27.3.2009 Perjantai. Kohti Dominicaa

Rauhattoman yön jälkeen lähdimme liikkeelle varhain. Ankkuri nostettiin 05:45 ja suuntasimme kohti Dominicaa. Emme aikoneet mennä maihin siellä, mutta tarkoituksemme oli ehtiä yöksi saaren pohjoisimpaan länsirannan satamaan Prince Rubert Bay lahteen Portsmouth edustalle.

Matkaa kertyi n. 54 mailia ja olimme perillä 9 tunnin purjehduksen jälkeen. Konetunteja kertyi päivän aikana 4,5. Ankkuripaikan sijainti 15N34,76 061W27,69.

Lainaus Wikipediasta:

Dominican liittovaltio eli Dominica on pieni saarivaltio Karibianmerellä. Maa oli pitkään Yhdistyneen kuningaskunnan hallinnoima alue, ja itsenäistyi vasta vuonna 1978. Dominican alkuperäisasukkaita olivat arawakit. Karibit valtasivat kuitenkin saaren 1300-luvulla. Ranska otti Dominican hallintaansa vasta vuonna 1635, vaikka Kristoffer Kolumbus olikin löytänyt saaren jo 1493. Dominica hylättiin kuitenkin jo 1660 karibien vastarinnan jatkuessa.

Vuonna 1763 saari siirtyi brittien hallintaan. Dominica itsenäistyi brittien alaisuudesta 1978. Kaksi vuotta myöhemmin pahasti korruptoitunut hallinto kaatui ja pääministeriksi nousi Eugenia

Charles, joka oli virassaan 15 vuotta. Valtionpäämies on presidentti, mutta toimeenpanovalta on

hallituksella, jota johtaa pääministeri. Yksikamarisessa parlamentissa on 30 jäsentä, joista 21 on valittu vaaleilla ja yhdeksän nimetty.

Dominica on itsenäinen valtio, eikä saa tukea miltään emomaalta kuten Martinique Ranskalta. Sen huomaa sisään ajaessa. Poijukauppiaat ja köyden kiinnittäjät lähestyvät sinua jo kaukana sataman ulkopuolella. Saatuasi veneen kiinni parveilee ympärilläsi muita kauppiaita kokeilemassa onneaan. Niin kävi nytkin. Poijumaksu oli 10 USD + olut. Hedelmäkauppias Fruitman Cristian onnistui tulemaan paikalle oikeaan aikaan ja sai myytyä meille nipun banaaneja. Muut eivät olleet yhtä onnekkaita. Tarjolla oli taas erikoistupakkaa rastatukkaisen nuorukaisen ja sievähkön valkoihoisen tytön toimesta.

Satamalahdella oli kaksi laivan hylkyä ruostumassa. Ilmeisesti hurrikaani on vienyt ne matalikolle. Laivat ovat vaurioituneet niin paljon, ettei kukaan ole ollut kiinnostunut niiden pelastamisesta. Ne ovat jääneet ruostumaan paikalleen pilaamaan maisemaa.

Emme menneet maihin. Ruokailimme ja sovimme, että lähdemme taas varhain aamulla liikkeelle kohti seuraavaa etappia Ranskalle kuuluvaa Guadeloupea.

26.3.2009 torstai. Kohti pohjoista

Lähdimme satamasta kohta auringon noustua. Köydet irrotimme 06:15 ja suuntasimme kohti pohjoista. Olimme kirjautuneena sisään Martiniquelle vaikka ”tilapäisesti” poikkesimmekin Saint Lucialla. Saint Pierre Martiniquella oli uloskirjautumismahdollisuus. Otimme tavoitteeksi ehtiä sinne. Tuuli oli sopivan reipasta. Etenimme vauhdikkaasti purjeilla Martiniquen länsirantaa ja saavuimme perille Saint Pierreen 7,5 tunnin purjehduksen jälkeen. Ankkuroimme sataman edustalle. Seppo ja minä lähdimme rantaan hakemaan uloskirjautumispaikkaa. Se löytyi pienen harhailun jälkeen purjehdusoppaan mainitsemasta kahviosta. Hoitaessani uloskirjautumista Seppo postitti melkoisen nivaskan postikortteja.
Tuula ja Marjatta puuhasivat samaan aikaan veneellä ruuanlaiton kanssa. Saint Pierre oli hieman rähjäinen, mutta muuten viehättävä kaupunki. Satamakadun varrella oli rikkinäisiä taloja. Puita ja pensaita kasvoi kivitalojen seinistä.
Palasimme veneelle, jossa ruoka odotti valmiina. Naiset kävivät vielä Sepon kyyditsemänä tutustumassa kaupunkiin ja tekemässä pieniä ruokaostoksia.
Ankkuripaikka oli rauhaton ja vellova. Paikalla oli kova maininki. Paikan sijainti 15N34,76 061W27,69.

25.3.2009 keskiviikko. Akut vaihtoon

Akkujen ostossa koetun takaiskun johdosta päätimme lähteä aamulla varhain takaisin kohti Saint Luciaa ja Rodney Baytä. Siellähän oli meille sopivat akut valmiiksi katsottuna ( viikko sitten ). Tuulettomana päivänä sinne ajaisi kuudessa tunnissa ja iltapäivän aikana akut ehtisi vaihtamaan.

Ollessamme kahden tunnin matkan päässä Rodney Baystä, kun GSM kenttä ilmestyi puhelimeen, soitin liikkeeseen varmistaakseni akkujen saatavuuden. Puhelimessa oli uusi kaveri ja hän pyysi soittamaan uudelleen hetken kuluttua. Hän kävisi varmistamassa asian varastossa sillä välin. Soitin ja kaveri kysyi veneemme nimeä. Saatuaan nimen selville hän totesi, että hänellä on akut, mutta valitettavasti ei voi myydä niitä meille, koska ne on varattu toiselle veneelle.

Masennus ja suuttumus oli melkoinen. Pysäytimme veneen ja ihmettelimme mitä nyt pitäisi tehdä. Mikäli akkuja ei saada ei ole järkeä jatkaa samaan suuntaan. hetken pohdinnan jälkeen päätin vielä soittaa liikkeeseen ja kysyin ” ettekö todellakaan voi myydä akkuja meille, olisimme siellä kahden tunnin kuluttua”. Vastaus oli, että ei ilman esimiehen lupaa ja esimies olisi tänään vapaana. Kysyin voisiko hän yrittää tavoittaa esimiestä puhelimella. Hän lupasi yrittää ja pyysi taas soittamaan takaisin. Soitin takaisin ja iloksemme vastaus oli että akut voidaan myydä meille. Jatkoimme matkaa satamaan.

Akut löytyivät liikkeestä ja vinguttamalla luottokorttia tuhannen euron edestä saimme kuusi akkua kukin 115 Ah. Akut olivat amerikkalaisvalmisteisia ja ensimmäinen vastoinkäyminen tuli kenkien kiinnityksessä. Kiinnityspultit olivat uusissa pystyssä kun ne nyt olivat vaakasuunnassa. Pultit olivat myös hieman suuremmat. Kävimme lämminvesivaraajan korjauksesta tutussa verstaassa penkomassa romuvarastoa ja teettämässä pari reikää niin pääsimme alkuun akkujen vaihdossa.

Seuraava ongelma oli akkuporakoneemme akun hyytyminen johtoliittimien reikiä suurennettaessa. Satama oli täynnä sähköpistokkeita, mutta ei meidän laturillemme sopivaa pistorasiaa. Apu löytyi satamakonttorin takahuoneesta, jonne sain akun lataukseen 20 minuutin ajaksi ennen sulkemista. Se riitti lataamaan akun niin paljon että saimme loputkin reiät avarrettua uusille pulteille sopiviksi.

Asennus oli valmis kahdeksan jälkeen illalla. päätimme jäädä laituriin aamuun asti ja lähteä jatkamaan auringon noustessa. Vanhat akut annoin sataman vartijalle. Hän kärräsi ne ilomielin parempaan talteen. Seppo ja Tuula kävivät vielä suihkussa ja nauttimassa oluet hikisen päivän jälkeen

24.3.2009 tiistai. Siirtyminen Fort de France edustalle

Yö Grande Anse lahdella oli rauhallinen. Aamulla aamiaisen ja uintien jälkeen rantauduimme kylälle. Eräässä kojussa tuuhean puun alla huomasimme kalakauppiaan touhuavan tuoreen saaliin kimpussa. Illallismenu ratkesi kuin itsestään. Siirryimme porukalla ihailemaan kaverin pöydällä olleita mahtavia vonkaleita. Onkimalla yhdenkin tuollaisen kotipuolessa siitä tiedotettaisiin ympäri toria.

Valitsimme kalan ja määrän paljonko haluaisimme. Kaveri kaivoi työkaluarsenaalistaan semmoisen runsaan puolimetrisen sapelin ja alkoi veistellä meille siivuja kalapihvien aihioiksi. Kahdeksan reilua pihviä hinta 20 euroa. Me poistuimme saalis kassissa seuraavaa onkipaikkaa etsimään. Sellainen löytyi hetimiten. Paikallinen sekatavarakauppa. Siellä kaasupullot, suklaat, lihat, pesuaineet ym kodintarvikkeet olivat esillä sulassa sovussa unohtamatta runsasta alkoholi tarjontaa. Me ostimme hieman muonatäydennystä ja runsaasti postikortteja. Sepon työkaveri keräili postikortteja eripuolilta maailmaa. Seppo täydensi hänen kokoelmaansa tällä matkalla. Kokoelmassa oli ennestään ollut peräti kolme korttia.

Siirryimme takaisin veneelle. Nostimme ankkurin hieman haikein mielin ja suuntasimme Fort de France edustalle. Ankkuroimme muiden veneiden sekaan lahdelle ja siirryimme jollalla kaupunkiin. Tuula ja Marjatta olivat odottaneet jo pitkään tätä shoppailu mahdollisuutta. He ottivat siitä kaiken irti, vaikka tuomisia olikin harvinaisen vähän. Iltapäivä kului reissulla. He olisivat tehneet ostoksia enemmänkin, mutta ongelmana oli, etteivät he enää lopuksi löytäneet kaikkia alkukierroksella merkitsemiään kohteita.

Seppo ja minä menimme venetarvikeliikkeeseen. Olin päättänyt, että akut vaihdetaan nyt eikä viidestoista päivä. Jouduimme pettymään. Liikkeessä ei ollut meille akkuja. Pettymystä syvensi omistajan ilmoitus että ei koko saarella olisi nyt akkuja tarjolla, koska varastot olivat lakon aikana tyhjentyneet. Asia oli vaikea uskoa, mutta emme osanneet vastaankaan väittää.

Ankkuriketjuun asentamani nippusiteet pituuden merkintöinä eivät näkyneet ja ne olivat osittain tippuneet pois. Päätimme maalata uudet merkinnät ja lähdimme etsimään sopivan kirkasta maalia. Mieluummin suihkepullossa maalauksen helpottamiseksi. Kuljimme katuja ristiin rastiin laajalti. Löysimme varmaan yli sata rättikauppaa ja useamman kenkäkaupan, mutta emme sellaista, jossa olisi ollut spray – maalia.

Jalat alkoivat väsyä ja päätimme turvautua kyselemään neuvoja. Paikallisten puhuessa ranskaa ja vain ranskaa jouduimme käyttämään kuvakieltä sanomamme perille saamiseksi. Suuta alkoi lopulta kuivata kun esitimme ongelmaamme spray-pullon tarpeesta. Vastauksena oli runsaasti ystävällisiä hymyjä, monia pään pyörityksiä ja viittoiluja kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin. Lopulta päädyimme paikalliseen kiinalaisten pyörittämään ”Motonettiin”. Valitsimme väriksi keltaisen neon värin. Uskoimme sillä saavutettavan parhaan näkyvyyden. Se voisi loistaa pimeässäkin.

Marssimme yhtä jalkaa takaisin jollan luokse todeten, että rouvilla on mennyt vielä pidempään. He eivät olleet vielä odottamassa veneelle pääsyä. Saimme odotella pitkän tovin ja soitella perään ennen kuin saimme heidät lopettamaan ostoskierroksensa. Jollailimme veneelle ruuan laittoon.

Ruokailun jälkeen saimme rannalta Karibian miehistöltä tekstiviestin., He olivat havainneet meidät rannalta.. Heidän vieraansa uivat rannalta vierailulle veneeseen. Suorituksesta heidät palkittiin oluella. Tuuli voimistui ja vaihtoi suuntaa. Aloin epäillä ankkurin pitävyyttä ja paikkaa. Siirryimme hieman ulommaksi muista veneistä. Paikan rauhaa häiritsee lujaa ajavien yhteysalusten synnyttämät mainingit, jotka keikuttavat usein ilkeästi.
Uni tuli keikutuksesta huolimatta nopeasti auringonlaskun jälkeen.

23.3.2009 maanantai. Siirtyminen Grande Ansen lahteen

Päivä aloitettiin uinnilla ja aamiaisella. Olimme päättäneet lähteä tänään eteenpäin. Akkujen tilanne huolestutti. Virtaa ei tuntunut riittävän Volvon huoltomiehen hienon mittarin vastaväitteistä huolimatta. Päätin hankkia uudet akut vielä ennen Saint Martinia, josta Atlantin ylitys alkaisi. Suuntasimme Fort de Francea kohti.

Aamulla kävin mastossa kiristämässä yläsivuvantteja. Ne olivat aivan liian löysät. Nostimme ankkurin ja siirryimme Le Marinin satamaan tankkaamaan vettä ja dieseliä. Vaihdoimme myös tyhjentyneen Blue Gas pullon täyteen. Satamasta lähdön jälkeen Seppo sai idean mennä perässä hinattavaan jollaan korjaamaan kiinnitysköysiä. Operaatio onnistui hyvin siihen asti kunnes hän oli palaamassa takaisin. Hänen painonsa ollessa liiaksi jollan nokalla se päätti sukeltaa. Seppo sukelsi tietenkin mukana. Kuvasimme tilanteen perusteellisesti ja lopulta huomasimme ryhtyä veden varassa olevan pelastustöihin. Hänet saatiin takaisin veneeseen märkänä, mutta teennäisen hyväntuulisena. Jollakin saatiin käännettyä ja kelluvat irtotavarat pelastettua.

Purjehdimme Martiniquen pääsaaren ja ns Timantin välistä. Jatkoimme rantaa pitkin Grande Anse lahteen, jonne ankkuroimme. Paikka oli ehkä vielä kauniimpi kuin edellinen ankkuripaikkamme. Sijainti 14N30,09 061W05,11. Veneitä oli paljon, mutta löysimme sopivan ankkurointipaikan. Paikalla oli myös kaksi isompaa vanhahkoa purjelaivaa. Niissä oli paljon nuorisoa tekemässä kunnostustöitä.

Muut kävivät tutustumassa kylään ennen iltaa. Minä puuhailin veneen parissa. Iltaa vietettiin veneellä auringon laskua katsellen ja iltapalaa napostellen.

22.3.2009 sunnuntai. Autoilu jatkuu.

Aamulla auto löytyi parkkialueelta vahingoittumattomana. Vuokraaja varoitteli kovasti, ettei mitään saisi jättää näkyviin sisätiloihin. Suuntasimme nyt Martiniquen eteläkärkeen ja sieltä rantaa pitkin pohjoiseen. Tarkoituksemme oli kääntyä sopivalla kohdalla takaisin ja palata takaisin keskellä olevaa vuoristoista tietä.

Etelärannat olivat hienoja hiekkarantoja. Rannassa on kilometrejä hienoa hiekkaa, turkoosin värinen meri, helle ja auringon paiste. Rantaelämä tuntui olevan monelle mieleen väkimäärästä päätellen. Me hakeuduimme sopivan ajan jälkeen ilmastoituun sitikkaamme ja jatkoimme matkaa katsellen maisemia ikkunoiden läpi. Matkalla näimme runsaasti banaaniviljelyksiä. Välillä tie kiersi aivan rannan tuntumassa.

Käännyimme sisämaahan ja pysähdyimme kahville yhden leipomon kahvioon. Paikalliset näyttivät nauttivan paikassa olutta. Leipuri itse pakkasi kakkuja maasturiinsa siemaillen samalla olutta. Hän oli innokas seurustelemaan meidän ja muiden kanssa. Kakuilla ei tuntunut olevan välitöntä kiirettä. Lähtövalmistelujen aikana leipuri ehti tyhjentää muutaman pullon olutta. Lopulta hän lähti ajamaan mutkaista vuoristotietä alaspäin. Niin pitkälle kun näimme, onnistui hän pyörittämään rattia samassa tahdissa tien kurvien kanssa.

Tauon jälkeen palasimme veneelle hyvissä ajoin iltapäivällä. Kävimme uimassa. Minä innostuin pukemaan sukellusvarusteet päälleni ja aloitin veneen pohjan puhdistuksen. Runsaan puolen tunnin ajan raaputtelin kasvustoa pois tarkoitukseen hankitulla lastalla. Aiemmin olin jo puhdistanut pohjan sivuilta niin pitkälle kuin snorkkelin kanssa pystyin.

Illalla päätimme mennä ”ulos” syömään. Sunnuntai-illasta johtuen kaikki paikat eivät olleet avoinna. Päädyimme kuinkas muuten pizzalle. Näin on käynyt joskus Pariisissakin kun ei ole saanut hienompien ravintoloiden ruokalistoista mitään tolkkua.

21.3.2009 lauantai. Ajelulla Martiniquella

Aamiaisen jälkeen keräsimme varusteet koko päivän saariajelua varten. Jollalla suuntasimme kylälle kirkon edustalle odottamaan vuokra-autoa. Meille oli luvattu pieni valkoinen sitikka C1. Tapaaminen kirkon edessä olisi yhdeksältä. Tarkkailimme sen saapumista. 09.15 soitin ja sain kuulla, että kohta tultaisiin. Puoli tuntia kului. Soitin taas ja sain kuulla, että olivat käyneet, mutta eivät olleet löytäneet meitä. Lupasivat tulla uudelleen. Noutaja tuli, mutta ei valkoisella C1 vaan aivan toisella autolla. Meidät vietiin sillä vuokraamon konttorilla jossa saimme sovitun auton.

Päätimme ajaa ensin Fort de Franceen ja sieltä länsirantaa pitkin pohjoiseen. Takaisin tulisimme saaren keskiosan kautta. Minä ajoin ja Seppo toimi kartturina. Fort de Franceen halusimme, koska emme olleet vielä kirjautuneet sisään maahan. Siellä sen voisi tehdä yksinkertaisesti tutussa paikassa venetarvikeliikkeen sisääntuloaulassa itse tietokoneella.

Löysimme oikean paikan myös autolla. Sisään kirjautuminen onnistui ja samalla sain ostettua Doylen purjehdusoppaan Martiniquen pohjoispuolen saarille. Mukaan jäi myös kiinnike, joka helpotti köyden kiinnittämistä ankkuriketjuun.

Ajelimme rantatietä pitkin kohti pohjoista. Maisemat olivat upeat. Pysähdyimme mm St Pierren kohdalla kahville. Paikka oli hieno. Halusimme kahvin ”pitkänä” ja yritimme monin tavoin kuvata mitä haluaisimme. Saimme kuitenkin jonkin expresson tapaisen. Pieni kuppi pohjalla pieni tippa tumman puhuvaa lientä, lusikka lähes seisoo liemessä. Nauttiminen mahdollista ainoastaan kun lisää siihen kaiken mukana tulleen sokerin.

Jatkoimme matkaa ja käännyimme kohti saaren keskiosaa. Poikkesimme paikalliselle perinteikkäälle rommitehtaalle, joka rommin tuotannon lisäksi oli kunnostanut tehtaan ja ympäristön turistinähtävyydeksi. Paikka oli erittäin vanha. Tehdasta ja sen viljelyksiä oli pyöritetty aikanaan orjatyövoiman avulla. Näin oli tehty koko Karibian alueella.

Tehdaskierros oli mielenkiintoinen. Esille oli laitettu vanhoja koneita ja laitteita. Tuotantoprosessia esiteltiin tauluin ja kaavioin. Kierroksen päätti, kuten yleensä tämmöisissä kohteissa, tehdas myymälään tutustuminen. Tuliaisia hankittiin sopivasti.

Matkamme jatkui vuoristoisella mutkaisella tiellä takaisin etelään. Kasvillisuus oli trooppista. Pysähdyimme yhden vuoristopuron varteen ja poikkesimme Jardin de Balata puutarhaan. Puutarha oli hyvin hoidettu ja siellä oli eksoottisia trooppisen ilmaston kasveja. Nautimme jokainen näkemästämme ja varsinkin Marjatta sai yhden uuden puutarhakokemuksen lisää.

Puutarhakäynnin jälkeen ajoimme Fort de Francen kautta takaisin veneelle. Matkalla poikkesimme Le Marininiin kauppaan ja haimme muona täydennystä. Ostimme mm neljä patonkia, joista kaksi syötiin välittömästi. Auton penkit olivat mukavasti rapean kuoren murusissa. Päivän ajelu oli tehnyt tehtävänsä. Jokainen oli väsynyt. Tuula ja Marjatta jaksoivat kuitenkin laittaa illallisen ja se nautittiin hyvällä ruokahalulla.