14.09.2008 sunnuntai. Madeiran vuoristossa.

Aamutoimien jälkeen otimme vastaan meille toimitetun vuokra-auton. Antti otti sen vastuulleen ja samalla hänelle lankesi kuljettajan rooli seuraavaksi kahdeksi päiväksi. Vieressämme olleen sveitsiläisen veneen kippari nolasi itsensä silmissämme kysymällä minkä maan lippu perälippumme on. Olisi pitänyt kysyä hänen lipustaan samaa ja vastauksen jälkeen olisi voinut vaikka kysäistä mikä valtion alusmaa Sveitsi oikein on ja missä päin se sijaitsee.

Pakkauduimme Renault Clio´on, Antti kuskin paikalle, Jukka kartturiksi, Kari ja minä toimimme neuvonantajina takapenkillä. Mukaan otettiin maastovarustus. Tarkoituksemme oli suunnata ylös vuorelle.

Muutaman kilometrin ajettuamme totesimme saaren olevan varsin haasteellinen kohde paikallisille tien rakentajille. Tiet kulkivat tunnelissa, oli rakennettu siltapilarien varaan tai se oli jyrkkään rinteeseen rakennettua serpentiiniä.

Tunneleissa oli 40 km/h nopeusrajoitus. Antti ajoi 70 km/h ja paikalliset paketti- ym autot sujauttelivat vauhdilla ohi. Kuljettaja ja kartturi joutuivat aina välillä kiivaasti vaihtamaan mielipiteitä siitä missä ollaan ja minne mennään. Takapenkin oivalliset neuvot, ohjeet ja muu tilannekomiikka sai Antin puristamaan rattia rystyset valkoisena. Porukka pysyi kuitenkin kasassa ja matkaa tehtiin yhdellä autolla. Vuorenrinnettä noustessa poikkesimme yhteen kylään kahville. Kuppila oli kansoitettu sekä paikallisilla, että turisteilla. Oli sunnuntai ja vapaa päivä.

Jatkoimme matkaa ja pieni Renu jaksoi kiskoa meitä aina vaan ylöspäin. Lopulta saavutimme pisteen, josta autolla ei enää voinut jatkaa. Täällä olimme pilvien yläpuolella vuorenhuipulla. Rakennettuja vaellusreittejä lähti vuoren jyrkänteille.

Lähdimme etenemään yhtä polkua ylös ja alas huimaavassa maisemassa kohden Pico Ruivoa. Lipsahdus polun sivuun olisi monessa paikassa merkinnyt satojen metrien pudotusta. Ylämäet tuntuivat, pulssi nousi johtuen heikentyneestä kunnosta ja ohuesta ilmasta. Olimme 1810 m merenpinnan yläpuolella Pico do Areeiron huipulla.

Vaellusreitit olivat vaikuttavat ja niille lähti runsaasti ihmisiä retkivarusteineen. Me emme olleet varautuneet pitkään patikkaretkeen vaan suuntasimme parin tunnin kuluttua auton keulan alaspäin kohti Funchal´ia. Satojen mutkien ja risteysten jälkeen löysimme Funchal´in marinan edustalla olevan ostoskeskuksen parkkitaloon. Reippaassa tahdissa etsiydyimme ensimmäiseen kahvioon välipalalle. Olut ja kolmioleipä 3 €, kahvi ja viineri 1,90 €. Tuntui kohtuulliselta.

Antti huomasi vieressä parturin ja alkoi tuntea voimakasta tarvetta hiustenleikkuuseen. Syynä saattoi olla hiusten pituus tai viehättävän näköinen parturi. Mies palasi tyytyväisen näköisenä. Hiukset oli pesty kahteen kertaan ja päänahka hierottu perusteellisesti. Saksiakin oli Antin mukaan käytetty vaikka me emme sitä oikein huomanneet.

Tutustuimme Funchall´in huvivenesatamaan ja totesimme, että ei siellä todellakaan ollut vapaata tilaa. Marina oli kaupungin sydämessä, mutta tuntui kuumalta, hiostavalta ja ahtaalta. Emme katuneet, että olimme joutuneet toiseen marinaan.

Antin miehistön juniorijäsenten edellisellä käynnillä maalaama logo oli vielä ihan kohtuullisessa kunnossa. Suomalaisveneitten logoja löytyi yhteensä toista kymmentä, mm Loimaan naapurista Forssasta oli marinassa kahden venekunnan logot.

Satamakierroksen jälkeen tunsimme olomme väsyneeksi ja nälkäiseksi. Haimme muona täydennystä illallista varten mm pihvit, jotka juuri ja juuri täyttivät kokin vaatimukset. Löysimme takaisin veneelle ja pääkokki Kari valtasi pentterin. Luvassa oli kokoliha naudan pihvit, keitettyjä perunoita, vihreää salaattia ja laadukkaat ruokajuomat.. Kokki onnistui loistavasti ja illallinen maistui. Nälkä kasvaa syödessä ja piti saada jälkiruokaa. Lukuisten ehdotusten joukosta Kari lupautui valmistamaan rommilla flambeeratut banaanit. Täydellinen suoritus olisi kokin mukaan edellyttänyt flambeeeraukseen ruokaöljyn sijaan voita ja rommin sijaan konjakkia. Nyt piti tyytyä saatavilla oleviin tarpeisiin. Muu miehistö ei ollut reseptin muutoksesta moksiskaan vaan pisteli banaania poskeen reippaasti.

Vatsat tulivat täyteen, samoin tiskialtaat. Jukka ja Antti jaksoivat tiskata. Sen jälkeen tuli veneeseen hiljaisuus pyytämättä.

13.09.2008 lauantai. Porto Satosta Madeiralle.

Aamun valjettua päätimme, että lähdemme eteenpäin kohti Madeiraa kohta aamiaisen, suihkun ja uloskirjoittautumisen jälkeen. marinan suihkutilojen avain oli hetken hukassa. viimeinen varma havainto siitä oli edellisillalta kun avasin portin veneelle palatessamme. Lopulta avain löytyi muun miehistön toimesta, kun muistivat mitkä housut jalassa olin illalla kaupungilla käynyt.

Lähdin tekemään uloskirjautumista marinakonttoriin ja huomasin myös maahantulovirkailijan istuvan pöytänsä takana. Menin tekemään hänelle tulo- ja lähtöilmoituksen samanaikaisesti. Kaveri oli kohtelias ja ihmetteli miksi viihdymme heidän saarellaan vain yhden yön yli. Hänen tarkkaavaisuutensa terästäytyi kun hän havaitsi marinassa tehdystä vene / miehistödokumentista, että Antin kansallisuudeksi oli erehdyksessä merkitty Filippiinit. Kansallisuus saatiin korjattua mukanani olleen Antin passin avulla.

Ennen lähtöä soitimme Madeiralle Funchallin satamaan ja tiedustelimme laituripaikkaa. Vastaus oli kielteinen. Valitsimme lähempänä olleen Quinta do Lorde sataman. Irrotimme köydet ja lähdimme matkaan. Uutta satamaa lähestyessämme saimme sinne radioyhteyden ja tervetuloa toivotukset. Marinasta tultiin meitä kumiveneellä vastaan kauaksi merelle ja annettiin ohjeet miten valmistautua laituriin kiinnittymistä varten. Styyrpuurin puolen kylki tulisi kiinni laituriin, lepuuttajat ja köydet sille puolelle. Marinan tilat olivat uudet ja siistit, sekä palvelu laadukasta.

Varasimme vuokra-auton kahdeksi päiväksi seuraavasta aamusta lukien. Hinta rajoittamattomilla kilometreillä 32 €/pv + polttoaine. Illan vietimme veneessä ja laiturilla katsellen yön laskeutumista rannan ylle. Ilta oli pimeä ja lämmin. Olo oli ruhtnaallinen – kotimaan sateet, koleus, kärpäset ja hyttyset ovat jääneet taakse, eivätkä paikalliset rotat ja torakat oleet vielä ehtineet veneeseen.

12.09.2008 perjantai. IV – päivä merellä ja saapuminen Porto Santoo

Yö oli kuoppainen ja levoton, mutta eteenpäin mentiin kohtalaista vauhtia. Aamun valjetessa oli matkaa Porto Santoon jäljellä 70 Nm. Tuuli oli jonkin verran vaimentunut, mutta mittava maininki oli jäljellä. Autopilotilla oli kova urakka yrittäessään pitää venettä kurssissa. Aallokko tuli takaa oikealta.

Aamun aikana merellä uiskenteli vastaan kilpikonna. Nämä kaukana merellä uiskentelevat kilpikonnat ovat merikilpikonnia. Minne lie menossa vastaan tuli ja siinä suunnassa lähimpään rantaan on ainakin 200 mailia. Kaksi pientä delfiiniä kävi jonkin ajan härnäämässä kameramiehiä. Ne eivät koskaan hypänneet siinä kohdassa johon kamera oli suunnattu ja ne olivat takaisin pinnan alla ennen kuin kamerat oli saatu suunnattua uudelleen. Hauskoja veijareita.

Ensimmäiset havainnot mantereesta saatiin tällä näkyvyydellä n. 15 mailia ennen rantaa. Seuraava havainto sivilisaatiosta oli kännyköihin ilmestyneet kentät. Se sai tekstiviestit ja puhelut liikkeelle. Jokaisella oli äkkiä jotain asiaa kotipuoleen.

Satamaa lähestyttäessä yritimme soittaa sinne kahden eri VHF puhelimen avulla, ilman vastausta. Mukana olleet radioexpertit ehtivät jo löytää vaikka minkälaisia vikoja hankkimistani mainiosta laitteista. Niistä muka puuttui jokin SQUELCH - säätö ( kohina salpa ).. Ei ollut, koska nykypuhelin hoitelee sellaisen automaattisesti. Lopulta jouduimme toteamaan, että puhelimet ovat kunnossa, kunhan tehoasetus on kohdallaan.. Kontaktia satamaan ei saatu, koska kukaan ei vaivautunut sieltä vastaamaan.Legin pituudeksi tuli 603,8 mailia ja aikaa kului 3 vrk 4 h tuntia. keskinopeus 6,3 solmua.

Ajoimme marinaan aallonmurtajien taakse suojaan. Sielläkin tuuli oli yllättävän kova. Kiinnityimme vastaanottolaituriin kylkipaikalle ja lähdin kaikkien dokumenttien kanssa hakemaan marinan toimistoa ja viranomaisia. Marinatoimisto löytyi, mutta muita viranomaisia en tavannut. Satamamaksu oli 32,9 euroa sisältäen suihkut, veden ja sähkön. Marinassa oli yksi suomalainen vene Paraisilta, mutta emme nähneet miehistöä paikalla.

Veneessä saatiin maasähköt kytkettyä päälle ja lämmitinkin lähti toimimaan. Lämmitin tuotti lämmintä vettä ja samalla lämmitti vahingossa Karin hytin muistuttamaan turkkilaista saunaa.

Suihkutilat olivat kohtalaiset, ellei antanut kaikenmoisten pieneliöiden häiritä tunnelmaa. Illalla lähdimme kävellen kaupungin keskustaan. Matka kesti puolisen tuntia ja perillä pääsimme seuraamaan Kolumbuksen kunniaksi vuosittain järjestettäviä useampipäiväisiä juhlallisuuksia.

Kolumbus on aikanaan asunut saarella muutaman vuoden, nainut kuvernöörin tyttären ja vienyt hänet mennessään. Tästä on saatu aihe juhlien järjestämiseksi. Esitykset olivat näyttäviä. Ruokailimme yhdessä keskustan ravintolassa. Ruoka oli maistuvaa, mutta laskun maksun aikana joutui toteamaan, että se oli arvostettu täyteen arvoonsa, ellei ylikin.

Pihvit laskivat sopivasti kun kävelimme takaisin veneelle eikä nukkumattia tarvinnut kauan odotella.

11.09.2008 torstai. III – päivä merellä.

Matka jatkui yön ja aamupäivän entiseen malliin rauhallisesti kohtalaisen reipasta vauhtia tuulen ollessa takaviistosta 4 – 5 m/s. Iltapäivällä tuuli nousi nukkuessani keulahytissä. Herätessäni huomasin aallokon kasvaneen ja keulahytissä kävi jo melkoinen loiskotus ja vene käyttäytyi villisti. Olo ei tuntunut yhtä hyvältä kuin ennen.

Ateriaksi laitettiin edellisen päivän spagetit ja jauhelihat, jotka jatkettiin perunalohkoilla. Kukaan ei kysellyt oluen eikä viinin perään. Jokainen tunsi vastuunsa noudattaa nollatoleranssia huonossa kelissä.

Kaikki ylimääräiset harrastukset jäivät, jokainen keskittyi pysymään veneessä turvallisesti ja tekemään vain tarpeelliset manöveerit. Purjeet reivattiin vähitellen niin, että ulkona oli vain kolmasosa niiden pinta-alasta. Tehtiin nopeusennätys 14 solmua surffissa. Vene ja miehistö pysyivät kuivana.. Maksimi tuulen nopeus oli 38,9 solmua eli 19,5 m/s.

10.09.2008 keskiviikko. II – päivä merellä.

Yö edettiin reipasta vauhtia ihaillen kuutamoa ja tähtitaivasta. Muutamista laivoista saimme AIS – signaalin, mutta näköetäisyydelle emme niitä kunnolla saaneet. Jukka huudahti aamupäivällä , että ”valaita näkyvissä”. Muun miehistön ehdittyä kannelle jouduimme toteamaan ne hieman pienemmiksi meren eläviksi, delfiineiksi. Mukava nekin oli nähdä.

Iltapäivällä Jukka ryhtyi ruuan laittoon. Muu miehistö osallistui aktiivisesti jakaen hyviä ohjeita ja muuta aiheeseen liittyvää konsultaatiota. Jukka paistoi koko mukaan varatun jauhelihavaraston 4x520 gr kerralla. Suunnittelimme, että siitä riittää lihaa neljälle miehelle kolmeen ateriaan. Kari ja Antti tulkitsivat etiketistä, että liha on portugalilaista muulia ja lapussa taisi olla muulin EU korvamerkinnumerokin.

Jauhelihan kanssa tarjoiltiin pitkiä spagetteja runsaahkosti. Vene keikkui aallokossa ja kunnon ottimien puutteessa spagettia luikerteli hieman lautasten ulkopuolellakin. Ruokajuomaksi valittiin 1,5 euron punaviinipullo. Tiskit tiskattiin kylmällä vedellä. Illalla alettiin kysellä lämpimän veden perään, suihkukin olisi mukava. Se oli kipparille uutta, olihan sellainen veneessä, mutta ei sitä oltu käytetty, eikä makeaa vettä pitäisi sellaiseen lotraamiseen käyttää. Mielipide ei saanut täydellistä kannatusta perusteluista huolimatta.

Ruokajuomista syntyi varsinainen puheenaihe vaikka mukaan oli varattu 60l pullotettua vettä. Olutta ja viiniä olisi haluttu enemmän kuin kipparin normi. Myöhemmin kun keli huononi niin, ei sekään enää kelvannut.

Illan käännyttyä yöksi Jukka sai ruorin takana lentokalan syliinsä ja pelästyi niin, että heitti sen muiden ja omaksi harmikseen pois ennen kuin ehdittiin ikuistaa kameralla. Seuraavana päivänä saimme selvityksen, että lentokala elää vedessä, mutta pystyy lentämään 50 – 100 m kerralla paetessaan petokaloja. Vaaniva petokala jää kuuntelemaan, missä se sukeltaa takaisin veteen ja hyökkää äänen perusteella siihen suuntaan. Tämän vuoksi lentokala tekee ensin valelaskun ja jatkaa sitten toiseen suuntaan hämätäkseen petokalaa.

09.09.2008 tiistai. Lähtö kohti Madeiraa.

Aamulla Antti kurkisti takahytin ovesta ja totesin koko suunnitellun miehistön olevan paikalla. Aamiaisella uudelle miehistölle yritettiin opettaa terveellisiä ruokatottumuksia kaurapuuron muodossa. Kari mukautui tilanteeseen urhoollisesti, ei ensimmäisenä aamuna vielä kehdannut rutista. Hän ei omien sanojensa mukaan ollut koskenut kaurapuurolautaseen 52 vuoteen. Muidenkin kohdalla oli havaittavissa lievää jarrutusta, ennen kuin kattila saatiin tyhjäksi.

Aamun järjestäytymisen jälkeen lähdettiin tutustumaan kaupunkiin ja täydentämään eilisiä ostoksia. Perunat puuttuivat ja Karin mukaan tarvittaisiin uusi tiskiharja. Nykyinen voisi mainosti jatkaa vielä, mutta mieluummin vessan puolella.

Perunoita etsittäessä niitä löytyi ainakin kahta laatua punaisia ja vaaleita. Tiesin kokemuksesta, että punaiset on vaikea saada kypsäksi, 1,5 h keittämisen jälkeenkin ne tuntuivat vielä kovilta. Kari tiesi, ettei niitä ollut tarkoitettukaan keitettäväksi vedessä vaan ne kypsennettäisiin rasvassa. Kaikki pitää opetella kantapään kautta.

Kari etsi urhoollisesti uutta tiskiharjaa, mutta kysely monilla eri kielillä johti siihen, että hänelle tarjottiin muunmuassa lattiaharjaa. Tiskiharjaa ei löytynyt, mutta sieni kuitenkin. Antti lähti hakemaan moottoriin laturinhihnaa ja kiinnityskoukkuja tavaroiden kiinnittämiseksi. Hihnaa ei löytynyt, mutta koukkuja ja ruuveja kyllä. Niillä kiinnitettiin polkupyörät takahytin seiniin.

Tapasin satamassa muita ARC –kilpailuun lähtijöitä. Yhden ruotsalaisen Gävlestä, kaksi norjalaista ja yhden tanskalaisen. Norjalaisveneen kippari kertoi hänellä olevan ongelmia SSB – radionsa kanssa. Sain ylipuhuttua Jukan, joka lähti konsultoimaan asiassa. Tällä tavalla sain oman radiomme eteen hetkeksi tilaa. Konsultointi ei ilmeisesti ollut riittävää, koska yhteyksiä ei ole syntynyt myöhemmin.

Kello 12 irrotimme köydet ja siirryimme marinan toimiston laituriin uloskirjoittautumista varten. Paperit saatiin kuntoon ja maksut hoidettua. Ennen merelle lähtöä laiturissa käytiin läpi oleellisimmat turvallisuusjärjestelyt. Taas kerran todettiin, että vaikka monia eri apuvälineitä on merestä pudonneen nostamiseksi, on kaikkein tärkeintä huolehtia siitä, ettei sinne putoa. Valjaat kiinni kaiken aikaa, kun on kannella.

Lähdettäessä tuulet olivat heikkoja ja ja jouduimme ajamaan koneella pyydysmerkkejä väistellen. Koneella ajoa kesti 7,5 tuntia. Tuuli nousi kuitenkin ja pääsimme jatkamaan purjeilla. Kari laittoi ensimmäisen aterian - kalkkunaa ja perunoita ruokajuomana vesi. Kukaan ei ollut vielä löytänyt kipparin olut- ja viinikätköä.

Antti perehdytti miehistön ehdottamaansa ja hyväksyttyyn vahtivuorojärjestelyyn. 4 tunnin vahtivuorot 2 miestä kerralla vaihdot 2 tunnin välein ja yksi 2 tunnin ”happy hour” joka päivä 18 -20, jolloin ruokailtaisiin.

Tuuli tuli melko takaa ja oli heikko 4 – 5 m/s. Vauhdin saamiseksi leikkasimme tuuleen reilusti toivoen tuulen kääntymistä myöhemmin. näin saimme vauhdiksi 6 – 7 solmua.

.

08.09.2008 maanantai. Cascaisten marina

Aamulla herätessäni veneessä oli jo kova tohina päällä. Riitta ja Matti pakkasivat rinkkansa ja reppunsa kotimatkaa varten, usko kotiin pääsyyn oli luja vaikka lentolippuja ei vielä ollut onnistuttu hankkimaan. Oli maanantaiaamu ja uuden työviikon alku täällä niin kuin suomessakin. Aamiaisen lomassa soitto kotipuolen tuttuun matkatoimistoon ratkaisi ongelman nopeasti. Kohtuuhintainen lento suomeen lähtisi kuuden tunnin kuluttua. Se sai lisävauhtia puuron syöntiin ja valmisteluihin.

Kyselin uudelta miehistöltä tekstiviesteillä erikoistoiveita kauppareissun varalle. Yksi vastaus oli: -ei erityistoiveita, kohtuullisesti olutta ja hieman punaviiniä, ei kuitenkaan mereneläviä. Toinen ohje oli: - sama kuin muillakin. Valinnan jäivät näillä ohjeilla minun vastuulleni. Tulkintani kohtuullisesta määrästä olutta oli 1 pullo miestä kohti päivässä ja 8 pulloa viiniä neljälle miehelle kahden viikon aikana. Pullotettua vettä varasin 60l.

Lähdimme samaa matkaa Riitan ja Matin kanssa. He ottivat taksin lentokentälle ja minä lähdin kävellen kohti Jumbo – ostoskeskuksen mahtavan kokoista elintarvikemyymälää. Käytin apuna vanhaa ostoslistaa, jonka mukaan Corkissa teimme ostoksia Biskajan ylitystä varten. Yritin muokata määriä ja laatuja tilanteen mukaan. Tehtävä osoittautui paljon hankalammaksi kuin kauppareissu kotoisessa S-Marketissa. Mistä löytää tarvitsemansa jättimäisessä myymälässä? Miten tunnistaa tuotteet, kaikki tekstitys oli pääosin paikallisella murteella. Varasin 3 ostoskärryä ja strategiaksi kiertää niiden kanssa myymälän kaikki tuotehyllyt järjestyksessä. Aluksi kärryjen kanssa pääsi jotenkuten kulkemaan, mutta kun ensimmäinen alkoi täyttyä, niiden työntely kävi hankalaksi itselle ja lukuisille muille samaan aikaan ostoksille tulleille.

Valitsin myymälästä kassan läheltä parkkipaikan täysille kärryille. Kierroksen päätteeksi asettauduin kassajonoon reteesti kolmen kukkupäisen kärryn kanssa. Kukaan ei vähään aikaan tullut taakseni jonottamaan. Kassanhoitaja oli pätevä, huomaavainen, erittäin avulias ja puhui vielä sopivasti englantiakin. Huomattuaan tilanteen, vuoroni tullessa, hän tuli kassakoneensa takaa tutkimaan ostoksiani ja teki suunnitelman. Hän ehdotti että ladotaan ensin hihnalle nuo ja sitten nuo kertoi minun tarvitsevan 12 keskikokoista muovikassia. Minun tehtäväni olisi latoa tuotteet hihnalle oikeassa järjestyksessä ja hän lupasi pakata tuotteet kasseihin. Minä siirtäisin täydet kassit tyhjentyneisiin kärryihin.

Homma hoitui hyvin ja joustavasti. Maksoin summan n 330 euroa luottokortilla ja sain kassakuitin, johon taisi mennä puolirullaa paperia. Kysyin häneltä miten saan taksin ja hetken kuluttua hän hoiti paikalle avukseni henkilön, jonka johdatuksella lähdimme viemään kärryjä eteenpäin. Ensin mentiin myymälän toiseen päähän, sitten hissillä ylös ja taas käytäviä pitkin. Lopulta olimme ulkona parkkipaikalla ja siellä oli isohko farmariauto valmiina odottamassa. Olin niin hämmästynyt järjestelyistä, että unohdin kiittää.

Satamassa ajoimme melkein veneelle ja purimme kuorman. Kyyti maksoi 6,5 euroa. Kuljettaja puhisi ja piteli selkäänsä nosteltuaan kassejani. Ilme kirkastui ja selkä suoristui kun huomasin antaa 2 euron kolikon vaivan palkkaa. Suomessa vahtimestaria ei sillä summalla tahdo saada hymyilemään.

Tavaramäärä oli mahtava verrattuna normaaliin kauppareissuun, mutta järjestelemällä vanhat tavarat ja pakkaamalla tiiviisti ne katosivat veneen uumeniin helpohkosti. Toinen asia on miten löytää tarvitsemansa aikanaan.

Siivoilin venettä ja päätin lähteä etsimään internetiä kaupungilta. Odotin ja oletin uusien miehistön jäsenten tulevan illalla 11 aikoihin samalla kyydillä lentokentältä, minulla olisi hyvää aikaa. Sain 5 pisteen vihjeen internetistä eräältä rastatukkaiselta nuorelta mieheltä. Neuvon perusteella löysin kaupungin kirjastoon, jossa oli ilmainen internet käytettävissä 30 min kerrallaan, kun jaksoi jonottaa vuoroaan. Oma jonotusaikani oli 10 min ensimmäisellä kerralla. Kysyessäni toista aikaa, olisi jonottaa jo 50 min. Kaikki oleelliset asiat oli hoidettu, en jäänyt odottelemaan toista puolituntista vaan suuntasin lounaalle paikalliseen Mäkkäriin. Ollessani salaattiannoksen kimpussa soi puhelin ja yllätyksekseni Kari, kotisataman kippari, ilmoitti lähestyvänsä marinaa hyvää vauhtia taksin takapenkillä ja halusi tarkempia ohjeita. Sovittiin tapaamispaikka myöhemmäksi.

Kari löytyi ja kohta olimme järjestelemässä hänelle hyttiä. Kari kiirehti veneelle miehistötäydennykseksi satamaisäntämme Eerikin toimiessa puhemiehenä. Hälytysaika oli lyhyt 2 pv, mutta järjestelyt onnistuivat. Lennot olivat mutkikkaat, piti tulla Oslon kautta ja yöpyäkin siellä. Palvelu lennolla oli olematon. Lentoemännällä oli kaluunoita ja ansiomerkkejä runsaasti hihassa. Runsas matkustaminen oli jättänyt jälkensä. Harmi kun näin tärkeässä tehtävässä ihmisiä ei päästetä ajoissa hyvin ansaitulle eläkkeelle.

Ymmärtäähän Karin alakuloisuuden, eihän tämän ikäiselle miehelle parempiakaan tilaisuuksia naisen lähelle pääsemiseksi ole, kuin lentokoneessa käytäväpaikalla istuessa

Muutkin tipahtelivat veneelle omia aikojaan yllättäen. Jukka tuli seuraavaksi myös Oslon kautta, mutta ei ollut yöpynyt sentään. Vaimo oli tuonut hänet kentälle toivotellut hyvää matkaa ja oli kiinnostunut milloin paluu tapahtuisi. Hyvä niin. Veneelle Jukka suunnisti omatoimisesti 100 m tarkkuudella, hyvä suoritus.

Antti lähetteli aluksi pelkkiä tekstiviestejä ja pääasiassa koneittensa myöhästelyistä. Lento oli Amsterdamin kautta ja jokin oli sekoittanut aikataulut. Hän ei ehtinyt veneelle valveillaoloni aikana. Jukka hoiti vastaanoton ja tapasimme vasta aamulla aamiaisen valmistelupuuhissa. Kaikki tulivat lentokentältä taksilla. Kari selvisi 30 eurolla ja muut joutuivat maksamaan 50 euroa. Olisikohan tämä sitä joustavaa hinnoittelua.