24. marraskuuta 2008

I - päivä merellä

Ensimmäinen vuorokausi merellä on vietetty. Kaikki on sujunut hyvin. Matkaa tehdään leppoisasti ja turvallisesti aurinkoisessa säässä.

Eilinen lähtö oli ainakin ensikertalaisen kokemana upea. Lähtölinjalle rynnisti samaan aikaan lähes kaksisataa venettä rinta rinnan etsien sopivaa kulku ja tuulirakoa. Tiedossamme ei ole että mitään vaurioita olisi syntynyt. Kilpailun säännöt edellyttivät keula-ankkurin poistamista lähdön ajaksi. Mikäli joku menettäisi veneensä hallinnan, syntyisi melkoinen hässäkkä ja keulilla sojottavat koukut rouhisivat tehokkaasti lasikuitukylkiä. Tämmöisessä kisassa pätee sanonta: "Ei startissa voi kisaa voittaa,
mutta sen voi siinä kyllä hävitä".

Kympin paukun jälkeen tuli esille se laaja tieto ja kokemus, joka Meritähden miehistöllä on. Mielipiteitä ja aloitteellisuutta on runsaasti ja se tuodaan esiin aktiivisesti kuuluvalla äänellä. Nuorelle kipparille ( miehistön kuopus 59v ) on haastetta saada tämä kokemus ja energia muunnetuksi reippaasti Karibian suuntaan liikutuiksi merimaileiksi.

Innokkaiden strategikkojen lisäksi veneessä on vahvoja vinssimiehiä. Illalla vinssattiin spiirapuomin mastokiskon alapää irti mastosta.

Yöllä planktonit valaisivat mukavasti perävanaa. Kuu ja tähdet tuikkivat taivaalla ja ympärillä vilkkuivat kanssakilpailijoiden ajovalot. Lähtötohinaa lukuun ottamatta on viimeinen vuorokausi ollut helpoin ja turvallisin tämän matkan aikana.

Radioyhteyksiä on pidetty Suomeen ja jonkin verran kanssakilpailijoihin. Suomessa on alkava talvi vahvistanut otettaan ja Helsingissä mm on jonkinmoinen lumimyräkkä.

Ruokaa on riittänyt, eikä minkään varastokolon pohja ole vielä näkyvissä. Nestehukka on melkoinen. Juomisesta pidämme huolen henkilökohtaisten 1,5 l vesipullojen avulla. Aamulla täyttö ja illalla pullon on oltava tyhjä.

Aamiaiseksi oli tarjolla Martin keittämää puuroa, lounaaksi "Kale" - speciaali, tonnikala - sipuli - tomaatti. Illalliseksi on luvassa "Jaakkos" - speciaali nakit ja muusi.

Annoimme positiomme klo 12:00 UTC ( klo 14:00 Suomen aikaa ) ARC - toimistoon. Kuuntelimme radiolla positionsa antaneiden sijainnit ja totesimme olevamme mukavasti oman ryhmämme mukana. Kahteen mukana olevaan samanlaiseen veneeseen nähden meillä näyttää olevan pieni etumatka.
Ensimmäisenä vuorokautena matkaa kertyi n. 140 mailia.

Seuraava operaatiomme on purjealan lisääminen vauhdin parantamiseksi.Tähän mennessä olemme käyttäneen ainoastaan isoa ja genuaa, sitäkin spiiraamatta puomiongelman takia. Huomenna päästäneen laskemaan uistin veteen ja odotetaan sopivan kalan nappaavan.

*) Kympin paukku on äänimerkki 10 min ennen starttia. Sen jälkeen on konevoiman käyttö kielletty.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa saada tuoreita kuulumisia! t. Vesan tytär Kati

Sail Fast Team kirjoitti...

Tsemppiä kisaan:-) T:S/Y Meriharakka //Eero Heino