamenteissa.

Toisen maailmansodan aikana saari oli Vichyn hallituksen alaisuudessa vuosina 1940-1943 ja sen jälkeen Vapaan Ranskan puolella. 8. toukokuuta 1902 saarella oleva tulivuori Mont Pelée purkautui ja tuhosi St. Pierren kaupungin surmaten yli 30 000 ihmistä. Martiniquesta tuli Ranskan merentakainen departementti 19. maaliskuuta 1946. Se on tasa-arvoinen Ranskan muiden departementtien kanssa ja sillä on edustus kansalliskokouksessa. Saari toivoo saavansa Ranskalta täyden itsenäisyyden, mutta saari on yhä riippuvainen ulkomaisesta avusta eikä se taida onnistua.

Kuten suurimmalla osalla Karibianmeren maista (Kuubassa on rautatie.), saarella ei ole rautatietä. Saarella on kaksi satamaa Fort-de-France'ssa ja La Trinitessa. Saarella 2 105 km päällystettyä maantietä. Saarella on kaksi lentokenttää, joista toinen on päällystämätön.

Martiniquelaisia kulttuurihenkilöitä:

Aimé Césaire, (1913–2008), runoilija ja poliitikko, yksi Négritude-aatteen perustajista,

Raphaël Confiant, (synt. 1953), kirjailija, yksi kirjallisuuden kreoliteetti -aatteen perustajista

Patrick Chamoiseau, (synt. 1953) kirjailija, yksi kirjallisuuden kreoliteetti -aatteen perustajista, Goncourtpalkinto romaanista Texaco 1992

Frantz Fanon, (1925–1961), psykiatri, esseisti, kolonialismin kritisoija

Edouard Glissant, (synt. 1928), kirjailija, runoilija, esseisti, Renaudot-palkinto romaanista Le Lézarde 1958

Maantiede

Martinigue on vuoristoinen ja tuliperäinen. Ilmasto on kuuma ja kostea. Suurin toimiva tulivuori Mount Pelee, sijaitsee pohjoisimman niemen tuntumassa ja se tuhosi entisen pääkaupungin Saint Pierren. Vuorten laaksoissa on rehevää kasvillisuutta, trooppisia sademetsiä ja rannikolla mangrovemetsiä tulivuoritoiminnan ansiosta.

Väestöjakauma

Suurin osa väestöstä on afrikkalaisten orjien jälkeläisiä, myös karibialaisia ja eurooppalaisia. Koulutus on laaja ja hyvätasoinen. Sosiaaliedut ovat kuin emämaassa Ranskassa. Kieliä ovat kreolimurre ja ranska.

Saavuttuamme Le Marinin edustalle totesimme sen laajaksi kauniiksi lahdeksi, jonka pohjukassa oli suuri monipuolinen marina. Lahdella ja sen poukamissa oli hienoja ankkuripaikkoja runsaasti. Veneitä oli paljon. Väylän varrella oli veneiden kuljetusalus lastaamassa huviveneitä. Niitä kuljetettiin mahdollisesti Eurooppaan. Ohittaessa tuli mieleen, että mitähän maksaisi jos veisi veneen kotiin tuolla, mahdollisesti enemmän kuin veneen arvo.

Ankkuroimme Meritähden Saint Annen edustalle. Paikka oli aivan ihana, uskomaton maisema, kirkas vesi, ei maininkia, sopivasti tuulta. Saint Annen kylä oli viehättävä. Martiniquen saari kuuluu ranskaan ja kielenä on tietenkin ranska, valuuttana on euro. Tämä on EU aluetta. Teimme illalla pikavisiitin rannalle. Joimme oluet rantaterassilla ja ihailimme auringon laskua. Palasimme veneelle. Ryhdyin puhelimitse hoitamaan Tuulan ja Marjatan lentolippujen vaihtoa. Trinidadin sijasta lento halutaan nyt Antigualta. Puolen tunnin puhelun jälkeen englantiin Virgin Airille asia näytti onnistuneen. Lisähintaa lippua kohti n.100 puntaa. Tämä tuntui kohtuulliselta halpalipulle. Niille ei yleensä ole minkäänlaisia muutosoikeuksia. Iltateen jälkeen uni maistui kaikille.

18.3.2009 keskiviikko. Lähtö Rodney Baystä

Yö nukuttiin hyvin, eikä vesipumppu herättänyt. Korjaus oli ilmeisesti onnistunut. Aamutoimien jälkeen suuntasimme tekemään viimeisiä hankintoja. Tilasin Volvon edustajalta uudet öljy- ja polttoainesuodattimet. Hän toi ne viimehetkellä ennen laiturista irtoamista. Öljynvaihdon jälkeen oli konetunteja kertynyt 240. Lähdimme etsimään uusia öljyjä ja vein samalla tyhjät kaasupullot täyttöpisteelle pesulan taakse. Paikallisessa venetarvikeliikkeessä ei ollut sopivaa öljyä. Seuraavaksi menimme marina-altaan toiselle puolelle telakan polttoainepisteelle. Sielläkään ei ollut. Jatkoimme vielä kylälle, jossa näkyi Shellin moderni huoltoasema. Sieltä löytyi. Ostimme kuusi gallonaa eli yli 20l. Ne riittäisivät kahteen öljyn vaihtoon.

Tuula ja Marjatta tekivät viimeisiä muonatäydennyksiä marinan kaupasta. Minä hoidin maasta ja satamasta ulos kirjautumisen. Odottelimme kaasupullojen täyttöä ja suodattimien toimitusta. Kaasupullot täytettiin marinan pesulan yhteydessä olevassa täyttöpisteessä. Rakennuksen takana oli isohko säiliö ja täyttämiseen tarvittavat suutin ym tarvikkeet. Tyhjä pullo nostettiin vanhahkon mekaanisen vaa´an päälle, vaakaan asennettiin maksetun kaasun paino, suuttimet kiinni ja menoksi. Täyttöasema oli erotettu muista alueen toiminnoista harvalla lauta-aidalla. Suunnilleen viiden metrin päässä toinen yrittäjä yritti hitsaamalla korjata jotain veneen osaa. Pullot tulivat täyteen ja liekki paloi iloisesti. Meillä on nyt kaasua 2x11 kg ja 2x 3 kg. Pieniä pulloja täytämme matkanvarrella ja ylitykselle lähdemme tällä 28 kg kaasukuormalla. Se riittää niin, että normaalikäytöllä uutta kaasua tarvitaan vasta loppukesällä 2010, jos vene on suomen talven telakalla.

Suodattimet toimitettiin. Irrotimme köydet ja lähdimme matkaan. Oli mukava tunne irtautua laiturista ja päästä merelle vapaampiin tuuliin. Jäimme yöksi ankkuriin marinan edustan lahteen. Lahdelle ajaessa pisti ensimmäiseksi silmään merestä törröttävä purjeveneen masto. Mastoa oli näkyvissä muutama metri. Vene oli uponnut marinassa olomme aikana. Kyseessä oli kuitenkin ilmeisesti hylätty vene, joka oli ollut pitkään ankkurissa ilman miehistöä.

Etsimme ankkuripaikan läheltä Pauliinaa, joka oli siirtynyt pitkän satamassa olon jälkeen tänne lahdelle. Saatuamme veneen ankkuriin saimme vieraaksi hedelmäkauppiaan ja rastatukkaisen kaverin, joka halusi myydä tupakkaa. Ilmoitin, että emme polta tupakkaa. Hän ilmoitti, että hänellä olisi erikoistupakkaa ns Relax –tupakkaa. Emme olleet siitäkään kiinnostuneet. Kyseessä on ilmeisesti jonkinlainen huume. Kävimme uimassa ja muut tekivät jollamatkan Pigeon Islandille. Pauliinan miehistö Markku ja Kaija piipahtivat tervehtimässä ollessaan matkalla marinaan nettiin, suihkuun ja hakemaan vettä. Kutsuimme heidät illalliselle.

Loppuilta sujui rattoisasti nauttien kokin aikaansaannoksista, sekä toistemme ja Pauliinan miehistön markun ja Kaijan seurasta. Heillä on tarkoitus telakoida vene tälle alueelle ja tulla suomeen kesäkuussa. Hyvästelimme heidät siinä uskossa, että ei nähtäisi enää täällä.

17.3.2009 tiistai. Huoltoa ja korjauksia

Yön aikana painevesipumppu pärähti käymään kaksi kertaa hetkeksi omia aikojaan. Kukaan ei ollut avannut vesihanaa. Tämä on aina huolestuttavaa ja tarkoittaa, että järjestelmä vuotaa jostakin. Tarkistin letkuliitokset ja ne tuntuivat ehjiltä, koska kastuneita paikkoja ei näkynyt. Lopulta päädyimme lämminvesivaraajan tutkimiseen. Seppo ammattimiehenä purki varaajan eristeitä sen verran että löysi vuodon. Yhden liitoskappaleen hitsaussaumasta tuli pienen pieni vesisuihku. Minä olisin ollut valmis kytkemään varaajan pois verkosta, mutta Seppo ei antanut periksi. Purkaessaan varaajaa hän totesi ”nyt vika löytyi, täällä lukee made in Italy”. Varaaja irrotettiin ja se olkapäällä lähdimme kylälle kyselemään hitsauspaikkaa. Meidät opastettiin lähistöllä olevaan konepajaan. Saimme puhuttua työnjohtajan ympäri ja hän otti työn vastaan.

Parin tunnin kuluttua menimme katsomaan ja hitsaus oli vielä aloittamatta, mutta aloitettiin kun menimme. Hitsaus näytti tapahtuvan ammattitaidolla. Konepajan järjestys ja muut ulkoiset seikat eivät liikaa luvanneet. Hinta 80 paikallista dollaria n. 22 euroa. Varaajan vuodot loppuivat.

Meidän puuhastellessamme varaajan kanssa Tuula ja Marjatta olivat kävelyllä. Heidän kävelyretkensä suuntautui alueelle, jossa asumukset eivät olleet kalleimpia. Alue oli kuitenkin sekavan kodikasta ja värikästä. Mieleen painuvia olivat koululaiset yhtenäisine koulupukuineen.

Illalla Tuula ja Seppo tekivät kävelyretken ns varakkaiden asuntoalueelle. Siellä pihat olivat erittäin hyvin hoidettuja ja rakennukset moderneja ja siistejä. Ne oli rakennettu rinteisiin ja niistä oli hyvät näköalat merelle.

Päivän aikana Seppo teki päätöksen lähteä mukaan Atlantin ylitykselle. Muita varmistuksia ei vielä ollut tullut, mutta ehdollisia oli koossa jo 5 – 6. Tarvitsisimme 1 – 2 lisää. Uskoimme asian hoituvan ja päätimme lähteä kohti pohjoista. Tämän mukaan tehtäisiin kaikki huollot ja varustetäydennykset ylitys huomioiden.

16.3.2009 maanantai. Veneen bunkrausta

Maanantaiaamu aloitettiin rauhallisesti aamiaisella, suihkuilla ja tutustumalla aurinkoiseen satamaan. Päivän ohjelmaan kuului veneen bunkraus. Aamupäivän aikana teimme ostoslistan ja suunnitelman. Lähdimme puolen päivän aikaan jollalla lahden pohjukassa olevaan jollalaituriin. Se on varattu kaupassa vierailevalle venekansalle.

Edellisen käynnin jälkeen tämäkin laituri oli miehitetty. Siellä oli kaveri ottamassa köyden vastaan. Vaikka kuinka yritti selittää, että selviämme kyllä omin avuin niin kaveri touhusi köyden kanssa. Kiinnitys piti tietenkin uusia ja jolla lukita ja tietysti maksaa kaverille palvelusta. Tämä oli hyvä tehdä jos halusi parantaa todenäkäisyyttä löytää palatessa oma jollansa hyvässä kunnossa.

Marketissa jakaannuimme kahteen iskujoukkoon naiset ja miehet. Runsaan tunnin aikana saimme kerättyä neljä kärryllistä ruokaa. Hinta 1600 paikallista dollaria euroissa n 450. Tavarat kuljetettiin veneelle taksilla ja kärryillä.

Ostoksista löytyi helposti ainekset illallista varten. Sen nautittuamme ihastelimme vielä hetken sataman iltahämyä ja painuimme nukkumaan.

15.3.2009 sunnuntai. Tuula ja Seppo tulevat.

Tekstiviestien perusteella Tuulan ja Sepon matka oli alkanut ja sujunut suunnitelmien mukaan. Virgin Airin kone oli päässyt lähtemään hieman myöhässä. Odottelimme heitä marinaan viiden aikoihin iltapäivällä.

Ensimmäisenä tuli tekstiviesti ” Taksissa ollaan, tullaan henkemme kaupalla ”. Viiden aikoihin he ilmestyivät suoraan veneelle. Ensimmäinen kokemus Karibiasta oli heille hikinen jonotus maahantuloselvityksessä. Odottaminen oli tuskaisaa ja toiminta kaikkea muuta kuin joustavaa. Kentällä ”viralliset” taksit olivat loppuneet. He ottivat vähemmän virallisen sopivalla hinnalla. Meno oli hurjaa. Aina ollut varmaa selvitäänkö matkasta hengissä. Selvittiin kuitenkin ja siitä kuljettaja sai 5 dollarin tipin.

Rodney Bayn marina oli tämän jälkeen mieluisa kokemus. Hyvät palvelut, suihkut ja ravintolat. Veneelle majoittumisen jälkeen Tuula, Marjatta ja Seppo kävivät iltapalalla rantakuppilassa samalla kun minä kirjoittelin edellisiä blogitekstejä.