17.3.2009 tiistai. Huoltoa ja korjauksia

Yön aikana painevesipumppu pärähti käymään kaksi kertaa hetkeksi omia aikojaan. Kukaan ei ollut avannut vesihanaa. Tämä on aina huolestuttavaa ja tarkoittaa, että järjestelmä vuotaa jostakin. Tarkistin letkuliitokset ja ne tuntuivat ehjiltä, koska kastuneita paikkoja ei näkynyt. Lopulta päädyimme lämminvesivaraajan tutkimiseen. Seppo ammattimiehenä purki varaajan eristeitä sen verran että löysi vuodon. Yhden liitoskappaleen hitsaussaumasta tuli pienen pieni vesisuihku. Minä olisin ollut valmis kytkemään varaajan pois verkosta, mutta Seppo ei antanut periksi. Purkaessaan varaajaa hän totesi ”nyt vika löytyi, täällä lukee made in Italy”. Varaaja irrotettiin ja se olkapäällä lähdimme kylälle kyselemään hitsauspaikkaa. Meidät opastettiin lähistöllä olevaan konepajaan. Saimme puhuttua työnjohtajan ympäri ja hän otti työn vastaan.

Parin tunnin kuluttua menimme katsomaan ja hitsaus oli vielä aloittamatta, mutta aloitettiin kun menimme. Hitsaus näytti tapahtuvan ammattitaidolla. Konepajan järjestys ja muut ulkoiset seikat eivät liikaa luvanneet. Hinta 80 paikallista dollaria n. 22 euroa. Varaajan vuodot loppuivat.

Meidän puuhastellessamme varaajan kanssa Tuula ja Marjatta olivat kävelyllä. Heidän kävelyretkensä suuntautui alueelle, jossa asumukset eivät olleet kalleimpia. Alue oli kuitenkin sekavan kodikasta ja värikästä. Mieleen painuvia olivat koululaiset yhtenäisine koulupukuineen.

Illalla Tuula ja Seppo tekivät kävelyretken ns varakkaiden asuntoalueelle. Siellä pihat olivat erittäin hyvin hoidettuja ja rakennukset moderneja ja siistejä. Ne oli rakennettu rinteisiin ja niistä oli hyvät näköalat merelle.

Päivän aikana Seppo teki päätöksen lähteä mukaan Atlantin ylitykselle. Muita varmistuksia ei vielä ollut tullut, mutta ehdollisia oli koossa jo 5 – 6. Tarvitsisimme 1 – 2 lisää. Uskoimme asian hoituvan ja päätimme lähteä kohti pohjoista. Tämän mukaan tehtäisiin kaikki huollot ja varustetäydennykset ylitys huomioiden.

16.3.2009 maanantai. Veneen bunkrausta

Maanantaiaamu aloitettiin rauhallisesti aamiaisella, suihkuilla ja tutustumalla aurinkoiseen satamaan. Päivän ohjelmaan kuului veneen bunkraus. Aamupäivän aikana teimme ostoslistan ja suunnitelman. Lähdimme puolen päivän aikaan jollalla lahden pohjukassa olevaan jollalaituriin. Se on varattu kaupassa vierailevalle venekansalle.

Edellisen käynnin jälkeen tämäkin laituri oli miehitetty. Siellä oli kaveri ottamassa köyden vastaan. Vaikka kuinka yritti selittää, että selviämme kyllä omin avuin niin kaveri touhusi köyden kanssa. Kiinnitys piti tietenkin uusia ja jolla lukita ja tietysti maksaa kaverille palvelusta. Tämä oli hyvä tehdä jos halusi parantaa todenäkäisyyttä löytää palatessa oma jollansa hyvässä kunnossa.

Marketissa jakaannuimme kahteen iskujoukkoon naiset ja miehet. Runsaan tunnin aikana saimme kerättyä neljä kärryllistä ruokaa. Hinta 1600 paikallista dollaria euroissa n 450. Tavarat kuljetettiin veneelle taksilla ja kärryillä.

Ostoksista löytyi helposti ainekset illallista varten. Sen nautittuamme ihastelimme vielä hetken sataman iltahämyä ja painuimme nukkumaan.

15.3.2009 sunnuntai. Tuula ja Seppo tulevat.

Tekstiviestien perusteella Tuulan ja Sepon matka oli alkanut ja sujunut suunnitelmien mukaan. Virgin Airin kone oli päässyt lähtemään hieman myöhässä. Odottelimme heitä marinaan viiden aikoihin iltapäivällä.

Ensimmäisenä tuli tekstiviesti ” Taksissa ollaan, tullaan henkemme kaupalla ”. Viiden aikoihin he ilmestyivät suoraan veneelle. Ensimmäinen kokemus Karibiasta oli heille hikinen jonotus maahantuloselvityksessä. Odottaminen oli tuskaisaa ja toiminta kaikkea muuta kuin joustavaa. Kentällä ”viralliset” taksit olivat loppuneet. He ottivat vähemmän virallisen sopivalla hinnalla. Meno oli hurjaa. Aina ollut varmaa selvitäänkö matkasta hengissä. Selvittiin kuitenkin ja siitä kuljettaja sai 5 dollarin tipin.

Rodney Bayn marina oli tämän jälkeen mieluisa kokemus. Hyvät palvelut, suihkut ja ravintolat. Veneelle majoittumisen jälkeen Tuula, Marjatta ja Seppo kävivät iltapalalla rantakuppilassa samalla kun minä kirjoittelin edellisiä blogitekstejä.

09 -14.3.2009 Kahden veneellä

Vieraitten lähdön jälkeen jäimme kahden veneelle Marjatan kanssa. Päätimme olla vielä tiistaiaamuun asti Marigot Bay´ssä laiturissa. Paikka on miellyttävä monessa suhteessa. Miinuspuolelle pitää laskea tuulettomana iltana hyttyset ja korkea satamamaksu.

Tiistaiaamuna lähdimme liikkeelle auringon noustessa. Liikkeellä oli vain muutama kalastaja ja paikkakunnan kukot, jotka olivat kiekuneet kilpaa jo pari tuntia.

Liikkeellelähtö megajahtien keskeltä onnistui hyvin. Kolhimalla noita yli satajalkaisia luksuspaatteja saisi varmaan vakuutusyhtiön varpailleen. Suuntasimme kohti Rodney Bay´tä. Tuuli oli vastainen. Etenimme koneella ajaen 4 solmun nopeudella, mutta tulimme kuitenkin hyvissä ajoin aamulla perille. Sähköpostivaihdon avulla tiesin Dragonics II olevan ankkurissa lahdella. Löysimme veneen helposti. Riitta ja Jorma olivat ottamassa Meritähteä vastaan. He lähtivät matkalleen lähes kolme vuotta sitten ja olemme yrittäneet tavata eri yhteyksissä. Nyt se onnistui.

Ajoimme Rodney Bayssä Pauliinan pitkään käyttämälle laituripaikalle. He olivat siirtyneet ankkuriin lahdelle. Riitta ja Jorma tulivat käymään Meritähdellä saatuamme veneen ja itsemme vastaanottokelpoisiksi.

Tarkoituksemme on purjehtia Meritähti Trinidadiin ja telakoida se siellä ensi marraskuuhun asti. Riitta ja Jorma opastivat meitä miten telakointi tulisi hoitaa, asiointi viranomaisten kanssa, veneen suojaaminen jatkuvilta kaatosateilta, veneen puhdistaminen ennen sen jättämistä ja keneen voisi luottaa antamalla avaimet tarkistuskäyntejä varten. Muutaman tunnin ajatusten vaihdon jälkeen en enää ollut lainkaan varma, että haluan viedä veneen sinne.

Aloin miettiä vaihtoehtona kotiin purjehtimista. Täyskäännös suunnitelmissa aiheuttaisi valtavan show. Lentolippujen vaihdot, miehistön etsiminen ( vaikeinta ), veneen kunnostaminen kotimatkaa varten mm akkujen uusiminen. ym, ym. Tämä kaikki pitäisi tehdä täällä Karibialla vaihtelevilla yhteyksillä ulkomaailmaan. Seppo ja Tuula olivat tulossa veneelle 3 viikon ajaksi. Sepolla on vuorotteluvapaalla. Lähetin aluksi hänelle tekstiviestin ”voitko tulla miehistöön Atlantille”. Kieltävää vastausta ei tullut, ei myöskään välitöntä myöntävää.

Päätin, että vene viedään kotiin jos vain miehistöön saadaan vähintään kolme. Erilaisia kyselyjä lähti suoraan ja tuttavien kautta varmaan yli kahdelle kymmenelle. Useilla oli kiinnostusta, mutta ei ollut mahdollisuutta saada vapaata. Monilla oli oman veneen vesillelasku ym.

Monien vaiheiden ja lähes kahden viikon yrittämisen jälkeen uskottava suunnitelma ja miehistö oli koossa kotiin purjehdusta varten. Suuntaisimme veneen reitin kohti pohjoista etelän sijasta. Ryhdyin lentolippujen vaihtorumbaan. Se vei huomattavan ajan.

Akkujen kapasiteetti oli pudonnut hälyttävästi. 600 Ah akkupatteri ei enää tahtonut kyetä pyrittämään jääkaappia yön yli muutaman ledi – valon lisäksi. Rodney Bay´ssä Volvon edustaja tutki latausta ja akkuja. Lopuksi hän, uuteen hienoon mittariinsa luottaen, kertoi että diodi – yksikkö pitää vaihtaa. Laturi on ok ja akut ovat ok. Niin tehtiin, pitihän uskoa paikallista edustajaa. En kuitenkaan ollut täysin vakuuttunut asiasta. Olin selvittänyt, että marinan venetarvikeliikkeessä olisi sopivankokoiset akut juuri 6 kpl. Luovuin niiden ostosta.

Päivät kuluivat Tuulaa ja Seppoa odotellessa. Pyykkejä pestiin ja huollettiin venettä ja itseämme

08.3.2009 sunnuntai. Vieraat lähtevät kotiin.

Vieraittemme kotiinlähtöpäivä oli koittanut. Aamupäivä käytettiin pakkaamiseen ja lähtövalmisteluihin. Merja, Saku, Maiju, Martti ja Jaakko lähtivät taksilla lentokentälle puolen päivän aikaan. me jäimme Marjatan kanssa vielä yhdeksi yöksi Marigot Bayhin. Valmistelimme lähtöä huomisaamuksi. Suuntaamme taas Rodney Bayhin. Pitää tutkia latausta ja tehdä kaikenmoista pientä

07.3.2009 lauantai. Siirtyminen Marigot Bayhin

Siirryimme aamulla Marigot Bayhin laituriin. vieraat lähtisivät huomenna ja täällä olisi mahdollisuus tehdä lähtövalmistelut huolella. Marina on palveluiltaan erinomainen laatunsa puolesta. Hinta on kuitenkin sen mukainen. Täällä on erittäin hyvät suihkut ym tilat, vapaa langaton netti ja muuta.

Viimeisen illan kunniaksi kävimme rantaravintolassa illallisella. Ruoka oli erinomainen ja paikka muutenkin ok. Yksi huono puoli marinasta löytyi. Se on erittäin suojainen ja sen vuoksi siellä ei tuullut ainakaan täällä kerralla. Se antoi itikoille vapaat kädet.

06.3.2009 Perjantai. Kiipeäminen Petit Pitonille

Olin jo monesti Pitonien ohi mentäessä miettinyt voisiko sinne kiivetä. viereiselle Cross Pitonille on ilmeisesti jopa portaat, mutta tälle joutuu kiipeämään ”nelivedolla”. Lähtijöitä ilmaantui viisi. Marjatta, Merja, Saku, Jaakko ja minä. Malcon haki meidät aamulla seitsemältä. Ensin veneellä rantaan, sitten muutama sata metriä autolla ja sitten aloitettiin kapuaminen. Vettä varattiin mukaan puolentoistalitran verran henkeä kohti ja hieman ruokaa.

Hyvin nopeasti selvisi, että ylös ei mennä paraatimarssia. koko ajan piti tarkkaan katsoa mihin laittaa jalkansa. Opas oli tarkkana ja antoi kuulua heti, jos ei tehnyt ohjeiden mukaan. Tärkeää oli varmistaa joka askeleella, että jalka on pitävällä pohjalla. Käsillä piti olla samaan aikaan ote tukevista juurista tai oksista. Opas oli kiitettävän tarkkana koko ajan. Kiivettyämme vajaan kaksi tuntia pidimme pidemmän tauon. Lyhyitä taukoja oli useasti ja ne olivat välttämättömiä, mikäli halusi edetä huipulle. Tällä taukopaikalla olimme puolivälissä. Marjatta ja Merja päättivät kääntyä takaisin tästä kohdasta. Tämä päätös osoittautui myös myöhemmin oikeaksi.

Jatkoimme oppaan kanssa matkaamme ja vaikeusaste kasvoi kaiken aikaa. Neljä metriä piti nousta pystysuoraa kallion seinämää ottaen molemmilla käsillä tukea kahdesta köydestä, jossa oli solmut 30 cm välein.

Taukoja jouduttiin pitämään 20 min välein ja jos sanotaan, että henki on hiuskarvan varassa niin nyt voi sanoa, että henki oli usein juurikarvan varassa. Oikein tehtynä vaaraa tuskin oli, mutta virheitä ei voinut tehdä.

Neljän tunnin urakoinnin jälkeen olimme huipulla. Tunne oli mahtava. Maisema oli uskomaton. Oma vene viereisellä lahdella oli aivan alapuolella ja vaikutti nuppineulan kokoiselta. Ihailtuamme aikamme ruokailimme ja lepäsimme. Puskista kuului iloinen kiljahdus ja esiin astui tumma nuorehko nainen valkoisissa farkuissaan. Hän riemuitsi tehdessään Pitonin valloituksen. Hän tuli ylös oppaan kanssa. Poikaystävä oli lähtenyt matkaan mukaan, mutta oli antanut periksi 2/3 kohdalla.

Alaspäin laskeutuminen vaikutti ensimmäisen puolituntia helpohkolta, mutta tarkkuutta vaativalta. Tämän jälkeen jalat alkoivat puutua nopeasti. Alaspäin tultiin kolme tuntia ja lepotaukoja oli usein varsinkin loppumatkalla. Laskeutuminen tuli vaarallisemmaksi, kun jalat alkoivat puutua väsymyksestä eikä niiden toiminta enää ollut herkkää eikä tarkkaa.

Petit Piton tuli valloitettua. Sen korkeus on n.750 m. Rantabaarin drinkki maistui hunajalta tämän jälkeen. Unta ei illalla tarvinnut odotella kovin pitkään. Se tuli yllättäen odottamatta.