2. syyskuuta 2008

02.09.2008 tiistai


Herättiin varhain ja lähdettiin liikkeelle kohta kun päivä valkeni kohti Figuera Da Fozia. Aamiainen nautittiin merellä. Tuulet eivät mahdollistaneet purjehtimista.
Päivä oli aurinkoinen. Lämpöä 32 astetta. Päivän aikana testasin ensimmäisen kerran merivesikonetta. Sain sen toimimaan ja tein 60 l mielestäni juomakelpoista vettä kahden tunnin aikana. Matilla oli eriävä mielipide vesikonekokeilun onnistumiseen, kun jouduimme tyhjentämään 14 sangollista vettä pilssistä.


Ajoimme koneella 11 h ja saavuimme määränpäähän klo 18.00. Ajoimme suoraan polttoaine tankille ja onnistuimmekin tankkaamaan tankin ja kanisterit täyteen. Polttoaineen hinta oli 1,377 euroa litralta. Olimme kuluttaneet Corkista lähdön jälkeen 156 l ja arvioimme konetunteja tulleen 46. Arvio sen takia, että Volvon mittari ei ole enää suostunut näyttämään käyttötunteja Dublinin jälkeen. Saimme laituripaikan englantilaispurren vierestä sen kylkeen kiinnittyneenä. He ilmoittivat lähtevänsä aamulla kello 07.00, joten meidän pitäisi irrottaa itsemme silloin.
Satamaan kirjautuminen oli taas virallinen, joku maahantulo viranomainen, tulli ja varsinainen marinan hoitaja. Passit, paperit ja suunnitelmat tiedusteltiin tarkkaan. Satamamaksu 34,33 euroa.

Riitta ja Matti kävivät ruokakaupassa paikallisessa Super Mercadossa, joka vastasi suomalaista lähikauppaa. Palvelu oli ystävällistä. Myyjä rouvan huomattua leivän ostoskorissa hän pyysi erästä asiakasta tulkkaamaan englanniksi, että leipä ei ole tänään leivottua, mutta hyvää kuitenkin. Hetken kuluttua tuli alle kymmenvuotias poika, saman rouvan pyynnöstä kertomaan englanniksi, että korissamme oleva maito on rasvaista täysmaitoa ja jos haluaisimme kevyt maitoa pitäisi valita vihreä pakkaus. Mehän halusimme.

Illalliseksi Riitta ja Matti laittoivat kesäkurpitsawokkia, eikä pidetty välipäivää punaviinin kanssa. Hyvin nukutti.

Ei kommentteja: