26. syyskuuta 2008

26.09.2008 perjantai. Lento Suomeen.

Herättyäni pentterin sohvalta veneen sekasotkun keskeltä, söin aamiaisen ja aloitin loput työt veneen jättämiseksi satamaan. Tyhjensin jääkaapit ja muut ruokavarastot pilaantuvista ruuista. Suljin paikat ja aktivoin hälytysjärjestelmän toimintakuntoon. Hälytys asetetaan päälle kännykän tekstiviestillä ja se kattaa murto-, liike-, palo-, akkujännite- ja pilssihälytyksen. Mahdollinen hälytys tulisi tekstiviestinä kännykkääni. Laite jo kerran kuolettanut hankintahintansa kun kotisatamassa lämmityslaitteen polttoainepumpun letkun kautta alkoi virrata dieselöljyä tankista moottoripilssiin. Sain hälytyksen ja ajoin 130 km katsomaan mikä oli hätänä. Syy selvisi ja hälytyksen ansiosta polttoaine jäi moottoripilssiin. Mikäli koko polttoaine tankki ( 230 l ) olisi vuotanut tyhjiin olisi aine levinnyt koko veneen pohjalle. Siivoaminen olisi ollut kaamea urakka, eikä hajua olisi todennäköisesti saanut pois kuin ajan kanssa.

Jätin satamatoimistoon yhden avaimen ja ilmoitin hälytyksistä. Toimistosta tilattiin taksi ja se oli paikalla 15 min kuluttua. Matka lentokentälle kesti puolituntia ja maksoi 17 euroa. Edessä oli lento Helsinkiin Madridin ja Amsterdamin kautta. Kokonaisaika on 11 tuntia ja lisäksi vielä automatka Loimaalle. Jaakko oli lupautunut hakemaan kentältä.

Matka taittui ahtaissa penkeissä lentojen aikana ja kentillä roikkuen vaihtojen aikana. Veneellä matkustaminen on ehdottomasti mukavampaa ainakin suotuisilla säillä, mutta lentämisellä on yksi ylivoimainen etu nopeus. Se on kiistaton etu vaikka joutuisikin odottelemaan vaihtojen aikana muutamia tunteja.

Helsinkiin kone ehti hieman aikataulusta myöhässä klo 00:30. Löysimme toisemme Jaakon kanssa ja Loimaalle ehdittiin kolmen aikoihin.

Ei kommentteja: