28.3.2009 lauantai. Kohti Guadeloupea

Yö oli hieman rauhaton, mutta se ei estänyt meitä lähtemästä varhain liikkeelle. Ankkuri nostettiin jälleen 05:45. Suuntasimme Point á Pitre marinaan Guadeloupella.

Lainaus Wikipediasta:

Guadeloupe (virallisesti Guadeloupen departementti) on saaristo Karibianmerellä. Sen pinta-ala on 1 704 km². Hallinnollisesti Guadeloupe on Ranskan merentakainen departementti (département d'outre-mer ja myös région). Asukkaita on 436 000 (2002) (arvio aluemuutosten jälkeen
405 000).
Guadeloupe muodostuu viidestä saaresta: Basse-Terre, Grande-Terre (Grande- ja Basse-Terren välissä on kapea meren kanava, jota kutsutaan suolajoeksi), La Désirade, Îles des Saintes ja Marie Galante.
Historia
Alueen alkuperäiset asukkaat olivat arawakintiaaneja. Vuonna 1493 Kristoffer Kolumbus löysi saaren toisellamatkallaan ja oli ensimmäinen eurooppalainen, joka asteli Guadeloupen maaperällä. Eurooppalaiset ottivat alueen hallintaansa 1493. Asutus oli aluksi hankalaa, koska kulkutaudit ja nälänhätä vaivasivat saarta. Vuoden 1644 vaiheilla saarella alettiin viljellä sokeriruokoa.
1700-luvulla alettiin kasvattaa kahvia ja puuvillaa, mutta sokeri pysyi saaren tärkeänä vientituotteena.
Saari joutui suoraan Ranskan siirtomaaksi vuonna 1674. Englanti miehitti saaren vuosina 1691 ja 1703. Saari pysyi kuitenkin Ranskalla. Ranskan suuren vallankumouksen aikana saarella oli 100 000 asukasta, joista 14 000 oli valkoisia ja loput Afrikasta tuotuja orjia ja heidän jälkeläisiään.
Englantilaiset kaappasivat saaren vuonna 1794. Muutama kuukausia myöhemmin nousi konventin lähettämänä ranskalainen Victor Hugues pienen armeijansa kanssa maihin. Hän lakkautti orjuuden ja karkotti britit mustan väestön tuella vuonna 1794.
Hugues teloitti aateliset ja suurtilalliset, jotka olivat asettuneet englantilaisten puolelle.
Napoleon Bonaparte lähetti saarelle kenraali Richepensen palauttamaan järjestystä mustien kapinan aikana. Orjuus palautettiin vuonna 1892.
Englantilaiset miehittivät saaren uudelleen vuonna 1810, mutta se palautettiin takaisin 1816.
Emämaan sokeriyhtiöt astuivat 1800-luvulla suurplantaaseiden tilalle. Tämä aiheutti sosiaalisia ongelmia
1800-luvulla ja 1900-luvulla. Ranskan departementti saaresta tuli 1946. Maalis- ja toukokuussa 1967 kansallinen järjestö, joka oli saanut vaikutteita maolaisuudesta ja castrolaisuudesta,
kapinoi ja vaati Guadeloupelle itsenäisyyttä.
Tammikuussa 1971 sokeriteollisuuden työntekijät ryhtyivät järjestämään suuria lakkoja ja Ranska päätti antaa saarelle laajemman itsehallinnon.
Vuonna 2003 järjestettiin kansanäänestys saaren asemasta osana Ranskaa. Enemmistö ei halunnut muutosta, mutta erillisten äänestysten perusteella kauempana pohjoisessa olevien Saint Barthélemyn ja Saint-Martinin
ranskankielisen osan asukkaiden enemmistö kannatti irrottautumista Guadeloupesta omiksi Ranskan
merentakaisiksi yhteisöiksi (COM collectivité d'outre-mer).
Suurin osa Guadeloupen asukkaista on mustia entisten orjien jälkeläisiä. Kun orjuus lakkautettiin lopullisesti vuonna 1848, orjat lähtivät plantaaseilta ja asettuivat asumaan karuille asumattomille alueille. Vuosina 1854–1885 saarelle tuotiin 45 000 intialaista sopimustyöläistä. Kun pesti päättyi, noin 39 000 intialaista jäi saarelle.
Ranskalaisia, jotka toimivat virkamiehinä ja esimiesasemissa, on vain 9,5 % väestöstä. Muuttoliikenne Ranskaan kasvoi vuodesta 1962 alkaen.
Guadeloupen merkittävin luonnonvara on hedelmällinen maaperä. Merkittävimmät vientituotteet ovat banaani, sokeri ja rommi.


Purjehdusaika 6h 45 min ja matkaa kertyi 39 Nm. Konetunteja kaksi. Tulimme tähän satamaan Guadeloupen etelärannan lahden pohjukkaan siinä toivossa, että voisimme ajaa siitä suoraan pohjoiseen jokiuomaa / kanavaa pitkin. Reitti oli merkitty karttaan hyvin viitoitettuna.

Täyteen satamaan ajaessamme kiertelimme laituripaikkoja. Kukaan ei tullut ottamaan vastaan, eikä vieraspaikoista ollut mitään selviä kylttejä. Löysimme yhden mainion paikan kahden kookkaan Swanin välistä ja mehän kiinnityimme siihen. Myöhemmin kävi ilmi, että paikka oli yksityinen, mutta vene ei ollut laiturissa juuri sillä hetkellä.
Satama oli hyvin varusteltu ja sen yhteydessä oli loma-asuntoja. Ravintoloita ja muita palveluja oli runsaasti. Tämä oli yksi ranskalaisten purjehtijoiden ja lomanviettäjien suosiossa oleva paikka. Sijainti 16N13,2 061W31,8.

Saatuamme itsemme rekisteröidyksi maahan ja satamaan vuokrasimme pienen sitikan seuraavaksi päiväksi kiertoajelua varten. Marinassa oli runsaasti väkeä ja vietimme iltaa tutustumalla paikkaan kävellen. Illalliseksi söimme pizzat rantakuppilassa. Seppo ihastui kapakan sisääntulo ovilla olleisiin merirosvoon ja merirosvottareen. Hän halusi tulla kuvatuksi niiden kanssa.

Uni tuli täälläkin vaikka alkuillasta musiikki kuului useammasta suunnasta. Aamulla satama oli hiljainen lukuun ottamatta penkille ilmestynyttä yksinpuhujaa, joka kovalla äänellä saarnasi laiturissa olleelle miehittämättömälle veneelle. Saarnaaminen kesti lähes kaksi tuntia eikä kuuntelu ollut miellyttävää.

27.3.2009 Perjantai. Kohti Dominicaa

Rauhattoman yön jälkeen lähdimme liikkeelle varhain. Ankkuri nostettiin 05:45 ja suuntasimme kohti Dominicaa. Emme aikoneet mennä maihin siellä, mutta tarkoituksemme oli ehtiä yöksi saaren pohjoisimpaan länsirannan satamaan Prince Rubert Bay lahteen Portsmouth edustalle.

Matkaa kertyi n. 54 mailia ja olimme perillä 9 tunnin purjehduksen jälkeen. Konetunteja kertyi päivän aikana 4,5. Ankkuripaikan sijainti 15N34,76 061W27,69.

Lainaus Wikipediasta:

Dominican liittovaltio eli Dominica on pieni saarivaltio Karibianmerellä. Maa oli pitkään Yhdistyneen kuningaskunnan hallinnoima alue, ja itsenäistyi vasta vuonna 1978. Dominican alkuperäisasukkaita olivat arawakit. Karibit valtasivat kuitenkin saaren 1300-luvulla. Ranska otti Dominican hallintaansa vasta vuonna 1635, vaikka Kristoffer Kolumbus olikin löytänyt saaren jo 1493. Dominica hylättiin kuitenkin jo 1660 karibien vastarinnan jatkuessa.

Vuonna 1763 saari siirtyi brittien hallintaan. Dominica itsenäistyi brittien alaisuudesta 1978. Kaksi vuotta myöhemmin pahasti korruptoitunut hallinto kaatui ja pääministeriksi nousi Eugenia

Charles, joka oli virassaan 15 vuotta. Valtionpäämies on presidentti, mutta toimeenpanovalta on

hallituksella, jota johtaa pääministeri. Yksikamarisessa parlamentissa on 30 jäsentä, joista 21 on valittu vaaleilla ja yhdeksän nimetty.

Dominica on itsenäinen valtio, eikä saa tukea miltään emomaalta kuten Martinique Ranskalta. Sen huomaa sisään ajaessa. Poijukauppiaat ja köyden kiinnittäjät lähestyvät sinua jo kaukana sataman ulkopuolella. Saatuasi veneen kiinni parveilee ympärilläsi muita kauppiaita kokeilemassa onneaan. Niin kävi nytkin. Poijumaksu oli 10 USD + olut. Hedelmäkauppias Fruitman Cristian onnistui tulemaan paikalle oikeaan aikaan ja sai myytyä meille nipun banaaneja. Muut eivät olleet yhtä onnekkaita. Tarjolla oli taas erikoistupakkaa rastatukkaisen nuorukaisen ja sievähkön valkoihoisen tytön toimesta.

Satamalahdella oli kaksi laivan hylkyä ruostumassa. Ilmeisesti hurrikaani on vienyt ne matalikolle. Laivat ovat vaurioituneet niin paljon, ettei kukaan ole ollut kiinnostunut niiden pelastamisesta. Ne ovat jääneet ruostumaan paikalleen pilaamaan maisemaa.

Emme menneet maihin. Ruokailimme ja sovimme, että lähdemme taas varhain aamulla liikkeelle kohti seuraavaa etappia Ranskalle kuuluvaa Guadeloupea.

26.3.2009 torstai. Kohti pohjoista

Lähdimme satamasta kohta auringon noustua. Köydet irrotimme 06:15 ja suuntasimme kohti pohjoista. Olimme kirjautuneena sisään Martiniquelle vaikka ”tilapäisesti” poikkesimmekin Saint Lucialla. Saint Pierre Martiniquella oli uloskirjautumismahdollisuus. Otimme tavoitteeksi ehtiä sinne. Tuuli oli sopivan reipasta. Etenimme vauhdikkaasti purjeilla Martiniquen länsirantaa ja saavuimme perille Saint Pierreen 7,5 tunnin purjehduksen jälkeen. Ankkuroimme sataman edustalle. Seppo ja minä lähdimme rantaan hakemaan uloskirjautumispaikkaa. Se löytyi pienen harhailun jälkeen purjehdusoppaan mainitsemasta kahviosta. Hoitaessani uloskirjautumista Seppo postitti melkoisen nivaskan postikortteja.
Tuula ja Marjatta puuhasivat samaan aikaan veneellä ruuanlaiton kanssa. Saint Pierre oli hieman rähjäinen, mutta muuten viehättävä kaupunki. Satamakadun varrella oli rikkinäisiä taloja. Puita ja pensaita kasvoi kivitalojen seinistä.
Palasimme veneelle, jossa ruoka odotti valmiina. Naiset kävivät vielä Sepon kyyditsemänä tutustumassa kaupunkiin ja tekemässä pieniä ruokaostoksia.
Ankkuripaikka oli rauhaton ja vellova. Paikalla oli kova maininki. Paikan sijainti 15N34,76 061W27,69.

25.3.2009 keskiviikko. Akut vaihtoon

Akkujen ostossa koetun takaiskun johdosta päätimme lähteä aamulla varhain takaisin kohti Saint Luciaa ja Rodney Baytä. Siellähän oli meille sopivat akut valmiiksi katsottuna ( viikko sitten ). Tuulettomana päivänä sinne ajaisi kuudessa tunnissa ja iltapäivän aikana akut ehtisi vaihtamaan.

Ollessamme kahden tunnin matkan päässä Rodney Baystä, kun GSM kenttä ilmestyi puhelimeen, soitin liikkeeseen varmistaakseni akkujen saatavuuden. Puhelimessa oli uusi kaveri ja hän pyysi soittamaan uudelleen hetken kuluttua. Hän kävisi varmistamassa asian varastossa sillä välin. Soitin ja kaveri kysyi veneemme nimeä. Saatuaan nimen selville hän totesi, että hänellä on akut, mutta valitettavasti ei voi myydä niitä meille, koska ne on varattu toiselle veneelle.

Masennus ja suuttumus oli melkoinen. Pysäytimme veneen ja ihmettelimme mitä nyt pitäisi tehdä. Mikäli akkuja ei saada ei ole järkeä jatkaa samaan suuntaan. hetken pohdinnan jälkeen päätin vielä soittaa liikkeeseen ja kysyin ” ettekö todellakaan voi myydä akkuja meille, olisimme siellä kahden tunnin kuluttua”. Vastaus oli, että ei ilman esimiehen lupaa ja esimies olisi tänään vapaana. Kysyin voisiko hän yrittää tavoittaa esimiestä puhelimella. Hän lupasi yrittää ja pyysi taas soittamaan takaisin. Soitin takaisin ja iloksemme vastaus oli että akut voidaan myydä meille. Jatkoimme matkaa satamaan.

Akut löytyivät liikkeestä ja vinguttamalla luottokorttia tuhannen euron edestä saimme kuusi akkua kukin 115 Ah. Akut olivat amerikkalaisvalmisteisia ja ensimmäinen vastoinkäyminen tuli kenkien kiinnityksessä. Kiinnityspultit olivat uusissa pystyssä kun ne nyt olivat vaakasuunnassa. Pultit olivat myös hieman suuremmat. Kävimme lämminvesivaraajan korjauksesta tutussa verstaassa penkomassa romuvarastoa ja teettämässä pari reikää niin pääsimme alkuun akkujen vaihdossa.

Seuraava ongelma oli akkuporakoneemme akun hyytyminen johtoliittimien reikiä suurennettaessa. Satama oli täynnä sähköpistokkeita, mutta ei meidän laturillemme sopivaa pistorasiaa. Apu löytyi satamakonttorin takahuoneesta, jonne sain akun lataukseen 20 minuutin ajaksi ennen sulkemista. Se riitti lataamaan akun niin paljon että saimme loputkin reiät avarrettua uusille pulteille sopiviksi.

Asennus oli valmis kahdeksan jälkeen illalla. päätimme jäädä laituriin aamuun asti ja lähteä jatkamaan auringon noustessa. Vanhat akut annoin sataman vartijalle. Hän kärräsi ne ilomielin parempaan talteen. Seppo ja Tuula kävivät vielä suihkussa ja nauttimassa oluet hikisen päivän jälkeen

24.3.2009 tiistai. Siirtyminen Fort de France edustalle

Yö Grande Anse lahdella oli rauhallinen. Aamulla aamiaisen ja uintien jälkeen rantauduimme kylälle. Eräässä kojussa tuuhean puun alla huomasimme kalakauppiaan touhuavan tuoreen saaliin kimpussa. Illallismenu ratkesi kuin itsestään. Siirryimme porukalla ihailemaan kaverin pöydällä olleita mahtavia vonkaleita. Onkimalla yhdenkin tuollaisen kotipuolessa siitä tiedotettaisiin ympäri toria.

Valitsimme kalan ja määrän paljonko haluaisimme. Kaveri kaivoi työkaluarsenaalistaan semmoisen runsaan puolimetrisen sapelin ja alkoi veistellä meille siivuja kalapihvien aihioiksi. Kahdeksan reilua pihviä hinta 20 euroa. Me poistuimme saalis kassissa seuraavaa onkipaikkaa etsimään. Sellainen löytyi hetimiten. Paikallinen sekatavarakauppa. Siellä kaasupullot, suklaat, lihat, pesuaineet ym kodintarvikkeet olivat esillä sulassa sovussa unohtamatta runsasta alkoholi tarjontaa. Me ostimme hieman muonatäydennystä ja runsaasti postikortteja. Sepon työkaveri keräili postikortteja eripuolilta maailmaa. Seppo täydensi hänen kokoelmaansa tällä matkalla. Kokoelmassa oli ennestään ollut peräti kolme korttia.

Siirryimme takaisin veneelle. Nostimme ankkurin hieman haikein mielin ja suuntasimme Fort de France edustalle. Ankkuroimme muiden veneiden sekaan lahdelle ja siirryimme jollalla kaupunkiin. Tuula ja Marjatta olivat odottaneet jo pitkään tätä shoppailu mahdollisuutta. He ottivat siitä kaiken irti, vaikka tuomisia olikin harvinaisen vähän. Iltapäivä kului reissulla. He olisivat tehneet ostoksia enemmänkin, mutta ongelmana oli, etteivät he enää lopuksi löytäneet kaikkia alkukierroksella merkitsemiään kohteita.

Seppo ja minä menimme venetarvikeliikkeeseen. Olin päättänyt, että akut vaihdetaan nyt eikä viidestoista päivä. Jouduimme pettymään. Liikkeessä ei ollut meille akkuja. Pettymystä syvensi omistajan ilmoitus että ei koko saarella olisi nyt akkuja tarjolla, koska varastot olivat lakon aikana tyhjentyneet. Asia oli vaikea uskoa, mutta emme osanneet vastaankaan väittää.

Ankkuriketjuun asentamani nippusiteet pituuden merkintöinä eivät näkyneet ja ne olivat osittain tippuneet pois. Päätimme maalata uudet merkinnät ja lähdimme etsimään sopivan kirkasta maalia. Mieluummin suihkepullossa maalauksen helpottamiseksi. Kuljimme katuja ristiin rastiin laajalti. Löysimme varmaan yli sata rättikauppaa ja useamman kenkäkaupan, mutta emme sellaista, jossa olisi ollut spray – maalia.

Jalat alkoivat väsyä ja päätimme turvautua kyselemään neuvoja. Paikallisten puhuessa ranskaa ja vain ranskaa jouduimme käyttämään kuvakieltä sanomamme perille saamiseksi. Suuta alkoi lopulta kuivata kun esitimme ongelmaamme spray-pullon tarpeesta. Vastauksena oli runsaasti ystävällisiä hymyjä, monia pään pyörityksiä ja viittoiluja kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin. Lopulta päädyimme paikalliseen kiinalaisten pyörittämään ”Motonettiin”. Valitsimme väriksi keltaisen neon värin. Uskoimme sillä saavutettavan parhaan näkyvyyden. Se voisi loistaa pimeässäkin.

Marssimme yhtä jalkaa takaisin jollan luokse todeten, että rouvilla on mennyt vielä pidempään. He eivät olleet vielä odottamassa veneelle pääsyä. Saimme odotella pitkän tovin ja soitella perään ennen kuin saimme heidät lopettamaan ostoskierroksensa. Jollailimme veneelle ruuan laittoon.

Ruokailun jälkeen saimme rannalta Karibian miehistöltä tekstiviestin., He olivat havainneet meidät rannalta.. Heidän vieraansa uivat rannalta vierailulle veneeseen. Suorituksesta heidät palkittiin oluella. Tuuli voimistui ja vaihtoi suuntaa. Aloin epäillä ankkurin pitävyyttä ja paikkaa. Siirryimme hieman ulommaksi muista veneistä. Paikan rauhaa häiritsee lujaa ajavien yhteysalusten synnyttämät mainingit, jotka keikuttavat usein ilkeästi.
Uni tuli keikutuksesta huolimatta nopeasti auringonlaskun jälkeen.

23.3.2009 maanantai. Siirtyminen Grande Ansen lahteen

Päivä aloitettiin uinnilla ja aamiaisella. Olimme päättäneet lähteä tänään eteenpäin. Akkujen tilanne huolestutti. Virtaa ei tuntunut riittävän Volvon huoltomiehen hienon mittarin vastaväitteistä huolimatta. Päätin hankkia uudet akut vielä ennen Saint Martinia, josta Atlantin ylitys alkaisi. Suuntasimme Fort de Francea kohti.

Aamulla kävin mastossa kiristämässä yläsivuvantteja. Ne olivat aivan liian löysät. Nostimme ankkurin ja siirryimme Le Marinin satamaan tankkaamaan vettä ja dieseliä. Vaihdoimme myös tyhjentyneen Blue Gas pullon täyteen. Satamasta lähdön jälkeen Seppo sai idean mennä perässä hinattavaan jollaan korjaamaan kiinnitysköysiä. Operaatio onnistui hyvin siihen asti kunnes hän oli palaamassa takaisin. Hänen painonsa ollessa liiaksi jollan nokalla se päätti sukeltaa. Seppo sukelsi tietenkin mukana. Kuvasimme tilanteen perusteellisesti ja lopulta huomasimme ryhtyä veden varassa olevan pelastustöihin. Hänet saatiin takaisin veneeseen märkänä, mutta teennäisen hyväntuulisena. Jollakin saatiin käännettyä ja kelluvat irtotavarat pelastettua.

Purjehdimme Martiniquen pääsaaren ja ns Timantin välistä. Jatkoimme rantaa pitkin Grande Anse lahteen, jonne ankkuroimme. Paikka oli ehkä vielä kauniimpi kuin edellinen ankkuripaikkamme. Sijainti 14N30,09 061W05,11. Veneitä oli paljon, mutta löysimme sopivan ankkurointipaikan. Paikalla oli myös kaksi isompaa vanhahkoa purjelaivaa. Niissä oli paljon nuorisoa tekemässä kunnostustöitä.

Muut kävivät tutustumassa kylään ennen iltaa. Minä puuhailin veneen parissa. Iltaa vietettiin veneellä auringon laskua katsellen ja iltapalaa napostellen.

22.3.2009 sunnuntai. Autoilu jatkuu.

Aamulla auto löytyi parkkialueelta vahingoittumattomana. Vuokraaja varoitteli kovasti, ettei mitään saisi jättää näkyviin sisätiloihin. Suuntasimme nyt Martiniquen eteläkärkeen ja sieltä rantaa pitkin pohjoiseen. Tarkoituksemme oli kääntyä sopivalla kohdalla takaisin ja palata takaisin keskellä olevaa vuoristoista tietä.

Etelärannat olivat hienoja hiekkarantoja. Rannassa on kilometrejä hienoa hiekkaa, turkoosin värinen meri, helle ja auringon paiste. Rantaelämä tuntui olevan monelle mieleen väkimäärästä päätellen. Me hakeuduimme sopivan ajan jälkeen ilmastoituun sitikkaamme ja jatkoimme matkaa katsellen maisemia ikkunoiden läpi. Matkalla näimme runsaasti banaaniviljelyksiä. Välillä tie kiersi aivan rannan tuntumassa.

Käännyimme sisämaahan ja pysähdyimme kahville yhden leipomon kahvioon. Paikalliset näyttivät nauttivan paikassa olutta. Leipuri itse pakkasi kakkuja maasturiinsa siemaillen samalla olutta. Hän oli innokas seurustelemaan meidän ja muiden kanssa. Kakuilla ei tuntunut olevan välitöntä kiirettä. Lähtövalmistelujen aikana leipuri ehti tyhjentää muutaman pullon olutta. Lopulta hän lähti ajamaan mutkaista vuoristotietä alaspäin. Niin pitkälle kun näimme, onnistui hän pyörittämään rattia samassa tahdissa tien kurvien kanssa.

Tauon jälkeen palasimme veneelle hyvissä ajoin iltapäivällä. Kävimme uimassa. Minä innostuin pukemaan sukellusvarusteet päälleni ja aloitin veneen pohjan puhdistuksen. Runsaan puolen tunnin ajan raaputtelin kasvustoa pois tarkoitukseen hankitulla lastalla. Aiemmin olin jo puhdistanut pohjan sivuilta niin pitkälle kuin snorkkelin kanssa pystyin.

Illalla päätimme mennä ”ulos” syömään. Sunnuntai-illasta johtuen kaikki paikat eivät olleet avoinna. Päädyimme kuinkas muuten pizzalle. Näin on käynyt joskus Pariisissakin kun ei ole saanut hienompien ravintoloiden ruokalistoista mitään tolkkua.