18. heinäkuuta 2008

Laskeutuminen alas Neptunuksen Staircase – sulkuja

Aamulla sateen jatkuessa lähdimme laskeutumaan Neptunuksen Staircase – sulkuja alas siinä oli kahdeksan allasta ja lopuksi piti vielä ohittaa rautatien nostosilta. Suluilta näkyivät Skotlannin ja Brittien saarten korkeimmat vuoret Ben Nevis Fort Williamin edustalla. Ajoimme alas lähelle merisulkuja ja kyselimme sopivaa ruokapaikkaa. Saimme neuvon ajaa takaisin puolimailia rautatie sillan edessä olevalle laiturille. Sieltä olisi lyhyt matka Pubiin, jossa tarjotaan lounaita. Niin tehtyämme päätimme juhlistaa ankeaa sadepäivää syömällä ensimmäisen kerran ulkona pitkään aikaan, ellei Lervikin Fish & Shipsejä lasketa itse olin syönyt viimeksi pizzan Motalassa ruotsissa melkein kuukausi aikaisemmin.
Pubissa ruoka ja juomat maistuivat ja sen jälkeen nokoset ainakin kipparille. Odottelimme illalla vieraita. Jukka Tamminen ja vaimo Valery tulivat käymään matkallaan Yorkshire´sta Skotlannin mökilleen. Jukka on kotoisin Turun läänin Koskelta. Hän on asunut lapsena myös Vilvaisissa. Tehtyään pitkän päivätyön viennin parissa hän on omalla panoksellaan vaikuttanut siihen, että Loimaalaista kappaletavaran käsittelyautomatiikkaa on myyty Brittien saarille ja Amerikkaankin. Uransa aikana Jukka on myynyt suomalaista voita, juustolakalusteita, meijeriventtiilejä ja automatiikkaa, kuormalavoja, Sakon aseita ja pakkauskoneita ym. Nyt eläkepäivinään hän harrastuksekseen välittää maanrakennuksessa tarvittavia koneita suomalaisille urakoitsijoille Englannista ja Saksasta. Toiminta on muodostunut niin vilkkaaksi, että vaimo miettii miten saada mies eläkkeelle jälleen kerran.
Jukka ja Valery tulivat muutaman tunnin alkuperäisestä aikataulusta myöhässä kuinkas muuten. Edellisenä iltana suomalainen asiakas oli vahvistanut kaivuritilauksen ja ennen lähtöä piti laittaa paperiasiat kuntoon ja järjestää koneelle rahti suomeen.
Vieraille tarjottiin maukasta perunasalaattia, johon oli käytetty makeat perunat, vieraiden tuomaa savulammasta ja suolakeksejä. Sticky – kakku jätettiin myöhempiä tarjoiluja varten. Käytiin läpi veneen tekniikka, koska Tammiset olivat lupautuneet talonmiehiksi Dublinin keskustaan jätettävään veneeseen. He asuisivat veneessä ja tutustuisivat Dublinin nähtävyyksiin sillä aikaa kun kippari olisi Suomessa.
Vieraat lähtivät kohti loma-asuntoaan tunnin ajomatkan päähän ja miehistö kävi yöpuulle. Aamulla olisi lähtö merelle.

Ei kommentteja: