17.09.2008 keskiviikko. Selvagem saaret.

Aamurituaalien jälkeen aloimme odotella Selvagen saarille saapumista. Matkaa oli kuitenkin vielä jäljellä useampi tunti, kulutimme aikaa veneellä nauttien hyvästä vauhdista. Puheenaiheet kääntyivät pikkuhiljaa vakio aiheisiin.

Lähestyessämme Selvagem Grande saarta( http://www.panoramio.com/photo/4836929 ), näimme etäämmällä sen edustalla kalastaja-aluksen. Aluksen perätilassa oli muutama mies ongella. Kiikarilla katsoen näytti kuin he olisivat onkineet ilman vapoja uittaen pelkkiä siimoja ja jonkinmoisia syöttejä aluksen sivulla. Kaloja näytti nousevan helpohkosti. Meistä niitä tuli liiankin helposti ja siitä jäi vaikutelma halkojen pinoamisesta veneen perään. Kalojen kokokin vastasi halkoa. Tämä tapahtui mielestämme suojelualueella tai ainakin sen rajalla.

Saaren rantaan ajamiseksi oli purjehdusoppaassa tarkat ohjeet. Kiersimme sen eteläpuolelle itäkautta noin mailin etäisyydellä ja ankkurointiin merkittyyn lahteen tarkkaa ohjeen mukaisessa suunnassa seuraten samalla syvyysmittaria. Se ei käynyt alle 10 metrissä. Kiinnityimme lahdessa olleeseen teräspoijuun pitkähkön köyden varassa välttääksemme kosketusta poijuun. Matkaa oli kertynyt Madeiralta 169,25 mailia ja aikaa kulunut 27 tuntia.

Nautimme aluksi voileivät ja seurasimme tapahtumia rannalla. Siellä näkyi pieni maja ja uudempi rakenteilla oleva tila. Rannalta tunnistimme kaksi henkilöä touhuissaan. He eivät kiinnittäneet meihin suurempaa huomiota. Rantaan olisi pitänyt mennä jollan avulla ja pohdimme olisiko se vaivan arvoinen. Saari oli karun näköinen ja löytääkseen jotain mielenkiintoista pitäisi kiivetä ylös. Päätimme jatkaa matkaa, pysähdys jäi vajaaksi kahdeksi tunniksi.

Kari kovana kalamiehenä alkoi ideoida miten me saisimme noita halon kokoisia kaloja pyydystettyä. Veneessä ei ollut kalastusvälineitä. Jaakko on ottanut vastuun kalojen pyydystämisestä ja mahdollisen saaliin laittamisesta, mutta hän tulee veneeseen välineineen vasta Atlantin ylitykselle.

Kari teki koukun haponkestävästä sokasta, siiman lippunarusta ja syötiksi pala saksalaista maustettua makkaraa. Yritys oli hyvä, mutta kalat eivät valitettavasti olleet makkaran syönti päällä.

Otimme suunnan kohti Teneriffaa, jonne oli suunnilleen 100 mailin matka. Ehtisimme perille huomenna valoisaan aikaan. Aluksi jouduimme ajamaan koneella, mutta neljän tunnin kuluttua saimme hyvän tuulen ja matka jatkui joutuisasti purjehtien totuttujen rutiinien mukaan.

16.09.2008 tiistai. Lähtö kohti Kanarian saaria.

Aamulla meri tuntui rauhalliselta ja pilviä oli taivaalla uhkaamassa sadekuurolla. Satamakonttorissa Cátia katsoi sääennusteen U-grip palvelusta ja kopioi muistitikulleni tiedoston 7 seuraavan päivän säästä. Tuulet näyttivät leppoisilta, mutta me halusimme jo jatkaa matkaa eteenpäin. Cátia ehdotti, että poikkeaisimme matkalla Selvagens saarilla. Ne ovat Portugalille Madeiran lailla kuuluvat pienet saaret 160 mailia Madeiralta Teneriffan suuntaan. Saarilla on vain vartija ja satunnaisesti luontotutkijoita. saarelle pääsemiseksi tarvitaan lupa, josta Cátia lähetti anomuksen jonnekin virastolle. vastausta ei kuulunut tunnin aikana ja hän sanoi, että käytännössä hakemus riittää ja antoi lähettämänsä paperin meille. Satamamaksu oli 27 euroa yöltä sisältäen sähkön ja veden.

Sveitsiläiset lähtivät ja Meritähtikin oli lähtökunnossa. Miehistö oli kannella touhuamassa lähdön kanssa ja marinero laiturilla valmiina lähettämään meidät matkaan. Olin juuri kutsumassa porukan yhteen sopimaan miten ahtaasta paikasta lähdetään liikkeelle, kun keulasta huudettiin, että irti on. Marinero oli hieman hätäinen irrottaessaan köydet laiturista. Yhteistä suunnitelmaa ei ollut, mutta pian oli jokaisella miehistön jäsenellä oma suunnitelma ja niitä esiteltiin eripuolilta huitomalla käsillä erisuuntiin. Tarkkaavaiset gastit tutkivat tilannetta niin, että kipparilla ei aina ollut näkyvyyttä mihinkään oleelliseen suuntaan. Onneksi ei ollut tuulta kuin nimeksi.

Tilanteesta selvittiin ilman törmäyksiä, mutta se oli kipparin täydellinen painajainen. Merelle päästyämme ajoimme ensin muutaman tunnin koneella. Sitten tuuli nousi ja saimme purjeilla mukavan vauhdin, parhaimmillaan 9 solmua. Saavutimme Antin ohjauksessa kaksi samaan suuntaan matkalla ollutta purjevenettä. Ne suuntasivat myöhemmin enemmän itään kohti Lantzarottea.

Yöllä näimme AISin mukaan lähestyvän merkillisen laivan. Sen matkan päämääränä oli Brasilia, nopeutta 12 – 13 solmua, ei ohjattavissa, mutta törmäyskurssilla kuitenkin. Laivan ollessa 5 mailin etäisyydellä näimme siinä runsaasti valoja ja ne vaikuttivat punaisilta. Äkkiä valot sammuivat ja laiva käänsi kurssia 90 astetta etelään kohti Kanarian saaria. Hitaasti se häipyi näytöltä. Myöhemmin Las Palmasin satamassa oli öljynporauslautta hinaajien kanssa. Se sopisi kyseiseksi alukseksi. Hinaus on voinut olla matkalla kohti Brasiliaa, mutta syystä tai toisesta on päätetty poiketa Las Palmasissa.

15.09.2008 maanantai. Madeiran levadat.

Aamiaisen varalle kipparia oli useaan otteeseen neuvottu pienentämään puuroannosta ja niin

tapahtui nytkin. Antti onnistui jotenkin kiertämään koko velvollisuuden.

Pakkauduimme nopeaan tahtiin autoon toisen päivän saarikierrokselle. Nyt suuntasimme saaren länsi päähän Paúl da Serra vuorelle tutustumaan rinteisiin rakennettuihin veden keruu järjestelmiin levadoihin.

Renu kiskoi meidät taas urheasti, Antin ohjastamana ylös, satojen hiuspinnikurvien läpi. Vuoriston tässä osassa oli eräänlainen laaja ylänkö, jossa tiet olivat kohtalaisen tasaisia ja suoria. Pysähdyimme ylhäällä kahvioon, jossa pääsimme katsomaan Suomen uutisia netistä. Ne eivät olleet kehuttavia. Räikkönen ei ollut pärjännyt viikonvaihteen kisassa ja maailmantalous oli romahtamisen partaalla. Hjallis oli ulkoiluttanut linnanmäellä samaan aikaan toista entisistä vaimoistaan, nykyistä tyttöystäväänsä ja molempia poikiaan. Toinen edellisistä vaimoista ei ollut mahtunut mukaan. Hyvä näin - kai sille porukalle saa jo ryhmäalennuksenkin.

Ajoimme erään levadan suulle ja lähdimme kävellen seuraamaan sitä aina alkulähteelle tai putoukselle asti. 3 km pitkä kanava oli n. 50 cm leveä ja 40 cm syvä betonista tehty kouru, joka vuoren seinämää kiemurrellen tasaisesti nousi ylöspäin. Vesi virtasi kourussa tasaista tahtia kohti keräilyallasta. Kourun reunalla oli polku, jota myöten oli mahdollisuus kävellä. Välillä, kun alarinteen puolella ei ollut kasvillisuutta, oli satojen metrien pudotus suoraan sivulla näkyvissä. Oli parempi olla tuijottamatta alas.

Antti tarpoi perille päästyämme putouksen alle viimeisellekin lammelle. Jonkin ajan kuluttua hän tuli esiin kiven takaa hiukset märkänä ilman paitaa väittäen käyneensä uimassa. Kari ja minä otimme haasteen vastaan. riisuuduimme ja menimme veteen tarkoituksella uida. Kari kasteli itsensä hartioita myöden ja minäkin napapiirin yläpuolelta. Tästä jäi todisteeksi kuvia. Antin uinnista on vain hänen oma kertomuksensa.

Paikalle ehtinyt saksalaisrouva perääntyi huomaavaisesti huomatessaan Karin ja minun pyrkivän nopeasti ylös hyytävän kylmästä vedestä. Ei huomattu lähtiessä ottaa uimahousuja mukaan. Paluumatkalla marssiessamme syntyi kova väittely siitä, kuinka pitkällä patikkareissulla olemme olleet. Antti taisi voittaa tämän mittelön. Meille Karin kanssa olisi kelvannut pitempikin ehdotus johtuen ilmeisesti heikommasta kunnosta. Päätimme lähteä ajelemaan alaspäin kohti marinaa. Kokki lupasi tänäänkin kunnon pihvit, jos vain löydetään kunnon raaka-aineet.

Matka alas oli yhtä mutkainen kuin ylöskin. Pysähdyimme erään kylän lupaavan näköiseen Super Mercadoon ja sieltä löytyi ihan aito lihatiski lihamestareineen kaikkineen. Ikkunan takana pakkasessa oli runsaasti ruhoja. Kari ja lihamestari aloittivat vilkkaan keskustelun koskien illalliseksi laitettavia pihvejä. Ruhoja tuotiin näytille tunnollisesti ja ahkerasti. Lopulta kokillemme alkoivat kelvata tämän tekemät ehdotukset – leikataan tuosta ja tuosta ja sahataan tuolta. Välillä nostettiin koko porukalla neljä sormea pystyyn ja sanottiin FILEE OLEE.

Kommunikointi tuotti mainion lopputuloksen. Neljä hienoa suurta pihviä. Eivät ne aivan ilmaisia olleet yhteensä 22 €. Laadusta ja palvelusta joutuu aina maksamaan.. Kerättiin vielä muutkin tarpeet mukaan ja suunnattiin kiireesti auto kohti venettä.

Funchallin ja marinamme välillä oli Madeiran lentokenttä. Tasaisen maan puutteessa se on rakennettu meren rantaan niin, että koko pitkä ja leveä kiitorata on pilarien päällä kuin silta. Moottoritie alittaa kiitoradan. Melkoinen rakennelma.

Veneellä Kari valtasi taas itseoikeutetusti pentterin ja aloitti pihvien käsittelyn. Niiden kanssa oli tarjolla riisiä ja salaattia. Jälkiruokana oli hedelmäsalaattia ja ruokajuomat etiketin mukaan. Nälkä lähti ja tiskiä syntyi. Otin tiskivuoron ja sen selvittyä olikin nukkumaan menoin aika. Huomenna on suunnitelmissa lähteä kohti Kanarian saaria.

14.09.2008 sunnuntai. Madeiran vuoristossa.

Aamutoimien jälkeen otimme vastaan meille toimitetun vuokra-auton. Antti otti sen vastuulleen ja samalla hänelle lankesi kuljettajan rooli seuraavaksi kahdeksi päiväksi. Vieressämme olleen sveitsiläisen veneen kippari nolasi itsensä silmissämme kysymällä minkä maan lippu perälippumme on. Olisi pitänyt kysyä hänen lipustaan samaa ja vastauksen jälkeen olisi voinut vaikka kysäistä mikä valtion alusmaa Sveitsi oikein on ja missä päin se sijaitsee.

Pakkauduimme Renault Clio´on, Antti kuskin paikalle, Jukka kartturiksi, Kari ja minä toimimme neuvonantajina takapenkillä. Mukaan otettiin maastovarustus. Tarkoituksemme oli suunnata ylös vuorelle.

Muutaman kilometrin ajettuamme totesimme saaren olevan varsin haasteellinen kohde paikallisille tien rakentajille. Tiet kulkivat tunnelissa, oli rakennettu siltapilarien varaan tai se oli jyrkkään rinteeseen rakennettua serpentiiniä.

Tunneleissa oli 40 km/h nopeusrajoitus. Antti ajoi 70 km/h ja paikalliset paketti- ym autot sujauttelivat vauhdilla ohi. Kuljettaja ja kartturi joutuivat aina välillä kiivaasti vaihtamaan mielipiteitä siitä missä ollaan ja minne mennään. Takapenkin oivalliset neuvot, ohjeet ja muu tilannekomiikka sai Antin puristamaan rattia rystyset valkoisena. Porukka pysyi kuitenkin kasassa ja matkaa tehtiin yhdellä autolla. Vuorenrinnettä noustessa poikkesimme yhteen kylään kahville. Kuppila oli kansoitettu sekä paikallisilla, että turisteilla. Oli sunnuntai ja vapaa päivä.

Jatkoimme matkaa ja pieni Renu jaksoi kiskoa meitä aina vaan ylöspäin. Lopulta saavutimme pisteen, josta autolla ei enää voinut jatkaa. Täällä olimme pilvien yläpuolella vuorenhuipulla. Rakennettuja vaellusreittejä lähti vuoren jyrkänteille.

Lähdimme etenemään yhtä polkua ylös ja alas huimaavassa maisemassa kohden Pico Ruivoa. Lipsahdus polun sivuun olisi monessa paikassa merkinnyt satojen metrien pudotusta. Ylämäet tuntuivat, pulssi nousi johtuen heikentyneestä kunnosta ja ohuesta ilmasta. Olimme 1810 m merenpinnan yläpuolella Pico do Areeiron huipulla.

Vaellusreitit olivat vaikuttavat ja niille lähti runsaasti ihmisiä retkivarusteineen. Me emme olleet varautuneet pitkään patikkaretkeen vaan suuntasimme parin tunnin kuluttua auton keulan alaspäin kohti Funchal´ia. Satojen mutkien ja risteysten jälkeen löysimme Funchal´in marinan edustalla olevan ostoskeskuksen parkkitaloon. Reippaassa tahdissa etsiydyimme ensimmäiseen kahvioon välipalalle. Olut ja kolmioleipä 3 €, kahvi ja viineri 1,90 €. Tuntui kohtuulliselta.

Antti huomasi vieressä parturin ja alkoi tuntea voimakasta tarvetta hiustenleikkuuseen. Syynä saattoi olla hiusten pituus tai viehättävän näköinen parturi. Mies palasi tyytyväisen näköisenä. Hiukset oli pesty kahteen kertaan ja päänahka hierottu perusteellisesti. Saksiakin oli Antin mukaan käytetty vaikka me emme sitä oikein huomanneet.

Tutustuimme Funchall´in huvivenesatamaan ja totesimme, että ei siellä todellakaan ollut vapaata tilaa. Marina oli kaupungin sydämessä, mutta tuntui kuumalta, hiostavalta ja ahtaalta. Emme katuneet, että olimme joutuneet toiseen marinaan.

Antin miehistön juniorijäsenten edellisellä käynnillä maalaama logo oli vielä ihan kohtuullisessa kunnossa. Suomalaisveneitten logoja löytyi yhteensä toista kymmentä, mm Loimaan naapurista Forssasta oli marinassa kahden venekunnan logot.

Satamakierroksen jälkeen tunsimme olomme väsyneeksi ja nälkäiseksi. Haimme muona täydennystä illallista varten mm pihvit, jotka juuri ja juuri täyttivät kokin vaatimukset. Löysimme takaisin veneelle ja pääkokki Kari valtasi pentterin. Luvassa oli kokoliha naudan pihvit, keitettyjä perunoita, vihreää salaattia ja laadukkaat ruokajuomat.. Kokki onnistui loistavasti ja illallinen maistui. Nälkä kasvaa syödessä ja piti saada jälkiruokaa. Lukuisten ehdotusten joukosta Kari lupautui valmistamaan rommilla flambeeratut banaanit. Täydellinen suoritus olisi kokin mukaan edellyttänyt flambeeeraukseen ruokaöljyn sijaan voita ja rommin sijaan konjakkia. Nyt piti tyytyä saatavilla oleviin tarpeisiin. Muu miehistö ei ollut reseptin muutoksesta moksiskaan vaan pisteli banaania poskeen reippaasti.

Vatsat tulivat täyteen, samoin tiskialtaat. Jukka ja Antti jaksoivat tiskata. Sen jälkeen tuli veneeseen hiljaisuus pyytämättä.

13.09.2008 lauantai. Porto Satosta Madeiralle.

Aamun valjettua päätimme, että lähdemme eteenpäin kohti Madeiraa kohta aamiaisen, suihkun ja uloskirjoittautumisen jälkeen. marinan suihkutilojen avain oli hetken hukassa. viimeinen varma havainto siitä oli edellisillalta kun avasin portin veneelle palatessamme. Lopulta avain löytyi muun miehistön toimesta, kun muistivat mitkä housut jalassa olin illalla kaupungilla käynyt.

Lähdin tekemään uloskirjautumista marinakonttoriin ja huomasin myös maahantulovirkailijan istuvan pöytänsä takana. Menin tekemään hänelle tulo- ja lähtöilmoituksen samanaikaisesti. Kaveri oli kohtelias ja ihmetteli miksi viihdymme heidän saarellaan vain yhden yön yli. Hänen tarkkaavaisuutensa terästäytyi kun hän havaitsi marinassa tehdystä vene / miehistödokumentista, että Antin kansallisuudeksi oli erehdyksessä merkitty Filippiinit. Kansallisuus saatiin korjattua mukanani olleen Antin passin avulla.

Ennen lähtöä soitimme Madeiralle Funchallin satamaan ja tiedustelimme laituripaikkaa. Vastaus oli kielteinen. Valitsimme lähempänä olleen Quinta do Lorde sataman. Irrotimme köydet ja lähdimme matkaan. Uutta satamaa lähestyessämme saimme sinne radioyhteyden ja tervetuloa toivotukset. Marinasta tultiin meitä kumiveneellä vastaan kauaksi merelle ja annettiin ohjeet miten valmistautua laituriin kiinnittymistä varten. Styyrpuurin puolen kylki tulisi kiinni laituriin, lepuuttajat ja köydet sille puolelle. Marinan tilat olivat uudet ja siistit, sekä palvelu laadukasta.

Varasimme vuokra-auton kahdeksi päiväksi seuraavasta aamusta lukien. Hinta rajoittamattomilla kilometreillä 32 €/pv + polttoaine. Illan vietimme veneessä ja laiturilla katsellen yön laskeutumista rannan ylle. Ilta oli pimeä ja lämmin. Olo oli ruhtnaallinen – kotimaan sateet, koleus, kärpäset ja hyttyset ovat jääneet taakse, eivätkä paikalliset rotat ja torakat oleet vielä ehtineet veneeseen.

12.09.2008 perjantai. IV – päivä merellä ja saapuminen Porto Santoo

Yö oli kuoppainen ja levoton, mutta eteenpäin mentiin kohtalaista vauhtia. Aamun valjetessa oli matkaa Porto Santoon jäljellä 70 Nm. Tuuli oli jonkin verran vaimentunut, mutta mittava maininki oli jäljellä. Autopilotilla oli kova urakka yrittäessään pitää venettä kurssissa. Aallokko tuli takaa oikealta.

Aamun aikana merellä uiskenteli vastaan kilpikonna. Nämä kaukana merellä uiskentelevat kilpikonnat ovat merikilpikonnia. Minne lie menossa vastaan tuli ja siinä suunnassa lähimpään rantaan on ainakin 200 mailia. Kaksi pientä delfiiniä kävi jonkin ajan härnäämässä kameramiehiä. Ne eivät koskaan hypänneet siinä kohdassa johon kamera oli suunnattu ja ne olivat takaisin pinnan alla ennen kuin kamerat oli saatu suunnattua uudelleen. Hauskoja veijareita.

Ensimmäiset havainnot mantereesta saatiin tällä näkyvyydellä n. 15 mailia ennen rantaa. Seuraava havainto sivilisaatiosta oli kännyköihin ilmestyneet kentät. Se sai tekstiviestit ja puhelut liikkeelle. Jokaisella oli äkkiä jotain asiaa kotipuoleen.

Satamaa lähestyttäessä yritimme soittaa sinne kahden eri VHF puhelimen avulla, ilman vastausta. Mukana olleet radioexpertit ehtivät jo löytää vaikka minkälaisia vikoja hankkimistani mainiosta laitteista. Niistä muka puuttui jokin SQUELCH - säätö ( kohina salpa ).. Ei ollut, koska nykypuhelin hoitelee sellaisen automaattisesti. Lopulta jouduimme toteamaan, että puhelimet ovat kunnossa, kunhan tehoasetus on kohdallaan.. Kontaktia satamaan ei saatu, koska kukaan ei vaivautunut sieltä vastaamaan.Legin pituudeksi tuli 603,8 mailia ja aikaa kului 3 vrk 4 h tuntia. keskinopeus 6,3 solmua.

Ajoimme marinaan aallonmurtajien taakse suojaan. Sielläkin tuuli oli yllättävän kova. Kiinnityimme vastaanottolaituriin kylkipaikalle ja lähdin kaikkien dokumenttien kanssa hakemaan marinan toimistoa ja viranomaisia. Marinatoimisto löytyi, mutta muita viranomaisia en tavannut. Satamamaksu oli 32,9 euroa sisältäen suihkut, veden ja sähkön. Marinassa oli yksi suomalainen vene Paraisilta, mutta emme nähneet miehistöä paikalla.

Veneessä saatiin maasähköt kytkettyä päälle ja lämmitinkin lähti toimimaan. Lämmitin tuotti lämmintä vettä ja samalla lämmitti vahingossa Karin hytin muistuttamaan turkkilaista saunaa.

Suihkutilat olivat kohtalaiset, ellei antanut kaikenmoisten pieneliöiden häiritä tunnelmaa. Illalla lähdimme kävellen kaupungin keskustaan. Matka kesti puolisen tuntia ja perillä pääsimme seuraamaan Kolumbuksen kunniaksi vuosittain järjestettäviä useampipäiväisiä juhlallisuuksia.

Kolumbus on aikanaan asunut saarella muutaman vuoden, nainut kuvernöörin tyttären ja vienyt hänet mennessään. Tästä on saatu aihe juhlien järjestämiseksi. Esitykset olivat näyttäviä. Ruokailimme yhdessä keskustan ravintolassa. Ruoka oli maistuvaa, mutta laskun maksun aikana joutui toteamaan, että se oli arvostettu täyteen arvoonsa, ellei ylikin.

Pihvit laskivat sopivasti kun kävelimme takaisin veneelle eikä nukkumattia tarvinnut kauan odotella.

11.09.2008 torstai. III – päivä merellä.

Matka jatkui yön ja aamupäivän entiseen malliin rauhallisesti kohtalaisen reipasta vauhtia tuulen ollessa takaviistosta 4 – 5 m/s. Iltapäivällä tuuli nousi nukkuessani keulahytissä. Herätessäni huomasin aallokon kasvaneen ja keulahytissä kävi jo melkoinen loiskotus ja vene käyttäytyi villisti. Olo ei tuntunut yhtä hyvältä kuin ennen.

Ateriaksi laitettiin edellisen päivän spagetit ja jauhelihat, jotka jatkettiin perunalohkoilla. Kukaan ei kysellyt oluen eikä viinin perään. Jokainen tunsi vastuunsa noudattaa nollatoleranssia huonossa kelissä.

Kaikki ylimääräiset harrastukset jäivät, jokainen keskittyi pysymään veneessä turvallisesti ja tekemään vain tarpeelliset manöveerit. Purjeet reivattiin vähitellen niin, että ulkona oli vain kolmasosa niiden pinta-alasta. Tehtiin nopeusennätys 14 solmua surffissa. Vene ja miehistö pysyivät kuivana.. Maksimi tuulen nopeus oli 38,9 solmua eli 19,5 m/s.