18. huhtikuuta 2009

25.3.2009 keskiviikko. Akut vaihtoon

Akkujen ostossa koetun takaiskun johdosta päätimme lähteä aamulla varhain takaisin kohti Saint Luciaa ja Rodney Baytä. Siellähän oli meille sopivat akut valmiiksi katsottuna ( viikko sitten ). Tuulettomana päivänä sinne ajaisi kuudessa tunnissa ja iltapäivän aikana akut ehtisi vaihtamaan.

Ollessamme kahden tunnin matkan päässä Rodney Baystä, kun GSM kenttä ilmestyi puhelimeen, soitin liikkeeseen varmistaakseni akkujen saatavuuden. Puhelimessa oli uusi kaveri ja hän pyysi soittamaan uudelleen hetken kuluttua. Hän kävisi varmistamassa asian varastossa sillä välin. Soitin ja kaveri kysyi veneemme nimeä. Saatuaan nimen selville hän totesi, että hänellä on akut, mutta valitettavasti ei voi myydä niitä meille, koska ne on varattu toiselle veneelle.

Masennus ja suuttumus oli melkoinen. Pysäytimme veneen ja ihmettelimme mitä nyt pitäisi tehdä. Mikäli akkuja ei saada ei ole järkeä jatkaa samaan suuntaan. hetken pohdinnan jälkeen päätin vielä soittaa liikkeeseen ja kysyin ” ettekö todellakaan voi myydä akkuja meille, olisimme siellä kahden tunnin kuluttua”. Vastaus oli, että ei ilman esimiehen lupaa ja esimies olisi tänään vapaana. Kysyin voisiko hän yrittää tavoittaa esimiestä puhelimella. Hän lupasi yrittää ja pyysi taas soittamaan takaisin. Soitin takaisin ja iloksemme vastaus oli että akut voidaan myydä meille. Jatkoimme matkaa satamaan.

Akut löytyivät liikkeestä ja vinguttamalla luottokorttia tuhannen euron edestä saimme kuusi akkua kukin 115 Ah. Akut olivat amerikkalaisvalmisteisia ja ensimmäinen vastoinkäyminen tuli kenkien kiinnityksessä. Kiinnityspultit olivat uusissa pystyssä kun ne nyt olivat vaakasuunnassa. Pultit olivat myös hieman suuremmat. Kävimme lämminvesivaraajan korjauksesta tutussa verstaassa penkomassa romuvarastoa ja teettämässä pari reikää niin pääsimme alkuun akkujen vaihdossa.

Seuraava ongelma oli akkuporakoneemme akun hyytyminen johtoliittimien reikiä suurennettaessa. Satama oli täynnä sähköpistokkeita, mutta ei meidän laturillemme sopivaa pistorasiaa. Apu löytyi satamakonttorin takahuoneesta, jonne sain akun lataukseen 20 minuutin ajaksi ennen sulkemista. Se riitti lataamaan akun niin paljon että saimme loputkin reiät avarrettua uusille pulteille sopiviksi.

Asennus oli valmis kahdeksan jälkeen illalla. päätimme jäädä laituriin aamuun asti ja lähteä jatkamaan auringon noustessa. Vanhat akut annoin sataman vartijalle. Hän kärräsi ne ilomielin parempaan talteen. Seppo ja Tuula kävivät vielä suihkussa ja nauttimassa oluet hikisen päivän jälkeen

Ei kommentteja: