Yö Grande Anse lahdella oli rauhallinen. Aamulla aamiaisen ja uintien jälkeen rantauduimme kylälle. Eräässä kojussa tuuhean puun alla huomasimme kalakauppiaan touhuavan tuoreen saaliin kimpussa. Illallismenu ratkesi kuin itsestään. Siirryimme porukalla ihailemaan kaverin pöydällä olleita mahtavia vonkaleita. Onkimalla yhdenkin tuollaisen kotipuolessa siitä tiedotettaisiin ympäri toria.
Valitsimme kalan ja määrän paljonko haluaisimme. Kaveri kaivoi työkaluarsenaalistaan semmoisen runsaan puolimetrisen sapelin ja alkoi veistellä meille siivuja kalapihvien aihioiksi. Kahdeksan reilua pihviä hinta 20 euroa. Me poistuimme saalis kassissa seuraavaa onkipaikkaa etsimään. Sellainen löytyi hetimiten. Paikallinen sekatavarakauppa. Siellä kaasupullot, suklaat, lihat, pesuaineet ym kodintarvikkeet olivat esillä sulassa sovussa unohtamatta runsasta alkoholi tarjontaa. Me ostimme hieman muonatäydennystä ja runsaasti postikortteja. Sepon työkaveri keräili postikortteja eripuolilta maailmaa. Seppo täydensi hänen kokoelmaansa tällä matkalla. Kokoelmassa oli ennestään ollut peräti kolme korttia. 
Siirryimme takaisin veneelle. Nostimme ankkurin hieman haikein mielin ja suuntasimme Fort de France edustalle. Ankkuroimme muiden veneiden sekaan lahdelle ja siirryimme jollalla kaupunkiin. Tuula ja Marjatta olivat odottaneet jo pitkään tätä shoppailu mahdollisuutta. He ottivat siitä kaiken irti, vaikka tuomisia olikin harvinaisen vähän. Iltapäivä kului reissulla. He olisivat tehneet ostoksia enemmänkin, mutta ongelmana oli, etteivät he enää lopuksi löytäneet kaikkia alkukierroksella merkitsemiään kohteita.
Seppo ja minä menimme venetarvikeliikkeeseen. Olin päättänyt, että akut vaihdetaan nyt eikä viidestoista päivä. Jouduimme pettymään. Liikkeessä ei ollut meille akkuja. Pettymystä syvensi omistajan ilmoitus että ei koko saarella olisi nyt akkuja tarjolla, koska varastot olivat lakon aikana tyhjentyneet. Asia oli vaikea uskoa, mutta emme osanneet vastaankaan väittää.
Ankkuriketjuun asentamani nippusiteet pituuden merkintöinä eivät näkyneet ja ne olivat osittain tippuneet pois. Päätimme maalata uudet merkinnät ja lähdimme etsimään sopivan kirkasta maalia. Mieluummin suihkepullossa maalauksen helpottamiseksi. Kuljimme katuja ristiin rastiin laajalti. Löysimme varmaan yli sata rättikauppaa ja useamman kenkäkaupan, mutta emme sellaista, jossa olisi ollut spray – maalia.Jalat alkoivat väsyä ja päätimme turvautua kyselemään neuvoja. Paikallisten puhuessa ranskaa ja vain ranskaa jouduimme käyttämään kuvakieltä sanomamme perille saamiseksi. Suuta alkoi lopulta kuivata kun esitimme ongelmaamme spray-pullon tarpeesta. Vastauksena oli runsaasti ystävällisiä hymyjä, monia pään pyörityksiä ja viittoiluja kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin. Lopulta päädyimme paikalliseen kiinalaisten pyörittämään ”Motonettiin”. Valitsimme väriksi keltaisen neon värin. Uskoimme sillä saavutettavan parhaan näkyvyyden. Se voisi loistaa pimeässäkin.
Marssimme yhtä jalkaa takaisin jollan luokse todeten, että rouvilla on mennyt vielä pidempään. He eivät olleet vielä odottamassa veneelle pääsyä. Saimme odotella pitkän tovin ja soitella perään ennen kuin saimme heidät lopettamaan ostoskierroksensa. Jollailimme veneelle ruuan laittoon.
Ruokailun jälkeen saimme rannalta Karibian miehistöltä tekstiviestin., He olivat havainneet meidät rannalta.. Heidän vieraansa uivat rannalta vierailulle veneeseen. Suorituksesta heidät palkittiin oluella. Tuuli voimistui ja vaihtoi suuntaa. Aloin epäillä ankkurin pitävyyttä ja paikkaa. Siirryimme hieman ulommaksi muista veneistä. Paikan rauhaa häiritsee lujaa ajavien yhteysalusten synnyttämät mainingit, jotka keikuttavat usein ilkeästi.
Uni tuli keikutuksesta huolimatta nopeasti auringonlaskun jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti