

Jauhelihan kanssa tarjoiltiin pitkiä spagetteja runsaahkosti. Vene keikkui aallokossa ja kunnon ottimien puutteessa spagettia luikerteli hieman lautasten ulkopuolellakin. Ruokajuomaksi valittiin 1,5 euron punaviinipullo. Tiskit tiskattiin kylmällä vedellä. Illalla alettiin kysellä lämpimän veden perään, suihkukin olisi mukava. Se oli kipparille uutta, olihan sellainen veneessä, mutta ei sitä oltu käytetty, eikä makeaa vettä pitäisi sellaiseen lotraamiseen käyttää. Mielipide ei saanut täydellistä kannatusta perusteluista huolimatta.
Ruokajuomista syntyi varsinainen puheenaihe vaikka mukaan oli varattu 60l pullotettua vettä. Olutta ja viiniä olisi haluttu enemmän kuin kipparin normi. Myöhemmin kun keli huononi niin, ei sekään enää kelvannut.
Illan käännyttyä yöksi Jukka sai ruorin takana lentokalan syliinsä ja pelästyi niin, että heitti sen muiden ja omaksi harmikseen pois ennen kuin ehdittiin ikuistaa kameralla. Seuraavana päivänä saimme selvityksen, että lentokala elää vedessä, mutta pystyy lentämään 50 – 100 m kerralla paetessaan petokaloja. Vaaniva petokala jää kuuntelemaan, missä se sukeltaa takaisin veteen ja hyökkää äänen perusteella siihen suuntaan. Tämän vuoksi lentokala tekee ensin valelaskun ja jatkaa sitten toiseen suuntaan hämätäkseen petokalaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti