Akkujen ostossa koetun takaiskun johdosta päätimme lähteä aamulla varhain takaisin kohti Saint Luciaa ja Rodney Baytä. Siellähän oli meille sopivat akut valmiiksi katsottuna ( viikko sitten ). Tuulettomana päivänä sinne ajaisi kuudessa tunnissa ja iltapäivän aikana akut ehtisi vaihtamaan.
Ollessamme kahden tunnin matkan päässä Rodney Baystä, kun GSM kenttä ilmestyi puhelimeen, soitin liikkeeseen varmistaakseni akkujen saatavuuden. Puhelimessa oli uusi kaveri ja hän pyysi soittamaan uudelleen hetken kuluttua. Hän kävisi varmistamassa asian varastossa sillä välin. Soitin ja kaveri kysyi veneemme nimeä. Saatuaan nimen selville hän totesi, että hänellä on akut, mutta valitettavasti ei voi myydä niitä meille, koska ne on varattu toiselle veneelle.
Masennus ja suuttumus oli melkoinen. Pysäytimme veneen ja ihmettelimme mitä nyt pitäisi tehdä. Mikäli akkuja ei saada ei ole järkeä jatkaa samaan suuntaan. hetken pohdinnan jälkeen päätin vielä soittaa liikkeeseen ja kysyin ” ettekö todellakaan voi myydä akkuja meille, olisimme siellä kahden tunnin kuluttua”. Vastaus oli, että ei ilman esimiehen lupaa ja esimies olisi tänään vapaana. Kysyin voisiko hän yrittää tavoittaa esimiestä puhelimella. Hän lupasi yrittää ja pyysi taas soittamaan takaisin. Soitin takaisin ja iloksemme vastaus oli että akut voidaan myydä meille. Jatkoimme matkaa satamaan.
Akut löytyivät liikkeestä ja vinguttamalla luottokorttia tuhannen euron edestä saimme kuusi akkua kukin 115 Ah. Akut olivat amerikkalaisvalmisteisia ja ensimmäinen vastoinkäyminen tuli kenkien kiinnityksessä. Kiinnityspultit olivat uusissa pystyssä kun ne nyt olivat vaakasuunnassa. Pultit olivat myös hieman suuremmat. Kävimme lämminvesivaraajan korjauksesta tutussa verstaassa penkomassa romuvarastoa ja teettämässä pari reikää niin pääsimme alkuun akkujen vaihdossa.
Seuraava ongelma oli akkuporakoneemme akun hyytyminen johtoliittimien reikiä suurennettaessa. Satama oli täynnä sähköpistokkeita, mutta ei meidän laturillemme sopivaa pistorasiaa. Apu löytyi satamakonttorin takahuoneesta, jonne sain akun lataukseen 20 minuutin ajaksi ennen sulkemista. Se riitti lataamaan akun niin paljon että saimme loputkin reiät avarrettua uusille pulteille sopiviksi.
Asennus oli valmis kahdeksan jälkeen illalla. päätimme jäädä laituriin aamuun asti ja lähteä jatkamaan auringon noustessa. Vanhat akut annoin sataman vartijalle. Hän kärräsi ne ilomielin parempaan talteen. Seppo ja Tuula kävivät vielä suihkussa ja nauttimassa oluet hikisen päivän jälkeen
Yö Grande Anse lahdella oli rauhallinen. Aamulla aamiaisen ja uintien jälkeen rantauduimme kylälle. Eräässä kojussa tuuhean puun alla huomasimme kalakauppiaan touhuavan tuoreen saaliin kimpussa. Illallismenu ratkesi kuin itsestään. Siirryimme porukalla ihailemaan kaverin pöydällä olleita mahtavia vonkaleita. Onkimalla yhdenkin tuollaisen kotipuolessa siitä tiedotettaisiin ympäri toria.
Valitsimme kalan ja määrän paljonko haluaisimme. Kaveri kaivoi työkaluarsenaalistaan semmoisen runsaan puolimetrisen sapelin ja alkoi veistellä meille siivuja kalapihvien aihioiksi. Kahdeksan reilua pihviä hinta 20 euroa. Me poistuimme saalis kassissa seuraavaa onkipaikkaa etsimään. Sellainen löytyi hetimiten. Paikallinen sekatavarakauppa. Siellä kaasupullot, suklaat, lihat, pesuaineet ym kodintarvikkeet olivat esillä sulassa sovussa unohtamatta runsasta alkoholi tarjontaa. Me ostimme hieman muonatäydennystä ja runsaasti postikortteja. Sepon työkaveri keräili postikortteja eripuolilta maailmaa. Seppo täydensi hänen kokoelmaansa tällä matkalla. Kokoelmassa oli ennestään ollut peräti kolme korttia.
Siirryimme takaisin veneelle. Nostimme ankkurin hieman haikein mielin ja suuntasimme Fort de France edustalle. Ankkuroimme muiden veneiden sekaan lahdelle ja siirryimme jollalla kaupunkiin. Tuula ja Marjatta olivat odottaneet jo pitkään tätä shoppailu mahdollisuutta. He ottivat siitä kaiken irti, vaikka tuomisia olikin harvinaisen vähän. Iltapäivä kului reissulla. He olisivat tehneet ostoksia enemmänkin, mutta ongelmana oli, etteivät he enää lopuksi löytäneet kaikkia alkukierroksella merkitsemiään kohteita.
Seppo ja minä menimme venetarvikeliikkeeseen. Olin päättänyt, että akut vaihdetaan nyt eikä viidestoista päivä. Jouduimme pettymään. Liikkeessä ei ollut meille akkuja. Pettymystä syvensi omistajan ilmoitus että ei koko saarella olisi nyt akkuja tarjolla, koska varastot olivat lakon aikana tyhjentyneet. Asia oli vaikea uskoa, mutta emme osanneet vastaankaan väittää.
Ankkuriketjuun asentamani nippusiteet pituuden merkintöinä eivät näkyneet ja ne olivat osittain tippuneet pois. Päätimme maalata uudet merkinnät ja lähdimme etsimään sopivan kirkasta maalia. Mieluummin suihkepullossa maalauksen helpottamiseksi. Kuljimme katuja ristiin rastiin laajalti. Löysimme varmaan yli sata rättikauppaa ja useamman kenkäkaupan, mutta emme sellaista, jossa olisi ollut spray – maalia.
Jalat alkoivat väsyä ja päätimme turvautua kyselemään neuvoja. Paikallisten puhuessa ranskaa ja vain ranskaa jouduimme käyttämään kuvakieltä sanomamme perille saamiseksi. Suuta alkoi lopulta kuivata kun esitimme ongelmaamme spray-pullon tarpeesta. Vastauksena oli runsaasti ystävällisiä hymyjä, monia pään pyörityksiä ja viittoiluja kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin. Lopulta päädyimme paikalliseen kiinalaisten pyörittämään ”Motonettiin”. Valitsimme väriksi keltaisen neon värin. Uskoimme sillä saavutettavan parhaan näkyvyyden. Se voisi loistaa pimeässäkin. Marssimme yhtä jalkaa takaisin jollan luokse todeten, että rouvilla on mennyt vielä pidempään. He eivät olleet vielä odottamassa veneelle pääsyä. Saimme odotella pitkän tovin ja soitella perään ennen kuin saimme heidät lopettamaan ostoskierroksensa. Jollailimme veneelle ruuan laittoon.
Ruokailun jälkeen saimme rannalta Karibian miehistöltä tekstiviestin., He olivat havainneet meidät rannalta.. Heidän vieraansa uivat rannalta vierailulle veneeseen. Suorituksesta heidät palkittiin oluella. Tuuli voimistui ja vaihtoi suuntaa. Aloin epäillä ankkurin pitävyyttä ja paikkaa. Siirryimme hieman ulommaksi muista veneistä. Paikan rauhaa häiritsee lujaa ajavien yhteysalusten synnyttämät mainingit, jotka keikuttavat usein ilkeästi. Uni tuli keikutuksesta huolimatta nopeasti auringonlaskun jälkeen.
Päivä aloitettiin uinnilla ja aamiaisella. Olimme päättäneet lähteä tänään eteenpäin. Akkujen tilanne huolestutti. Virtaa ei tuntunut riittävän Volvon huoltomiehen hienon mittarin vastaväitteistä huolimatta. Päätin hankkia uudet akut vielä ennen Saint Martinia, josta Atlantin ylitys alkaisi. Suuntasimme Fort de Francea kohti.
Aamulla kävin mastossa kiristämässä yläsivuvantteja. Ne olivat aivan liian löysät. Nostimme ankkurin ja siirryimme Le Marinin satamaan tankkaamaan vettä ja dieseliä. Vaihdoimme myös tyhjentyneen Blue Gas pullon täyteen. Satamasta lähdön jälkeen Seppo sai idean mennä perässä hinattavaan jollaan korjaamaan kiinnitysköysiä. Operaatio onnistui hyvin siihen asti kunnes hän oli palaamassa takaisin. Hänen painonsa ollessa liiaksi jollan nokalla se päätti sukeltaa. Seppo sukelsi tietenkin mukana. Kuvasimme tilanteen perusteellisesti ja lopulta huomasimme ryhtyä veden varassa olevan pelastustöihin. Hänet saatiin takaisin veneeseen märkänä, mutta teennäisen hyväntuulisena. Jollakin saatiin käännettyä ja kelluvat irtotavarat pelastettua.
Purjehdimme Martiniquen pääsaaren ja ns Timantin välistä. Jatkoimme rantaa pitkin Grande Anse lahteen, jonne ankkuroimme. Paikka oli ehkä vielä kauniimpi kuin edellinen ankkuripaikkamme. Sijainti 14N30,09 061W05,11. Veneitä oli paljon, mutta löysimme sopivan ankkurointipaikan. Paikalla oli myös kaksi isompaa vanhahkoa purjelaivaa. Niissä oli paljon nuorisoa tekemässä kunnostustöitä.
Muut kävivät tutustumassa kylään ennen iltaa. Minä puuhailin veneen parissa. Iltaa vietettiin veneellä auringon laskua katsellen ja iltapalaa napostellen.
Aamulla auto löytyi parkkialueelta vahingoittumattomana. Vuokraaja varoitteli kovasti, ettei mitään saisi jättää näkyviin sisätiloihin. Suuntasimme nyt Martiniquen eteläkärkeen ja sieltä rantaa pitkin pohjoiseen. Tarkoituksemme oli kääntyä sopivalla kohdalla takaisin ja palata takaisin keskellä olevaa vuoristoista tietä.
Etelärannat olivat hienoja hiekkarantoja. Rannassa on kilometrejä hienoa hiekkaa, turkoosin värinen meri, helle ja auringon paiste. Rantaelämä tuntui olevan monelle mieleen väkimäärästä päätellen. Me hakeuduimme sopivan ajan jälkeen ilmastoituun sitikkaamme ja jatkoimme matkaa katsellen maisemia ikkunoiden läpi. Matkalla näimme runsaasti banaaniviljelyksiä. Välillä tie kiersi aivan rannan tuntumassa. Käännyimme sisämaahan ja pysähdyimme kahville yhden leipomon kahvioon. Paikalliset näyttivät nauttivan paikassa olutta. Leipuri itse pakkasi kakkuja maasturiinsa siemaillen samalla olutta. Hän oli innokas seurustelemaan meidän ja muiden kanssa. Kakuilla ei tuntunut olevan välitöntä kiirettä. Lähtövalmistelujen aikana leipuri ehti tyhjentää muutaman pullon olutta. Lopulta hän lähti ajamaan mutkaista vuoristotietä alaspäin. Niin pitkälle kun näimme, onnistui hän pyörittämään rattia samassa tahdissa tien kurvien kanssa.
Tauon jälkeen palasimme veneelle hyvissä ajoin iltapäivällä. Kävimme uimassa. Minä innostuin pukemaan sukellusvarusteet päälleni ja aloitin veneen pohjan puhdistuksen. Runsaan puolen tunnin ajan raaputtelin kasvustoa pois tarkoitukseen hankitulla lastalla. Aiemmin olin jo puhdistanut pohjan sivuilta niin pitkälle kuin snorkkelin kanssa pystyin.
Illalla päätimme mennä ”ulos” syömään. Sunnuntai-illasta johtuen kaikki paikat eivät olleet avoinna. Päädyimme kuinkas muuten pizzalle. Näin on käynyt joskus Pariisissakin kun ei ole saanut hienompien ravintoloiden ruokalistoista mitään tolkkua.
Aamiaisen jälkeen keräsimme varusteet koko päivän saariajelua varten. Jollalla suuntasimme kylälle kirkon edustalle odottamaan vuokra-autoa. Meille oli luvattu pieni valkoinen sitikka C1. Tapaaminen kirkon edessä olisi yhdeksältä. Tarkkailimme sen saapumista. 09.15 soitin ja sain kuulla, että kohta tultaisiin. Puoli tuntia kului. Soitin taas ja sain kuulla, että olivat käyneet, mutta eivät olleet löytäneet meitä. Lupasivat tulla uudelleen. Noutaja tuli, mutta ei valkoisella C1 vaan aivan toisella autolla. Meidät vietiin sillä vuokraamon konttorilla jossa saimme sovitun auton.
Päätimme ajaa ensin Fort de Franceen ja sieltä länsirantaa pitkin pohjoiseen. Takaisin tulisimme saaren keskiosan kautta. Minä ajoin ja Seppo toimi kartturina. Fort de Franceen halusimme, koska emme olleet vielä kirjautuneet sisään maahan. Siellä sen voisi tehdä yksinkertaisesti tutussa paikassa venetarvikeliikkeen sisääntuloaulassa itse tietokoneella.
Löysimme oikean paikan myös autolla. Sisään kirjautuminen onnistui ja samalla sain ostettua Doylen purjehdusoppaan Martiniquen pohjoispuolen saarille. Mukaan jäi myös kiinnike, joka helpotti köyden kiinnittämistä ankkuriketjuun.
Ajelimme rantatietä pitkin kohti pohjoista. Maisemat olivat upeat. Pysähdyimme mm St Pierren kohdalla kahville. Paikka oli hieno. Halusimme kahvin ”pitkänä” ja yritimme monin tavoin kuvata mitä haluaisimme. Saimme kuitenkin jonkin expresson tapaisen. Pieni kuppi pohjalla pieni tippa tumman puhuvaa lientä, lusikka lähes seisoo liemessä. Nauttiminen mahdollista ainoastaan kun lisää siihen kaiken mukana tulleen sokerin.
Jatkoimme matkaa ja käännyimme kohti saaren keskiosaa. Poikkesimme paikalliselle perinteikkäälle rommitehtaalle, joka rommin tuotannon lisäksi oli kunnostanut tehtaan ja ympäristön turistinähtävyydeksi. Paikka oli erittäin vanha. Tehdasta ja sen viljelyksiä oli pyöritetty aikanaan orjatyövoiman avulla. Näin oli tehty koko Karibian alueella.
Tehdaskierros oli mielenkiintoinen. Esille oli laitettu vanhoja koneita ja laitteita. Tuotantoprosessia esiteltiin tauluin ja kaavioin. Kierroksen päätti, kuten yleensä tämmöisissä kohteissa, tehdas myymälään tutustuminen. Tuliaisia hankittiin sopivasti.
Matkamme jatkui vuoristoisella mutkaisella tiellä takaisin etelään. Kasvillisuus oli trooppista. Pysähdyimme yhden vuoristopuron varteen ja poikkesimme Jardin de Balata puutarhaan. Puutarha oli hyvin hoidettu ja siellä oli eksoottisia trooppisen ilmaston kasveja. Nautimme jokainen näkemästämme ja varsinkin Marjatta sai yhden uuden puutarhakokemuksen lisää.
Puutarhakäynnin jälkeen ajoimme Fort de Francen kautta takaisin veneelle. Matkalla poikkesimme Le Marininiin kauppaan ja haimme muona täydennystä. Ostimme mm neljä patonkia, joista kaksi syötiin välittömästi. Auton penkit olivat mukavasti rapean kuoren murusissa. Päivän ajelu oli tehnyt tehtävänsä. Jokainen oli väsynyt. Tuula ja Marjatta jaksoivat kuitenkin laittaa illallisen ja se nautittiin hyvällä ruokahalulla.
Aamiainen nautittiin veneessä ulkona auringon helliessä maisemaa. Päätimme käyttää päivän reippailuun. Menemme jollalla rantaan ja kävelemme tietä pitkin n.10 km Le Mariniin. Takaisin tultaan voimien mukaan kävellen tai taksilla. Ensin kävimme koko porukalla uimassa kirkkaassa vedessä.
Reippailu kävellen tuntui mukavalta pitkästä aikaa. Kylä osoittautui viehättäväksi päivänvalossakin. Piipahdin aluksi jossain kirjaston sivuosaston tapaisessa paikassa netissä varmistaakseni eilisten lentolippujen muutoksen onnistumisen. Vahvistukset olivat tulleet sähköpostiin. Kaikki oli siltä osin ok. Maksoin vielä Visa – luottokortin saldon pois, että luottoraja ei ylittyisi. Sitten päästiin matkaan.
Täällä on muista saarista poiketen rakennettu jopa kevyen liikenteen väyliä. Niitä hyödyntäen patikoimme ja auringon nostaessa lämmön reilusti yli 30 asteen. Taukoja pidettiin ja vesipulloja kallisteltiin. Välipalaksi ostimme tienvarresta banaanit. Tien varrella oli myös karjaa kytkettynä. Lehmillä oli ansiokkaasti EU korvamerkit.
Le Marinin satama on suuri ja täynnä erilaisia palveluita. Kävimme supermarketissa ostamassa retkieväitä, patonkia, juustoa, kinkkua jne. Emme tahtoneet löytää sopivaa paikkaa piknik-ateriallemme. Kiertelimme satamaa ja päädyimme kuinkas muuten kuin olutravintolaan. Sellainen löytyi aivan sattumalta pyytämättä. Tilasimme oluet ja sivupöydässä puoliksi salaa nautimme myös omat eväämme. Teimme koko porukasta tarkan kuntoarvion ja totesimme, että kunto ei riitä takaisin patikointiin. Ei ainakaan, jos istuisimme täällä pitkään. Päätimme ottaa taksin ja ajella sillä takaisin.
Menimme veneelle. Puhelimen avulla varasin vuokra-auton seuraaviksi kahdeksi päiväksi. Ilta sujui auringonlaskua seuraten ja viiniä maistellen.
Yö nukuttiin hyvin. Lähdimme aamulla kohta auringonnousun jälkeen purjehtimaan kohti Martiniqueta. Suuntasimme Le Marin´iin, joka on saaren kaakkoiskulmalla. Matkalla saimme sadetta ja tuulta. Tuuli oli hieman liian vastainen. Emme saaneet Meritähteä nousemaan suoraan tavoiteltuun kurssiin. Otimme puolimatkassa moottorin avuksi.
Lainaus Wikipediasta:
Martinique on Ranskan merentakainen departementti (département d'outre-mer, DOM) Länsi-Intiassa Karibianmerellä. Se on myös Pienten Antillien saari. Saaren pinta-ala on noin 1 100 km² ja asukasluku on noin 436 000. Rantaviivaa on 350 km. Pääkaupunki on Fort-de-France.
Martinique on kuuluisa kirjailijoistaan ja 1980-luvulla kehittyneestä zouk-musiikista. Vientituotteita ovat mm. rommi, sokeri ja ananas.
Merkittävimmät luonnonvarat hedelmällinen maaperä
Merkittävimmät vientituotteet:öljytuotteet,banaanit,rommi
Martiniquen alkuperäisasukkaat olivat Karibi-intiaaneja. Kristoffer Kolumbus sai saaren näköpiirinsä vuonna 1493, mutta kävi siellä vasta neljännellä matkallaan vuonna 1502. Espanjalaiset eivät kuitenkaan kolonisoineet saarta.
Saaren ensimmäinen eurooppalainen asukas oli ranskalainen Pierre Belan d'Esnambuc, joka perusti siirtokunnan saarelle vuonna 1635. Hänen veljenpoikansa Jacques-Dyel du Parquet osti saaren ja kehitti siitä varakkaan siirtokunnan. Ranskan kruunulle saari siirtyi 1658. Saarella alettiin kasvattaa sokeriruokoa, kaakaota sekä sittemmin kahvia. Plantaaseille tuotiin mustia afrikkalaisia orjia Länsi-Afrikasta vuodesta 1664.Ulkomaalaiset laivasto-osastot, lähinnä hollantilaiset ja englantilaiset yrittivät valloittaa saarta. Englanti piti saarta hallussaan vuodesta 1762 Pariisin rauhaan 1763 sekä
Napoleonin sotien aikana 1809–1815 ja 1822. Martinique on Napoleon Bonaparten vaimon, keisarinna Joséphinen synnyinpaikka. Orjuus lakkautettiin saarella 1848. Saarelle tuotettiin työvoimaa Intiasta ja Kiinasta.
Vuodesta 1870 saarella on ollut edustajansa Ranskan kolmannen, neljännen ja
viidennen tasavallan parlamenteissa.
Toisen maailmansodan aikana saari oli Vichyn hallituksen alaisuudessa vuosina 1940-1943 ja sen jälkeen Vapaan Ranskan puolella. 8. toukokuuta 1902 saarella oleva tulivuori Mont Pelée purkautui ja tuhosi St. Pierren kaupungin surmaten yli 30 000 ihmistä. Martiniquesta tuli Ranskan merentakainen departementti 19. maaliskuuta 1946. Se on tasa-arvoinen Ranskan muiden departementtien kanssa ja sillä on edustus kansalliskokouksessa. Saari toivoo saavansa Ranskalta täyden itsenäisyyden, mutta saari on yhä riippuvainen ulkomaisesta avusta eikä se taida onnistua.
Kuten suurimmalla osalla Karibianmeren maista (Kuubassa on rautatie.), saarella ei ole rautatietä. Saarella on kaksi satamaa Fort-de-France'ssa ja La Trinitessa. Saarella 2 105 km päällystettyä maantietä. Saarella on kaksi lentokenttää, joista toinen on päällystämätön.
Martiniquelaisia kulttuurihenkilöitä:
Aimé Césaire, (1913–2008), runoilija ja poliitikko, yksi Négritude-aatteen perustajista,
Raphaël Confiant, (synt. 1953), kirjailija, yksi kirjallisuuden kreoliteetti -aatteen perustajista
Patrick Chamoiseau, (synt. 1953) kirjailija, yksi kirjallisuuden kreoliteetti -aatteen perustajista, Goncourtpalkinto romaanista Texaco 1992
Edouard Glissant, (synt. 1928), kirjailija, runoilija, esseisti, Renaudot-palkinto romaanista Le Lézarde 1958
Maantiede
Martinigue on vuoristoinen ja tuliperäinen. Ilmasto on kuuma ja kostea. Suurin toimiva tulivuori Mount Pelee, sijaitsee pohjoisimman niemen tuntumassa ja se tuhosi entisen pääkaupungin Saint Pierren. Vuorten laaksoissa on rehevää kasvillisuutta, trooppisia sademetsiä ja rannikolla mangrovemetsiä tulivuoritoiminnan ansiosta.
Väestöjakauma
Suurin osa väestöstä on afrikkalaisten orjien jälkeläisiä, myös karibialaisia ja eurooppalaisia. Koulutus on laaja ja hyvätasoinen. Sosiaaliedut ovat kuin emämaassa Ranskassa. Kieliä ovat kreolimurre ja ranska.
Saavuttuamme Le Marinin edustalle totesimme sen laajaksi kauniiksi lahdeksi, jonka pohjukassa oli suuri monipuolinen marina. Lahdella ja sen poukamissa oli hienoja ankkuripaikkoja runsaasti. Veneitä oli paljon. Väylän varrella oli veneiden kuljetusalus lastaamassa huviveneitä. Niitä kuljetettiin mahdollisesti Eurooppaan. Ohittaessa tuli mieleen, että mitähän maksaisi jos veisi veneen kotiin tuolla, mahdollisesti enemmän kuin veneen arvo.
Ankkuroimme Meritähden Saint Annen edustalle. Paikka oli aivan ihana, uskomaton maisema, kirkas vesi, ei maininkia, sopivasti tuulta. Saint Annen kylä oli viehättävä. Martiniquen saari kuuluu ranskaan ja kielenä on tietenkin ranska, valuuttana on euro. Tämä on EU aluetta. Teimme illalla pikavisiitin rannalle. Joimme oluet rantaterassilla ja ihailimme auringon laskua. Palasimme veneelle. Ryhdyin puhelimitse hoitamaan Tuulan ja Marjatan lentolippujen vaihtoa. Trinidadin sijasta lento halutaan nyt Antigualta. Puolen tunnin puhelun jälkeen englantiin Virgin Airille asia näytti onnistuneen. Lisähintaa lippua kohti n.100 puntaa. Tämä tuntui kohtuulliselta halpalipulle. Niille ei yleensä ole minkäänlaisia muutosoikeuksia. Iltateen jälkeen uni maistui kaikille.
Asennus oli valmis kahdeksan jälkeen illalla. päätimme jäädä laituriin aamuun asti ja lähteä jatkamaan auringon noustessa. Vanhat akut annoin sataman vartijalle. Hän kärräsi ne ilomielin parempaan talteen. Seppo ja Tuula kävivät vielä suihkussa ja nauttimassa oluet hikisen päivän jälkeen
