18. huhtikuuta 2009

16.3.2009 maanantai. Veneen bunkrausta

Maanantaiaamu aloitettiin rauhallisesti aamiaisella, suihkuilla ja tutustumalla aurinkoiseen satamaan. Päivän ohjelmaan kuului veneen bunkraus. Aamupäivän aikana teimme ostoslistan ja suunnitelman. Lähdimme puolen päivän aikaan jollalla lahden pohjukassa olevaan jollalaituriin. Se on varattu kaupassa vierailevalle venekansalle.

Edellisen käynnin jälkeen tämäkin laituri oli miehitetty. Siellä oli kaveri ottamassa köyden vastaan. Vaikka kuinka yritti selittää, että selviämme kyllä omin avuin niin kaveri touhusi köyden kanssa. Kiinnitys piti tietenkin uusia ja jolla lukita ja tietysti maksaa kaverille palvelusta. Tämä oli hyvä tehdä jos halusi parantaa todenäkäisyyttä löytää palatessa oma jollansa hyvässä kunnossa.

Marketissa jakaannuimme kahteen iskujoukkoon naiset ja miehet. Runsaan tunnin aikana saimme kerättyä neljä kärryllistä ruokaa. Hinta 1600 paikallista dollaria euroissa n 450. Tavarat kuljetettiin veneelle taksilla ja kärryillä.

Ostoksista löytyi helposti ainekset illallista varten. Sen nautittuamme ihastelimme vielä hetken sataman iltahämyä ja painuimme nukkumaan.

Ei kommentteja: