Olin jo monesti Pitonien ohi mentäessä miettinyt voisiko sinne kiivetä. viereiselle Cross Pitonille on ilmeisesti jopa portaat, mutta tälle joutuu kiipeämään ”nelivedolla”. Lähtijöitä ilmaantui viisi. Marjatta, Merja, Saku, Jaakko ja minä. Malcon haki meidät aamulla seitsemältä. Ensin veneellä rantaan, sitten muutama sata metriä autolla ja sitten aloitettiin kapuaminen. Vettä varattiin mukaan puolentoistalitran verran henkeä kohti ja hieman ruokaa.
Hyvin nopeasti selvisi, että ylös ei mennä paraatimarssia. koko ajan piti tarkkaan katsoa mihin laittaa jalkansa. Opas oli tarkkana ja antoi kuulua heti, jos ei tehnyt ohjeiden mukaan. Tärkeää oli varmistaa joka askeleella, että jalka on pitävällä pohjalla. Käsillä piti olla samaan aikaan ote tukevista juurista tai oksista. Opas oli kiitettävän tarkkana koko ajan. Kiivettyämme vajaan kaksi tuntia pidimme pidemmän tauon. Lyhyitä taukoja oli useasti ja ne olivat välttämättömiä, mikäli halusi edetä huipulle. Tällä taukopaikalla olimme puolivälissä. Mar
jatta ja Merja päättivät kääntyä takaisin tästä kohdasta. Tämä päätös osoittautui myös myöhemmin oikeaksi.
Jatkoimme oppaan kanssa matkaamme ja vaikeusaste kasvoi kaiken aikaa. Neljä metriä piti nousta pystysuoraa kallion seinämää ottaen molemmilla käsillä tukea kahdesta köydestä, jossa oli solmut 30 cm välein.
T
aukoja jouduttiin pitämään 20 min välein ja jos sanotaan, että henki on hiuskarvan varassa niin nyt voi sanoa, että henki oli usein juurikarvan varassa. Oikein tehtynä vaaraa tuskin oli, mutta virheitä ei voinut tehdä.
Neljän tunnin urakoinnin jälkeen olimme huipulla. Tunne oli mahtava. Maisema oli uskomaton. Oma vene viereisellä lahdella oli aivan alapuolella ja vaikutti nuppineulan kokoiselta. Ihailtuamme aikamme ruokailimme ja lepäsimme. Puskista kuului iloinen kiljahdus ja esiin astui tumma nuorehko nainen valkoisissa farkuissaan. Hän riemuitsi tehdessään Pitonin valloituksen. Hän tuli ylös oppaan kanssa. Poikaystävä oli lähtenyt matkaan mukaan, mutta oli antanut periksi 2/3 kohdalla.
Alaspäin laskeutuminen vaikutti ensimmäisen puolituntia helpohkolta, mutta tarkkuutta vaativalt
a. Tämän jälkeen jalat alkoivat puutua nopeasti. Alaspäin tultiin kolme tuntia ja lepotaukoja oli usein varsinkin loppumatkalla. Laskeutuminen tuli vaarallisemmaksi, kun jalat alkoivat puutua väsymyksestä eikä niiden toiminta enää ollut herkkää eikä tarkkaa.
Petit Piton tuli valloitettua. Sen korkeus on n.750 m. Rantabaarin drinkki maistui hunajalta tämän jälkeen. Unta ei illalla tarvinnut odotella kovin pitkään. Se tuli yllättäen odottamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti