16. maaliskuuta 2009

28.2.2009 Lauantai. Kohti Mustiqueta

Aamutoimien jälkeen valmistelimme veneen purjehdusta varten. Lähdimme liikkeelle klo 10:15 ja suuntasimme Mustiquelle. Saari on ollut kuuluisa superrikkaiden ja kuuluisuuksien huviloista. Matka joutui ripeästi. Purjehdusaika oli 2,5 tuntia. Kiinnitimme Meritähden poijuun rannan läheisyyteen. Paikka osoittautui kohta rauhalliseksi. Ei ollut kaupustelijoita eikä avustajia kuten muilla saarilla riesaksi asti.

Tapasimme jo toisen kerran Helsinkiläisen veneen, joka on ollut pidempään täällä tällä alueella. Kokeilimme nyt myös uutta veneen päälle asennettavaa peitettä. Se osoittautui sopivan ja antoi hyvän suojan aurinkoa ja sadekuuroja vastaan. Tuuli pääsi läpi katoksen ja teki oleskelun sen alla sopivan viileäksi.

Ehdimme tehdä illansuussa pienen kävelylenkin saarella ja tutustua rantabaariin. Yö oli häiriötön ja nukuimme hyvin.

Ei kommentteja: