Kello herätti puoli neljän aikaan aamulla. Nopea aamiainen, pakkausten viimeistely ja kiireesti matkalle kohti pohjoista lentokenttää. Marjatan lento lähtisi 07.30 ja matka kentälle kestäisi tunnin. Moottoritietä pitkin matka onnistui hyvin ja joutuisasti. Olimme kentällä hyvissä ajoin ja löysimme tarvittavat portit ja geitit. Edessä oli hyvästelyt ja pitkä matka varsinkin Marjatalla. Hän olisi kotona 21 tuntia liikkeelle lähtömme jälkeen.
Lähdin ajamaan kentältä takaisin veneelle ja nyt aamuliikenne oli jo huomattavasti vilkkaampaa, paikoitellen ruuhkaista. Täällä ajaminen on pelottavaa johtuen epävarmuuden tunteesta ja paikallisten nopeista reaktioista. Äänimerkkiä painellaan herkästi mitä erilaisista syistä, eikä se aina kohdistu omaan ajamiseen. Takana ajava voi antaa pitkän äänimerkin ja se osoittautuukin tervehdykseksi paikalliselle vastaantulijalle tai jollekin tienvarressa olevalle.
Päädyin onnistuneesti takaisin veneelle. Jätin auton ja avaimet marinaan ja valmistelin veneen lähtökuntoon. Nyt piti ottaa huomioon liikkeellelähtö yksin ja erityisesti rantautuminen seuraavaan marinaan yksin. Kello 8:45 irrotin köydet ja lähdin ajamaan ulos satamasta. Otin tavoitteeksi ajaa Puerto Ricoon n. 50 merimailin päähän. Tunsin edelliseltä käynniltä sataman vastaanottolaiturin ja osasin asetella köydet ja lepuuttajat niin, että selviäisin tarvittaessa.
Ulkomerelle päästyäni tuuli oli vaimeaa, mutta kahden metrin korkuinen maininki keikutteli venettä. Otin rohkeasti kaikki purjeet auki ja sain siitä koneella ajaessani solmun lisää nopeutta. Kahden tunnin matkanteon jälkeen tuuli oli noussut niin, että sammutin moottorin. Tuuli voimistui hitaasti ja tuli noin 70 astetta keulasta paarpuurin puolelta. Maininki ja aallokko tuli samasta suunnasta. Olin matkalla Teneriffan eteläpäästä Gran Canarian eteläosaan. Päästyäni kunnolla irti rannan tuntumasta tuuli nousi saarten välisessä ”solassa”. Vauhti nousi nopeasti kahdeksaan solmuun, aallokko kasvoi ja alkoi aina välillä lyödä sisään istumalaatikkoon. Reivasin etupurjetta ja päästin puomin enemmän tuulen suuntaan. Pienet reivaukset eivät auttaneet riittävästi, koska tuuli kiihtyi koko ajan. Paarpuurin puoleinen vessan ikkuna oli unohtunut auki, vettä oli lattialla..
Menin turvavyön kanssa liinoihin kiinnittyneenä mastolle rullaamaan isoa purjetta sisään. Siinä oli hankalinta se että yksin operoidessani jouduin vapauttamaan ison purjeen ensin ja se hakkasi tuulessa kuin vietävä ennen kuin sain sen rullattua kireäksi.
Matka jatkui. Suolaista vettä, tosin melko lämmintä, tuli päälleni. Parraslista oli usein vedessä ja vene kallistui muutaman kerran niin paljon, että aloin miettimään paljonkohan se kestää kallistusta kaatumatta. Ilman merenkäyntiä purjeveneen ei pitäisi kaatua kovassakaan tuulessa eikä kallistuksessa. Veneen kallistuessa purjeen kallistava voima pienenee ja samaan aikaan kölin oikaisu momentti kasvaa. Jossain pisteessä oikaisumomentti voittaa kallistavan momentin. Tuulta on harvoin ilman aaltoja ja aallon korkeus riippuu siitä vapaasta matkasta joka tuulella on aallon kasvattamiseksi. Aallokossa on aina välillä suurempi aalto. Se on jokin kerrannainen. Tämmöisen ”mamma” – aallon iskiessä valmiiksi kallistuneen veneen sivulle on veneen kaatuminenkin mahdollinen.
Lopulta genuasta oli ulkona enää 1,5m läpyskä ja isosta oli ulkona 20%. Vauhti oli silti 8,5 – 9,5 solmun välissä. Tuuli oli 15 m/s ja kävi puuskissa 18 – 19 m/s. Positiivista tässä oli se, että matka määräsatamaan kutistui reipasta tahtia. Perillä olin klo 15:30 ja matkaa kertyi vähän vaille 50 merimailia. Keskinopeus oli noin 7 solmua irrotuksesta kiinnittymiseen. Satamassa oli vastaanottaja, joten kiinnittymisessä vastaanottolaituriin ei olut vaikeuksia. Menin maksamaan satamamaksua. Sisäänkirjautumisoperaatioiden ollessa meneillään taakseni jonottamaan tuli vaalea kaveri joka tervehti suomeksi. Kaveri esitteli itsensä Teemuksi. Hän kipparoi englantilaista suomalaisvalmisteista Swan 57 venettä täällä omistajan lukuun. Veneen nimi on Tenareze. Kyydissä oli parasta aikaa englantilaisia vieraita. Vene osallistuu myös ARC – kilpailuun Teemun kipparoimana ja suomalaisella miehistöllä.
Sain laituripaikan ja siihen peruuttaminen oli koko matkan surkein esitys. Tuuli oli voimakas ja se tuli sivusta silloin kun piti peruuttaa vene rivien välissä oman paikan kohdalle. En uskaltanut pitää riittävää vauhtia ja ajauduin sivuttain kiinni kahden veneen keulaan. Oma keulapotkurikaan ei jaksanut taistella tuulta vastaan. Tilanteen pelasti kaksi sataman kaveria ja Teemu työntämällä viereisten veneitten keuloilta. Riittävä vauhti olisi antanut eväät taistella tuulta vastaan, mutta olisiko käännös osunut ahtaaseen väliin jää arvoitukseksi. Nyt selvittiin kuitenkin ilman vaurioita, mutta tyylipisteet jäivät kehnoiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti