Azorit 15–20.05.2009

Suurin osa Karibialta Eurooppaan palaavista veneistä poikkeaa matkalla Azorien saarilla. Pysähdyksen aikana on mahdollisuus miehistön vaihtoon, lepoon, sekä polttoaine ja muonatäydennykseen. Suosituin satama, jonne veneet suuntaavat on Faialin saarella sijaitseva Horta. Saaret ovat myös erittäin hieno tutustumiskohde. Viime vuosina turismi saarille on lisääntynyt merkittävästi.
Wikipedia kertoo Azorien saarista seuraavaa:
”Azorit (port. Açores) on Atlantilla sijaitseva Portugalille kuuluva autonominen saariryhmä. Se sijaitsee noin 1 500 kilometrin päässä Lissabonista ja noin 3 900 kilometrin päässä Pohjois-Amerikan rannikolta. Azorien yhdeksän tuliperäistä saarta levittäytyvät yli 600 kilometrin kokoiselle alueelle. Azoreilla, Picon saarella, sijaitsee Portugalin korkein vuori Pico, jonka huippu kohoaa 2 351 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolelle. Saarten asukasluku vuonna 2004 oli 241 269. Suurin kaupunki on São Miguelin saarella oleva Ponta Delgada, jossa asuu noin 64 500 ihmistä.
Faial on yksi Azorien saarista. Se sijaitsee Atlantilla lähimpänä naapurisaarenaan Pico. Faialin löysi vuonna 1427 Diogo de Silves, joka nimesi sen Insula de La Ventura nos Portulanosiksi. Saari sijaitsee Azorien keskiosassa ja sen pinta-ala on 172 km². Sen korkein kohta 1 043 merenpinnasta. Faialilla asuu 14 785 ihmistä (2003). Tärkein asutuskeskus on saaren kaakkoisosassa sijaitseva Horta.
Pico on yksi Azorien saarista. Se kuuluu Portugaliin ja siellä sijaitsee maan korkein kohta, Pico Alto eli Ponta de Pico (2 351 m).
Pico sijaitsee 17,5 kilometriä São Jorgesta etelään ja 7 kilometriä Faialista länteen. Sen pinta-ala on 447 km², mikä tekee sitä Azorien toiseksi suurimman saaren. Saaren suurimmat asutuskeskukset ovat pääkaupunki Madalenan lisäksi São Roque do Pico ja Lajes do Pico. Väkiluku on noin 15 000.
Picon viinitarhat ovat UNESCO:n maailmanperintöluettelossa.”

Maahantulomuodollisuudet olivat Portugalilaisittain perusteelliset ja byrokraattiset. Satamaviranomainen, maahantuloviranomainen ja tulli, sekä vielä uudelleen satamaviranomaisen puheille. Muodollisuuksista selvittiin ja meille osoitettiin satamapaikka toisen veneen kylkeen. Ennen veneen siirtämistä laituripaikalleen tankkasimme dieseliä. Sitä mahtui tankkiin 62 litraa.
Saatuamme veneen kiinnitettyä paikalleen painuimme suihkuun. Suihku osoittautui mainioksi. Kahden euron maksulla sai pyyhkeen ja saippuan palan. Lämmintä vettä riitti ja hyvän pukutilan ansiosta vaatteetkin pysyivät kuivina.

Aloitimme veneen siivouksen ja muonavaraston inventoinnin. Uuden miehistön energian avulla työt tuli suoritetuksi reippaasti. Järjestelimme majoituksen veneeseen niin, että molemmat miehistöt pystyivät majoittumaan siihen pariksi päiväksi.

Tämän jälkeen lähdimme tutustumaan satamaan ja kaupunkiin. Illalliseksi päätimme nauttia pizzat. Ne osoittautuivat reilun kokoisiksi ja maukkaiksi. Ruokailun jälkeen minä olin valmis yöpuulle ja suuntasin suoraan veneelle. Toiset halusivat iltadrinkille Sports Cafeeseen. Sadekuuro yllätti matkalla ja he tulivat juoksujalkaa myös veneelle.

Lauantaina vuokrasimme auton. Sillä noudettiin ensin muonatäydennykset ja sitten lähdimme katsomaan Faial´in saarta. Suuntasimme ensin sammuneen tulivuoren kraatterin reunalle ihastelemaan valtavaa ”monttua”. Kraatteriin ja sen ympärille oli viitoitettu kävelyreittejä. Me tyydyimme autolla ajettaviin teihin. Kiersimme saarta vastapäivää. Saaren pohjoisosassa poikkesimme syömään hampurilaiset. Saaren länsiosassa oli tulivuori, jonka kraatterin reuna oli purkauksen yhteydessä valunut mereen. Paikka oli täynnä laavakiveä ja hiekkaa. Laavavirta oli tuhonnut asutusta ja niemellä olevan majakan perustukset olivat myös osittain tuhoutuneet. Majakka oli jäänyt pystyyn ja sen perustukset oli korjattu. Paikalle maan alle oli rakennettu hieno luontokeskuksen tapainen informaatiokeskus. Siellä oli tarjolla tietoa tulivuoresta ja niiden toiminnasta. Valitettavasti se sulki ovensa juuri kun ehdimme paikalle.

Illalla suuntasimme Peter´s Sport Cafe´seen ruokailemaan. Paikka on ollut avoinna pitkään ja sen hallinta on ollut samalla suvulla usean polven ajan. Paikka on veneilijöiden suosiossa. Siellä voit tavata muiden veneiden miehistöjä ja vaihtaa halutessasi kuulumia ja kokemuksia. Ravintolan seinät ja katto on verhoiltu venekuntien jättämillä lipuilla ja viireillä. Ruoka-annokset olivat maukkaat ja kookkaat.

Sunnuntaina lähdimme vierailulle läheiselle Pico´n saarelle. Hortan satamasta pääsi lautalla yli kahden tunnin välein. Lähdimme aamun ensimmäisellä lautalla ja palaisimme varhain iltapäivällä. Seppo lähtee kotimatkalle lentäen. Illalla Ponta Delgadaan ja huomenna maanantaina sieltä Finnairin lomalennolla suoraan Helsinkiin.

Saavuttuamme Picolle otimme neljän tunnin kiertoajelun taksilla. Hinta oli 20 euroa hengeltä. Saarella oli viiniviljelyksiä. Viljelykset olivat erikoisia koska istutusten suojaksi oli rakennettu n. 1,5 metrin korkuisia laavakiviaitoja. Aidat oli monessa paikassa tehty niin tiheäksi labyrintiksi, että sisätila oli vain vajaa aari.

Kiersimme saaren myötäpäivää. Pohjoisrannalla saimme tutustua erikoiseen aaltovoimalaan. Pohjoisesta tulevat aallot ja mainingit ohjattiin tunneliin. Tunnelin täyttyessä vedellä, siellä ollut ilma poistui ulos kanava-aukkoa myöten. Kanavaan oli sijoitettu tuuliturbiini, jonka ilmavirta sai pyörimään. Poistuessaan ilma meni poistokanavaa pitkin ja palatessaan paluukanavaa pitkin. Kanavissa virtaukset saivat turbiinin pyörimään ja se taas pyöritti generaattoria. Sähkötehoa saatiin maksimissaan 400 KW. Jatkuvateho valvonnan alla oli tällä hetkellä 60 KW. Laitteistoa kehitettiin mm Portugalin teknisen korkeakoulun avustuksella. Oppilaat Lissabonista olivat tekemässä mittauksia ja kehittämässä ohjaukseen tarvittavaa ohjelmistoa. Olimme kaikki vaikuttuneita valtavasta merenkäynnistä ja voimalasta. Samalla paikalla oli myös viinin maistajaiset. Se tarkoittaa normaalisti paikallisten viinien myyntiä. Turistit on helpompi houkutella sisään kun puhutaan maistajaisista. Muutaman pullo paikallista tarttui meillekin mukaan.

Saaren itäosassa tutustuimme valaanpyyntikeskukseen. Keskus oli museona, koska valaita ei enää pyydetty laajasti. Loppumatkalla näimme mm laavakivestä rakennetun vapaa-ajan asuntoalueen. Picon huipulle emme ajan puutteen vuoksi pyrkineet, mutta maisemat olivat vaikuttavat hieman alempaakin katsellen. Palasimme lautalla Hortaan hyvissä ajoin, että Seppo pääsisi lähtemään kiireettä kotimatkalle.

Olimme päättäneet lähteä liikkeelle kohti englantia tiistaiaamuna. Maanantai-iltana säätiedotusten perusteella päätimme, että emme poikkeaisi matkalla Terceira´n saarelle. Tämä oli pettymys, mutta luvassa olleiden säiden perusteella poikkeaminen ei olisi ollut järkevää. Maanantaipäivän käytimme lähdön valmisteluun.

Tullessamme saimme paikan veneellemme suurehkon kaksimastoisen iäkkään purjeveneen edestä. Toisena päivänä veneellä kävi kova kuhina. Viranomaisia oli runsaasti ja lopuksi vene hinattiin pois sataman toiseen osaan viranomaislaituriin. Maanantai-iltana ollessamme ruokailemassa huomasimme lehdestä artikkelin, jossa kerrottiin, että asianomaisesta veneestä oli löydetty 150 kg kokaiinia. Vene oli ilmoituksensa mukaan matkalla Kanarian saarille.

Tiistaiaamu aukesi tuulisena ja sateisena. Sää ei estänyt meitä lähtemästä matkaan, ei edes suoraan menosuunnasta puhaltanut navakka tuuli. Irrotimme köydet klo 07.00 UTC ja edessä olisi lähes 10 päivän purjehdus.

Tapahtumia matkalla St Marten – Horta Azorit

Pääsimme matkaan navakassa koillis - itätuulessa. Se sopi meille oikein hyvin kun suuntasimme pohjoiseen. Alkumatkalla saimme kirittäjäksi hienon yli satajalkaisen purren. Se alkoi esitellä meille peräpeiliään melko nopeasti vaikka oma nopeutemme oli sentään 9 solmun paikkeilla.

Päästyämme saarten suojasta avomerelle tuuli ja aallokko tulivat n. 60 astetta keulasta styyrpuurin puolelta. Navakka tuuli antoi kohtalaisen nopeuden 7 – 9 solmua. Aallokko ryskytti venettä ja koetteli miehistön vatsahappoja. Seurauksena oli, että ruokahalut katosivat koko porukalta pariksi päiväksi. Merisairaus ei kenelläkään kehittynyt niin pahaksi, ettei olisi pystytty tekemään välttämättömiä töitä. Kolmantena päivänä alkoivat ruokahalut palata ja itse kunkin kunto palautui ruuan myötä. Vaimeneva tuuli ja aallokon heikentyminen auttoivat asiaa.

Iltapäivällä otimme uudelleen asentamamme korjatun tuuliperäsimen käyttöön. Parin tunnin harjoittelujakson jälkeen se alkoi ohjata venettä mainiosti. Kurssi pysyi lähes yhtä hyvin kuin sähköisellä automaattiohjauksella. Purjehdimme sen ohjauksessa seuraavaan aamuun asti. Olimme tyytyväisiä, koska virran kulutus oli oleellisesti pienempi.

Nopeus nousi navakassa tuulessa yli 9 solmun, jolloin tuuliperäsimen alapään kiinnitys repesi irti peräpeilistä. Samoin kävi ARC aikana. Sen jälkeen olin parantanut kiinnitystä. Tuuliperäsin itse ei vaurioitunut tällä kerralla. Pelastimme sen purkamalla osiin ja nostamalla takaisin veneeseen. Tähän kului aikaa ja samalla veneen peräpeiliin syntyneistä repeytymistä virtasi vettä sisään. Onnistuimme tukkimaan vuodot, mutta silti vettä ehti virrata veneeseen lähes 300 litraa ja sitä kuivailtiin koko matka. Tuuliperäsimen jälleenasennusta varten on peräpeiliin laminoitava kunnon vahvikkeet ja otettava niihin tuenta myös veneen pohjasta.

Muutaman tunnin matkanteon jälkeen huomasin etuvessan lattialle ajautuneen septitankin sisältöä. Tämä vessa ei onneksi ole ollut aktiivisessa käytössä. Jälki oli kuitenkin masentavaa. Pumppasin lattian ja WC pytyn tyhjäksi toivoen sen olleen ohimenevän ongelman. Yleensä viat eivät korjaannu itsestään. Niin ei tapahtunut nytkään, ongelma jatkui. Jokainen ymmärtää millaista jälkeä syntyy jos kylppärin vessa alkaakin toimia päinvastoin ja antaa ulos lattialle samaa tavaraa mitä sinne yleensä syötetään. Kun siihen vielä lisätään kylppärin kallistelu 20 astetta ja hyppiminen metrin puolitoista ylösalas kaksi – kolme kertaa minuutissa. Melkoinen sotku siitä syntyy. Putkimiestä toivotaan paikalle ripeästi. Ripeitä putkimiehiä on viimeaikoina tavattu harvemmin, eikä keskellä Atlantia tilanne ainakaan parane. Pitää yrittää keksiä ratkaisut itse. Septitankin pieni koko 60 l auttoi siinä, että ylivuotava tavara muuttui nopeasti sameaksi merivedeksi, mutta sitä kuitenkin riitti. Kolmantena päivänä hoksasin vielä kokeilla uutta keinoa. Kävin sulkemassa septitankin huohotinaukon veneen sivulta viinipullon korkilla. Se konsti auttoi. Sivusta lyöneet aallot ajoivat vettä paineella septiin ja se purkautui pytyn kautta ulos. Ongelma ratkesi ja tätä kirjoitettaessa ongelma ja sen haittatekijät on eliminoitu menestyksekkäästi.

Toisena yönä havaitsimme suoraan reitillämme aluksen, jossa oli valoja kuin tivolissa, mutta mitään järkevää kulkuvaloyhdistelmää emme havainneet. Uskoimme että edessä on kalastusalus jonka kansi on valaistu useilla valonheittimillä. Yritimme kutsua heitä puhelimella saadaksemme selville miltä sivulta ohittaminen olisi turvallista. Vastausta ei tullut. Aikamme pohdittuamme yritimme kiertää aluksen koneella ajaen mahdollisimman kaukaa. Päästyämme onnellisesti tästä eroon oli edessämme uusi samanlainen valosirkus. Tämän kanssa kävimme läpi samat vaiheet. Onnistuimme ohittamaan senkin ilman suurempia vaikeuksia.

Viidentenä päivänä esittelin Odielle koneen toimintaa. Laitoin moottorin käyntiin ja potkurin pyörimään. Veto tuntui olevan poissa ja veneen perässä tuntui tutinaa ja tärinää. Pakilla tutina vain voimistui. Jotain oli vialla potkurissa. Olimme tulossa Bermudan itäpuolelle ja merenkäynti oli rauhallinen. Pysäytimme veneen ja kävin katsomassa veneen sivulta maskin avulla miltä potkuri näyttäisi. Siihen oli tarttunut köyttä ja verkkoa. Yritin sukeltaa potkurille puukko varusteenani ja keuhkot täynnä ilmaa. En onnistunut pidättämään hengitystäni riittävän pitkään, että olisi päässyt irrottamaan ylimääräiset tavarat potkurista. Puin ylleni sukellusvarusteet ja varustauduin jälleen puukon kanssa, sekä turvaköydellä. Onnistuin irrottamaan häiriötekijät ja samalla totesin, ettei potkurissa ole havaittavissa vaurioita. Matka jatkui.

Tuulen heikettyä nostimme genaakkerin ja saimme sen avulla aluksi mukavan lisänopeuden. 12 tunnin purjehduksen jälkeen huomasin sukan alasvetoköyden katkenneen yläpäästään. Olin kiinnittänyt köyden liian tiukalle ja mainingin heilutellessa venettä köysi oli napsahtanut poikki. Purjeen alas saamiseksi oli kaksi vaihtoehtoa. Ensiksi voisin kiivetä maston huippuun solmimaan köyden kiinni niin että purje voitaisiin vetää sukkaansa normaalisti. Toinen tapa olisi yrittää kaapia purje jotenkin hallintaan ja laskea se alas. Valitsin ensimmäisen vaihtoehdon vaikka en merellä ole ennen mastoon kivunnutkaan. Vene vaappui aallokossa niin, että kannella oli pidettävä kunnon otteella kiinni, ettei horjahtaisi. Heilunta ei ainakaan pienenisi 20m maston huipussa. Kiipesin mastoon portaita pitkin Sepon varmistaessa nostimen köydellä. Kiinnitin itseni myös turvavaljailla aina joka askeleen välein. Nousu oli raskasta ja tuskaista. Pidin tikkaiden askelmista ja saalingeista kiinni sen kun jaksoin. Pääsin ylös ja onnistuin tekemään solmun. Ylhäältä ei ollut syytä tuijotella alas liian vakavasti. Mielessä oli vai toivomus, että valmistaja on mitoittanut mastorakenteet riittävän lujaksi. Alaskin pääsin hallitusti. Ehdittyäni istumalaatikon penkille oli pidettävä tauko. Myöhemmin huomasin, että puristaessani itsenäni kiipeämisen aikana maston rakenteisiin olin saanut komeita mustelmia eri puolille kehoa. Genaakkeri saatiin kuitenkin onnistuneesti sukkaansa ja alas.

Tuulet heikkenivät vielä oleellisesti ja lähes kaksi vuorokautta nopeutemme oli vain 3,5 solua. Siitäkin toinen puoli tuli virran synnyttämänä. Kokeilimme spinnua kahteen otteeseen, mutta molemmilla kerroilla maininkien aiheuttama heilunta oli voimakkaampaa kuin tuuli. Jouduimme ottamaan spinnun alas. Viritimme virsikirjan ja odottelimme tuulia. Olimme käytännössä pläkässä ja saimme esimakua siitä kuinka hermostuttavaa on olla paikallaan keskellä valtamerta, mahdollisesti päiviä tai viikkoja. Laskimme, että tälläkin nopeudella etenemme 70 mailia päivässä ja ehdimme Hortaan ennen toukokuun loppua. Ruokaa ja juomaa riittäisi, mutta riittäisikö hermoja. Emme halunneet ajaa koneella, koska polttoaine ei kuitenkaan riittäisi perille asti. Kahden heikkotuulisen päivän jälkeen saimme tuulta ja huolet olivat taas ohi sen osalta.

Tuulet palasivat ja ne tulivat takaa ja kohtalaisen reippaasti. Pidimme virsikirjan paikallaan. Genua oli tuettuna puomin avulla sivulle. Nopeuden ollessa 9 – 10 solmua. Puomin vaunun kisko irtosi mastokiinnityksestä ja katkesi. Samoin kävi Karibialle tultaessa. Olimme kiinnittäneet kiskon paremmin, mutta se ei auttanut. Loppumatka pitää pärjätä ilman puomia.

Noudatimme 4 tunnin vahtivuoroja. Sääntönä oli, että mikäli pimeän aikaan on tarvetta mennä kannelle, kutsutaan kaveri avuksi. Päätimme pitää samat vahtivuorot koko matkan ajan.

Matkan aikana lähtöä lukuun ottamatta näimme yöllä edellä mainitut kalastusalukset, yhden purjeveneen valot, yhden rahtilaivan ja kaksi päivää ennen perille tuloa toisen purjeveneen lähietäisyydeltä.

Otimme matkan aikana tuuliennusteet kaksi kertaa päivässä Pactor – modeemin kautta Grip – tiedostoina. Ennusteet pitivät paikkansa kiitettävällä tarkkuudella. Reittimme meni kaukaa pohjoisesta koukaten. Kiersimme Bermudan itäpuolella olleen korkeapaineen keskuksen onnistuneesti.

Koko matka sujui edellä mainituista ongelmista huolimatta leppoisasti ja pidimme matkaa onnistuneena.

Torstai-iltana 14.5 saimme kännyköihimme operaattorien verkkotunnukset. Jokaiselle tuli kiireesti asiaa eripuolille. Uusi miehistö oli jo Hortassa odottamassa Sakun johdolla. Ilmoitimme hänelle oletetun saapumisaikamme ja he lupasivat tulla ottamaan vastaan köysiä.

Kiinnityimme tullilaituriin 14.05 klo 23.00. Matka kesti 18 vrk ja 11 tuntia. Lokin mukaan matkaa tehtiin 2522 mailia. Todellisuudessa kuljettu matka oli kuitenkin pidempi johtuen myötävirrasta ja lokin virheestä. Miehistö oli perille tultaessa suhteellisen pirteä ja innostunut pääsemään välillä kiinteälle maaperälle.

Veneen kiinnityksen jälkeen menimme porukalla drinkille Peter´s Cafe´seen. Tämän jälkeen uni maistui hyvin veneen ollessa tukevasti kiinni laiturissa.

Meritähti on matkalla kotiin

Meritähden köydet irrotettiin marinan laiturista 26.04.2009 klo 09.45. Jorma ja Helena Xialta olivat saattelemassa meitä matkaan. Miehistössä on kolme henkeä Seppo, Odie ja minä.
Tätä kirjoittaessani olemme olleet matkalla 30 tuntia ja maileja on kertynyt n. 200. Koko miehistö on joutunut totuttelemaan kuoppaiseen mereen. Ruokaa on säästynyt tuleviin tarpeisiin.
Purjeina meillä on ollut peruspurjeet. Rullaiso ja genua ovat olleet 50% auki. Trimmauksia ei ole tarvinnut tehdä toistaiseksi.

24 - 25.4.2009 Muonan hankinta kotimatkaa varten ja muut valmistelut

Aamulla vuokrasin auton ja lähdimme proviantin hankintaan lähiseudun markettiin. Marketin paikka piti olla selvä. Onnistuimme kuitenkin ajamaan ohi. Lopulta löysimme sen. Marketin asiakaspalvelusta sai tilata suoraan kassalle kaiken minkä osasi määritellä. Me emme osanneet kertoa tarkkaan kuin pulloveden, oluen, jogurtit ja mehut. Juomavettä ostettiin 150l, eli 50 litraa henkeä kohti.

Olin laskenut kaiken varman päälle. Tavaroiden ollessa kassalla tuntui, että siitä riittää tarjottavaa vielä kotisatamassa Kustavissakin. Palvelu oli kaiken aikaa erinomaista. Tavarat siirrettiin kärryistä kassalle ja takaisin kärryihin. Sieltä pakettiautoon, satamaan ja taas kärryillä veneelle. Laskunauhasta tuli pitkä kaksimetrinen – tämän reissun ennätys. Uskoakseni emme näe matkalla nälkää, eikä laihtumisvaaraa ole.

Veneellä meillä oli hikinen urakka, kun iltamyöhän etsimme niille sijoituspaikkaa. Lopulta saimme kaikki sijoitettua. Ilta oli tullut ja pimeys. Me päädyimme sänkyyn nopeasti.

Lauantaina kävimme läpi veneen turvalaitteita ja kertasimme niiden käyttöä. Menimme asioita läpi usean tunnin ajan. Iltapäivällä keskityimme viimeistelemään asioita. Tein maasta uloskirjautumisen ja otin säätietoja tuleville päiville.

Illaksi kutsuimme tuttavia käymään veneellä.

17 - 24.4.2009 Valmistautuminen kotimatkalle.

Vietimme Grand Casen lahdella muutaman päivän. Merimyyrä ja Xia siirtyivät marinaan. Me olimme vielä pari päivää paikallamme. Lahden vesi oli puhdas ja paikka oli kaikin puolin ihanteellinen.

Sunnuntaina 19.04 lähdimme liikkeelle. Siirsimme veneen Simpson Bay Lagooniin Ranskan puolella. Matkalla kiristimme päävantit ja alimmaiset sivuvantit. Kiristyksen teimme nousten vastatuuleen täydellä isolla purjeella ja genualla vuorotellen halssia vaihdellen. Kiristysvaraa löytyi n. 10 mm molemmin puolin.

Lagooniin ajettiin avattavan sillan kautta. Silta aukesi klo 17.30. Meille tuli kiire ehtiä oikeaan aikaan sillalle. Ehdimme, Klasu ja Eeva olivat katselleet meille sopivan ankkuripaikan. He ohjasivat meidät perille.

Lagoonissa on paljon veneitä ankkurissa. Muutamien veneiden kohdalla vaikuttaa siltä, että ne ovat viimeisellä ankkuripaikallaan. Omistajat ovat jääneet paikalleen ja veneen huolto on unohtunut.

Teimme päivittäin tarkastus- ja huoltotöitä Atlantin ylityksen varalle.

22.04. Saimme miehistövahvistuksen. Odie lensi St Martenille kotikaupungistaan Kentucky´ista USA. Menin häntä vastaan kentälle. Hän saapui aikataulun mukaan. Siirryimme taksilla veneelle. Odie on ylittänyt Atlantin viime vuonne omalla 8,5 m purjeveneellään yksin. Hän on hyvää vahvistusta miehistöön.

Merimyyrä oli päättänyt aloittaa kotimatkansa torstaina. Olimme kutsuttuna illanvietossa veneellä. Seuraavana aamuna me siirryimme Fort de Louis satamaan sisälahden ulkopuolelle. Tankkasimme aamulla seitsemältä ja ajoimme ulos 08.15 sillan avauksella. Xia oli samassa marinassa ja Jorma opasti meitä antamalla ohjeita sisäänajossa.

Iltapäivän sillanavauksella Merimyyrä ajoi ulos lahdelta ja suuntasi Atlantia pohjoiseen kotimatkansa aluksi. Olimme koko suomalaisporukalla sillalla toivottamassa hyvää matkaa. Paluu matkalla poikkesimme s/y Karibialla tutustumassa pohjan maalausurakkaan.

16.4.2009 Torstai. Tutustuminen St Martiniin. varaosien hankinta.

Aamulla yritimme saada Tenarezeen radioyhteyttä kumpikin Jorman kanssa. Emme onnistuneet. Olimme lähdössä Simpson Bayn Marinaan koko porukalla tekemään Meritähden maahantuloilmoitus. Saimme Sepon kanssa samalla opastusta paikallisen bussiliikenteen käyttämisestä. Bussit ovat n. 12 hengen minibusseja. Ne ajavat ennalta määrättyjä reittejä ja poimivat mukaansa kaikki kättään heilauttavat, jos tilaa on. Pysähtymään sen sai lausumalla ”STOP” tai vähän korrektimmin ”Stop, Please”. Pysähdys tapahtui välittömästi, eikä seuraavalla pysäkillä.

Jorma ja muut opastivat meidät oikeaan paikkaan marinassa. Sain tehtyä virallisen maahan kirjautumisen. Meillä oli tarvetta päästä käymään toisessa päässä Simpson Baytä. Hollannin puolella Volvo- edustaja luona. Sieltä oli luvattu taittolapapotkurin sinkit. Hyvien ja perusteellisten opastusten jälkeen uskalsimme nousta Sepon kanssa bussiin ja ajaa Hollannin puolelle saarta. Jäätyämme pois näimme kohta Budget Marinen liikkeen, jonka vieressä Volvon edustaja olisi. Jouduimme kävelemään tunnin verran edestakaisin alueella. Saimme monia ohjeita ja yhden perusteella paikka löytyi. Haluamamme osatkin löytyivät. Ostimme myös yhden polttoaine esisuodattimen.

Paluumatka ranskan puolelle sujui jo paremmalla rutiinilla. Löysimme seuralaiset samasta ravintolasta, mutta eri pöydästä kuin lähtiessä. Lähdimme porukalla veneelle. Kiersimme elintarvikemarketin kautta. Vahvistimme muonavarastojamme. Bussi matka Grand Caseen ja jollalla veneelle.

Keitimme kahvit ja teimme tuhdit voilevät juuri tuoduista patongeista. Tämän jälkeen oli tarkoitus ottaa nokoset, mutta innostuinkin laittamaan sukellusvälineet kuntoon ja valmistauduin kiinnittämään juuri haetut sinkit potkurin runkoon. Valmistelimme sukelluksissa tehtävän asennuksen hyvin. Kaiken ollessa valmista asennus tapahtui nopeasti ja ilman virheitä.

Merimyyrä oli lähdössä seuraavana aamuna ankkuripaikalta marinaan. Saimme Eevalta ja Klasulta kutsun iltapalalle. Kutsua noudatettiin. Ilta oli miellyttävä ja viihtyisä. Kiitos siitä. Illan aikana käytiin läpi tämän matkan kokemuksia ja edessä olevan kotimatkan tarjoamia haasteita

15.4.2009 Keskiviikko. Kohti St. Martenia.

Herättyämme päätimme viipyä lahdella puoleen päivään asti. Lähtisimme sitten St Martenille Xian ja Merimyyrän seuraksi. Jorma suositteli hyvää ankkuripaikkaa vierestään.

Minä kirjoittelin näitä bloki tekstejä ja Seppo lähti pitkälle snorklauskierrokselle. Minäkin kävin välillä vilvoittelemassa pienellä uinti kierroksella. Etsin Seppoa, mutta en löytänyt. Tulin takaisin veneelle ja jatkoin kirjoittamista. Lopulta Seppokin palautui veneelle hyvissä voimin. Laitoimme kevyen lounaan ja valmistauduimme lähtemään kohti St Martenia.

Taaksemme on kiinnittynyt ruotsalainen vene. Tunnistin sen Yaghan (?) purjealukseksi, joka on päättämässä kolmen vuoden maailmaympäripurjehdustaan. Ajoin lähtiessämme vierestä ja kyselin oletteko jo kotimatkalla. Vastaus oli myönteinen.

Purjehdus Grand Case lahteen oli hieman ”kuoppainen ” alkumatkasta. Selvisimme matkasta kolmessa tunnissa. Ankkuroimme Xian ja Merimyyrän taakse heidän väliinsä. Sijainti 18N06,2 063W03,6.

Saimme kohta kutsun Xialle. Jorma tuli jollallaan hakemaan. Siellä oli kahvipöytä katettuna tervetulomaljoineen. Jorman ja Helenan lisäksi paikalla oli Merimyyrän miehistö Eva ja Klasu. Kiitos vielä. Illalla lähdimme samalla porukalla ruokailemaan rantaravintolaan. Ilta oli viihtyisä ja onnistuimme navigoimaan takaisin omalle veneelle pimeällä lahdella.