Bangor - Malahide / Dublin

Olimme päättäneet lähteä liikkeelle varhain aamulla, että saisimme hyötyä vuorovesivirroista. Aamu oli tuuleton, eikä merenkäyntiäkään ollut lievä sumu oli meren yllä mutta näkyvyys oli silti 2 – 3 mailia. Lähdimme ajamaan aluksi moottorilla päin vuorovesivirtaa. tunnin ajon jälkeen nopeutemme oli 3,5 solmua gps mukaan ja lokin mukaan 5,5 solmua eli 2 solmun vastavirta oli tässä kohdassa saaren ja mantereen välissä. Mantereen puolella oli kivikkoa ja sen vuoksi piti kiertää eteen tulevat punaiset poijut idän puolelta. vene oli automaattiohjauksella ja piti hyvin asetetun kurssinsa. Ajoin läheltä poijua ja ohitettuani sen ja seuraavan poijun muodostaman linjan säädin automaattiohjauksen suunnitelman mukaan 20 astetta oikealle ja sen jälkeen asetin plotteriin uuden reittipisteen. Nostettuani katseeni plotterista ehdin huomata, että vene oli menossa suoraan päin äsken sivuutettu teräspoijua. Suuntaa ei ehtinyt enää muuttamaan vaan veneen keula törmäsi suoraan kookkaaseen poijuun ja vaihtoi siitä suuntaansa ohittaen poijun. Nukkuvat miehistön jäsenet heräsivät pamahdukseen ja aloimme tutkia vaurioita. Kannelta katsoen ruhje ei näyttänyt kovinkaan kummoiselta eikä vettäkään näyttänyt tulevan sisään. Toivuttuamme järkytyksestä päätimme jatkaa matkaa seuraten kertyykö pilssiin vettä. Vuotoa ei päivän aikana havaittu ja teimme purjehduksen suunnitelman mukaan, oikeastaan menimme hyvän sään ja tuulien vallitessa suoraan ilman väli satamaa Dublinin edustalla olevaan Malahiden marinaan.

Törmäys kolhaisi pahasti pahasti kipparin itsetuntoa – syy oli puhtaasti kipparin. Ei ollut tuulta, ei aallokkoa, ei vastaantulijoita eikä ohittajia. Laiminlöin tärkeimmän eli riittävän tähystyksen, ajoin liian läheltä poijua, enkä seurannut miten käännös meni.

Kotivesillä käännökset ovat toteutuneet leppoisilla tuulilla hyvin, nyt tilanteen muutti ymmärtääkseni vuorovesivirta. Ennen käännöstä virtaus tuli lievästi keulan oikealla puolelta ja autopilotti oli ottanut sen huomioon matkan aikana. Käännöksessä oikealle virtaus muuttui keulan vasemmalle puolelle ja pyrki kääntämään venettä yli asetetun 20 astetta. Mikäli matka olisi jatkunut, olisi automaattiohjaus korjannut tilanteen, mutta nyt matka ei riittänyt. Ajoin liian läheltä, enkä valvonut käännöstä välittömästi.

Vähän aikaa tuntui siltä, että lähdetään kotiin, mutta sinnekin oli pahuksen pitkä matka, oli kohta 7 viikkoa tehty matkaa. Jatkoimme apealla mielellä. Tilannetta paransi sopivan tuulen viriäminen. Sammutimme koneen ja kohta vauhtimme nousi 7 – 8 solmuun paikoitellen 9 solmun päälle. Päätimme jatkaa Malahideen asti. Siellä olisi kaikki tarvittavat palvelut myös veneen kolhu olisi esitteen mukaan mahdollista paikata siellä jos se osoittautuisi tarpeelliseksi.

Loppumatkassa aallokko nousi kohtalaisen korkeaksi. Emilia ja Tiina pysyivät punkissaan vaakasuorassa asennossa, mikä osoittautui hyväksi merisairauden ehkäisyasennoksi. Kirsi taisteli pahoinvointia vastaan syöden Fisherman´s Frendejä, joita matkan aikana kului kahdeksan pussillista. Olemme huomanneet, että syöminen ehkäisee pahoinvointia. Ennakkoon voisi luulla toisin, kun on tunne, ettei edellinenkään ateria pysy sisällä.

Olimme perillä satamassa 18.30 tunti ennen laskettua aikaa. Satamaan päästyämme tutkimme laiturilta veneen saamat vauriot. Ne olivat pienellä alalla n. 10x5 cm keulapiikissä, mutta melko syvällä lasikuidussa. Aamulla tulisi ammattimies tarkistamaan mitä pitäisi tehdä. Tiinan ja Kirsin nimipäivän kunniaksi nautimme heidän tarjoamiaan mansikoita ja veneen varastoista löytynyttä vaaleanpunaista kuohuviiniä. Nimipäiväkekkereiden jälkeen, olimme niin väsyneitä, että nukahdimme vaatteet päällä.

Tutustuminen Belfastiin ja Bangorin kylään

Aamulla jatkoimme huolto- ja järjestelytöitä veneessä. Iltapäivällä suuntasimme koko joukolla junalla Belfastin keskustaan, joka oli 20 min junamatkan päässä. Kaupungilla päätimme jakaantua kahteen ryhmään ja katsella mikä tuntuu mielenkiintoiselta. Kaikki olivat bonganneet kaupungin talon ja Tiina oli tehnyt kierroksen sen edustalla olevassa maailman pyörässä. Kippari, Emilia ja Petri suuntasivat hienoon kauppakeskukseen, joka oli useasta osasta koostuva keskeltä lasikatteella ja näköalatasanteella varustettu kompleksi, josta ei tahtonut osata ulos. Tämmöisen kuuttakymppiä lähestyvän maalla kasvaneen ja paikallisessa kyläkaupassa ensimmäiset ostoksensa tehneen on vaikea ymmärtää näitä palatseja. Ei siellä ainakaan yhtään edullista myymälää tavattu. Miksi ostaa sieltä esim T-paita jossa on 60% alennus – maksaa vielä 45 £, kun lähes vastaavan saa vaatimattomammasta paikasta 10£ hinnalla, eikä siellä vielä edes mainosteta alennettua hintaa. Suuntasimme Belfastin turisti-infoon tutustumaan tarjontaan ja ostamaan kartan. Sieltä suuntasimme etsimään sopivan tunnelmaista kahviota aamupäivä kahvin nauttimiseksi. Nämä Starbuck´it ja vastaavat eivät ole minun mieleeni. Pitää olla toisenlainen tunnelma, ahdas, heikohko ilmastointi ( kahvin tuoksu ), kanta-asiakkaat ja monella tavalla koristeltu, tietenkin pöytiin tarjoilu ja mahdollisesti avoin näköala kadulle. Tupakansavuista paikkaa ei enää löydä mikä onkin hyvä asia.

Tämmöinen sen hetken minimivaatimukset täyttävä paikka löytyi. Tilasimme muhkeat suklaa skonssit, jotka tarjoiltiin runsaan voin, makean hillon ja kermavaahdon kera. Emilia terveystietoisena tilasi patongin runsaalla salaatilla. Skonssiannos oli todellinen kolesteroli stabilaattori. Mikäli oli sattunut syömään lika-annoksen vihanneksia tämä stabiloi tilanteen.

Kahvin tilaaminen muuttuu maailmalla hankalaksi kohta kun suomen rajat ylittää. Ruotsissa ja Norjassa vielä pärjää, jos hyväksyy tummemman paahdon ja Juhla-Mokkaa karvaamman maun, mutta saadaksesi jotain sinne päin Brittien saarilla on taktiikkaa kehiteltävä. Parhaalta vaikuttaa toistaiseksi sellainen, että tilaa ensin mustan kahvin ( black coffee ) ja kun saa sen eteensä pyytää tarjoilijan hämmästykseksi vielä maitoa. Silloinkin pitää vielä valmistautua vastaamaan kylmää vai kuumaa maitoa.

Kahvin jälkeen kippari oli saanut nauttia riittävästi kaupunki hulinasta ja otti ensimmäisen junan takaisin marinaan. Toiset jatkoivat vielä kierroksiaan ja kotiutuivat aikanaan. Bangorin kylässä oli edullisia kauppoja ja löysin mm edullisia kelloja 5£ kappale ostin kaksi. Onneksi koska toisen ranneke hajosi jo seuraavana päivänä, mutta toimiihan se vielä taskukellona ja seinäkellona.

Illalla Tiina näki meritähden satama-altaassa. Petri ja Emilia taas näkivät hylkeen, jota kalastaja syötti.

Ballycastle - Bangor

Tänään oli päätetty siirtyä seuraavaan satamaan ja tavoitteeksi otettiin Bangor n. 40 mailin päässä. Täältäkin oli hyvä, vuorovesivirrasta johtuen, lähteä liikkeelle aamulla varhain joten irrotimme köydet vähän yli seitsemän. Tuuli oli vaimeaa, emmekä päässeet kunnolla purjehtimaan päivän aikana. Ajoimme koneelle purjeitten ja virran avustamana. Ruoka laitettiin merellä koska merenkäynti antoi sille hyvät mahdollisuudet. Ennen satamaan tuloa ihmettelimme pitkää merelle ulottuvaa sillan näköistä rakennelmaa. Päättelimme lopuksi, että se on ulompana rannasta oleva laivojen purkauspiste. Rannalla oli voimalaitos ja ilmeisesti rakennelman päällä oli kuljetin, jota pitkin voitiin lavoista purettava hiili kuljettaa voimalaitokselle. Toinen mahdollisuus on, että se olisi öljyputki samantapaiseen tarkoitukseen tai sitten molemmat. Ehdimme perille hyvissä ajoin tullen hienoon täpötäyteen satamaan. Saimme hyvän paikan ja tapasimme jälleen ARC kilpailuun matkaavia veneitä. Yhteensä meitä oli lippujen perusteella neljä ja olimme tulleet osin samaa reittiä, koska olimme kohdanneet aiemminkin.

Norjalainen ARC matkalla oleva 50 jalan uusi vene, jonka olimme tavanneet muutaman kerran oli myös satamassa. Kippari kertoi potkuriongelmista ja sukeltaja kävikin katsomassa irrottaen siitä ympäri kietoutunutta muovikelmua melkoisen määrän. Missä lie tarttunut mukaan matkaan, varmaan haittaa menoa.

Satamaan saavuttuamme kärkipartio Tiina ja Marjatta lähtivät paikalliseen turisti infoon hakemaan ideoita illan ja huomisen varalle. Satama oli tähän mennessä hienoin ja kallein 2£/m/yö ilman sähköä, josta olisi pitänyt maksaa 2,5 £/vrk. Me tyydyimme aurinkoenergiaan, koska sitä näytti olevan tarjolla tänään. Sataman sivustalle oli pystytetty huvipuisto. Me emme kuitenkaan sinne ehtineet. Emmekä kaivanneet mitään vuoristoratoja emmekä heilureita, meillä oli sellainen omasta takaa. Illalla pestiin mm veneen kansi ja nautimme hyvien palvelutilojen antimista.

Päivä Ballycastlessa

Pidettiin purjehduksesta vapaapäivää ja keskityttiin muihin askareisiin. Päivä ohjelmaksi oli useita vaihtoehtoja. Kaupungista lähti bussireitti, ja bussit kiersivät lähiseudun nähtävyydet tunnin välein. Välillä sai jäädä tutustumaan kohteeseen ja jatkaa taas seuraavalla. Kierroksen kohteet olivat houkuttelevia mm Bushmills´in viskitehdas. Kiertoajelulle lähtijöitä ei löytynyt, pestiin pyykkiä, huollettiin venettä, vaellettiin kaupungilla ja hiekkarannalla, Kirsi löysi neliapilan, Petri ja Emilia seurasivat jalkapallo-ottelua, Tiina ja Marjatta mm videoivat rantaelämää. Kippari kuinkas muuten nukkui hyvät tovit. Päivän aikana saatiin siirrettyä vene varsinaiselle vieraspaikalle satamaan.

Dunstaffanage - Ballycastle

Olimme päättäneet tuuliennusteiden rohkaisemana lähteä varhain aamulla liikkeelle. Irrotimme veneen kuuden aikaan. Sää oli ennusteiden mukainen, kaunis, hieman usvainen ja bongasimme useita sateenkaaria auringon noustua. Tuuli oli laantunut sopivaksi ja suunta oli meille suotuisa. Vuorovesi tietojen tutkimisen perusteella päättelimme, että virta auttaisi meitä usean tunnin ajan eteenpäin. Päämääränä oli Pohjois-Irlannin Ballycastle, jota meille oli suositeltu hyvän satamansa ansiosta.

Petri ja Emilia aloittivat kansivahteina kipparin apuna, Tiina ja Kirsi aloittivat aamiaisen valmistamisen.

Matkan aikana Kirsi bongasi delfiinin, mutta se ei innostunut esiintymään meille enempää, joten muut eivät päässeet sitä ihastelemaan. Meno oli vauhdikasta. Noteerasimme ilmeisesti koko matkan nopeusennätyksen vähän yli 12 solmua GPS mukaan, tällöin lokianturin antama nopeus oli vain 9 solmua, joten pääsimme hyötymään 3 solmun virrasta.

Ennen puolta päivää saimme näkyviin samaan suuntaan menevän kaksimastoisen purjeveneen. Tutkan avulla seuraamalla huomasimme saavuttavamme sitä. Tämä sai kilpailuvietit valppaaksi ja virittelimme purjeita vauhdittaaksemme menoa. Hiljalleen saavutimme sen ja ohitimme 1 – 2 solmun nopeuserolla. Vene oli hollantilainen teräsvene ja ilmeisesti sen paino teki siitä hitaamman. Muutaman tunnin kuluttua emme enää nähneet sitä takanamme. Saavuimme määränpäähän 13,5 tunnin purjehduksen jälkeen. Ennen Ballycastlea ohitimme Rathling saaren idän puolelta ja saaren jälkeiset 3 mailin matkalle miehistö alkoi puuhailla valmistautuen perille tuloon. Saaren ja Ballycastlen välissä vauhti kiihtyi taas ennätyslukemiin. Merenkäynti muuttui kuin hornan kattilaksi venettä vietiin lujaa ja siellä olo tuntui hetken kuin olisi ollut rumpupesukoneessa. Laskimme purjeet ja pääsimme lähemmäs rantaa, jossa meno rauhoittui. Merenkäynti johtui vuorovesivirran vanhojen maininkien ja tuulen synnyttämän aallokon kohtaamisesta saaren ja mantereen välisessä kapeassa salmessa.

Satama oli täynnä, mutta saimme kiinnittyä jonkinmoiseen vastaanottolaituriin. Perässämme tullut englantilainen vene kiinnittyi kylkeemme. Lounaaksi Marjatta lämmitti keittoa ja tarjoili myös edellisenä päivänä keitettyjä kananmunia. Muonat katosivat pöydästä nopeasti ja hyvällä ruokahalulla.

Satamassa pääsimme pesulle ja sen jälkeen kaikki olivat valmiita sänkyyn pitkän purjehduksen jälkeen. Matkaa kertyi lokin mukaan 77 mailia, mutta todellinen matka oli pidempi, johtuen siitä, että myötävirta auttoi matkaamme.

Merelle jälleen ja kohti Irlantia

Lähdimme klo 07.30 kohti alasulkuja, joita on ensin kaksi ja sitten vielä alasataman ja meren välissä merisulku. Alasatamassa luovutimme kaavan avaimen ja kuittasimme veneen ja itsemme ulos kanavasta yhdessä ruotsalaisen ja englantilaisen veneen kanssa.

Ensimmäisenä tavoitteena oli ehtiä Corran pointin edustalla olevaan salmeen ennen kymmentä saadaksemme vuoroveden aiheuttamista virroista hyötyä. Ajelimme ensin puolisen tuntia koneella tyvenessä. Vähän ajan kuluttua nousi tuuli ja pääsimme lopulta etenemään reippaasti purjeilla. Tavoite onnistui ja pääsimme myös jatkamaan matkaa vauhdikkaasti purjeilla. Päätimme ottaa päivän tavoitteeksi Dunstaffanage vierasvenesataman http://www.dunstaffnagemarina.co.uk/default.htm .

Olimme saamassa miehistöön lisävahvistusta Emilia ja Petri olivat lentämässä Glasgown kentälle ja haluaisivat tietää minne suuntaavat sen jälkeen. Annoimme ohjeet parhaan taitomme mukaan ja kyllähän he pienen bussiseikkailun jälkeen löysivät oikeaan paikkaan.

Olimme satamassa hyvissä ajoin klo 14 ja päivän matkasadoksi tuli n. 30 Nm. Satama osoittautui vilkkaaksi ja erittäin hyväkuntoiseksi ja siistiksi. Suihkut olivat englantilaisiksi tosi mahtavat ja tilat juuri rakennetut. Yleensä englantilaiset suihkut ovat rinnastettavissa suomalaisiin tippakannuihin, ja niistä tulee lämmintä vettä juuri niin kauan kun on onnistunut säätämään sekoituksen oikean lämpöiseksi, harvoin siitä ehtii nauttia.

Satamassa oli myös hyvä kohtuuhintainen varustemyymälä ja miehistö käyttikin palveluja hyväkseen ostamalla purjehdussaappaita ja muita varusteita. Vene sai myös toisen vara impellerin.

Tuuli voimistui melkoiseksi ja se aiheutti hieman ongelmia laiturissa olleille veneille. Paikalliselta purjehduksen opettajalta saimme vinkkejä satamista ja reiteistä kohti Dublinia. Seuraavan päivän tavoitteeksi valittiin Pohjois-Irlannin Ballycastle. Matkaa on n. 90 Nm, joten olisi lähdettävä varhain aamulla.

Illalla satamaan tuli lukuisa joukko kielikoululaisia eripuolilta maailmaa mm Intiasta ja Venäjältä. He olivat kielikoulussa Skotlannissa ja lähtisivät seuraavana päivänä purjehdukselle kuudella veneellä. Oppilaat olivat 13 – 16 vuotiaita ja meno oli melko vilkasta. En välttämättä olisi halunnut kippariksi noihin veneisiin, mutta vastuussa oleva kaveri otti asian rauhallisesti tuulen tuivertaessa ja nuorison hyppiessä laiturilta veneisiin ja takaisin. He viettivät aikaansa laulaen, soittaen ja kuka mitenkin. Itse olisin ensimmäiseksi pukenut pelastusliivit koko porukalle. Nuoret olivat fiksuja ja hyvin käyttäytyviä, mutta energiaa runsaasti.

Laskeutuminen alas Neptunuksen Staircase – sulkuja

Aamulla sateen jatkuessa lähdimme laskeutumaan Neptunuksen Staircase – sulkuja alas siinä oli kahdeksan allasta ja lopuksi piti vielä ohittaa rautatien nostosilta. Suluilta näkyivät Skotlannin ja Brittien saarten korkeimmat vuoret Ben Nevis Fort Williamin edustalla. Ajoimme alas lähelle merisulkuja ja kyselimme sopivaa ruokapaikkaa. Saimme neuvon ajaa takaisin puolimailia rautatie sillan edessä olevalle laiturille. Sieltä olisi lyhyt matka Pubiin, jossa tarjotaan lounaita. Niin tehtyämme päätimme juhlistaa ankeaa sadepäivää syömällä ensimmäisen kerran ulkona pitkään aikaan, ellei Lervikin Fish & Shipsejä lasketa itse olin syönyt viimeksi pizzan Motalassa ruotsissa melkein kuukausi aikaisemmin.

Pubissa ruoka ja juomat maistuivat ja sen jälkeen nokoset ainakin kipparille. Odottelimme illalla vieraita. Jukka Tamminen ja vaimo Valery tulivat käymään matkallaan Yorkshire´sta Skotlannin mökilleen. Jukka on kotoisin Turun läänin Koskelta. Hän on asunut lapsena myös Vilvaisissa. Tehtyään pitkän päivätyön viennin parissa hän on omalla panoksellaan vaikuttanut siihen, että Loimaalaista kappaletavaran käsittelyautomatiikkaa on myyty Brittien saarille ja Amerikkaankin. Uransa aikana Jukka on myynyt suomalaista voita, juustolakalusteita, meijeriventtiilejä ja automatiikkaa, kuormalavoja, Sakon aseita ja pakkauskoneita ym. Nyt eläkepäivinään hän harrastuksekseen välittää maanrakennuksessa tarvittavia koneita suomalaisille urakoitsijoille Englannista ja Saksasta. Toiminta on muodostunut niin vilkkaaksi, että vaimo miettii miten saada mies eläkkeelle jälleen kerran.

Jukka ja Valery tulivat muutaman tunnin alkuperäisestä aikataulusta myöhässä kuinkas muuten. Edellisenä iltana suomalainen asiakas oli vahvistanut kaivuritilauksen ja ennen lähtöä piti laittaa paperiasiat kuntoon ja järjestää koneelle rahti suomeen.

Vieraille tarjottiin maukasta perunasalaattia, johon oli käytetty makeat perunat, vieraiden tuomaa savulammasta ja suolakeksejä. Sticky – kakku jätettiin myöhempiä tarjoiluja varten. Käytiin läpi veneen tekniikka, koska Tammiset olivat lupautuneet talonmiehiksi Dublinin keskustaan jätettävään veneeseen. He asuisivat veneessä ja tutustuisivat Dublinin nähtävyyksiin sillä aikaa kun kippari olisi Suomessa.

Vieraat lähtivät kohti loma-asuntoaan tunnin ajomatkan päähän ja miehistö kävi yöpuulle. Aamulla olisi lähtö merelle.