3. joulukuuta 2008

X - päivä merellä. 03.12.2008 keskiviikko

Kymmenes päivä merellä tuli tänään täyteen. Todennäköisesti yli kymmenen päivää on vielä jäljellä. Legin tähän mennessä tehty osuus on yllättänyt minut helppoudella ja yksinkertaisuudellaan. Kale ja Jaakko, jotka ovat tehneet tämän matkan aikaisemmin, ovat sitä mieltä että tuulet ovat tällä kerralla oikukkaammat kuin heidän aikaisemmilla ylityksillään. Minusta tämä on helppoa verrattuna saaristossamme purjehtimiseen.

Talvella kerroin Lepän Kaleville millainen matkasuunnitelmani on. Reitti Norjan ja Skotlannin kautta, n. 30 eri gastia Las Palmasiin mennessä jne. Olin itse huolissani tästä Atlantin ylityksestä. Kalevi sanoi, että kun vene on Las Palmasissa tulet huomaamaan, että loppu on pelkkää lomaa alkumatkaan verrattuna. En uskonut sitä silloin, mutta nyt alan jo epäillä hänen olleen oikeassa.

Yöksi jätimme purjeiksi genuan ja ison. Tuuli oli voimistunut mukavasti 6 - 8 m/s ja se puhalsi kulkusuuntaamme nähden melkein suoraan sivulta. Meno oli vauhdikasta 7 - 9 solmua. Yöllä vahdissa ollessa olo on mystinen kun vene halkoo vettä 9 solmun nopeudella, kohina käy, mutta juuri mitään ei näy.

Aamulla kokeilimme genuan rinnalla fokkaa nostamalla se kutteristaagiin. Aikamme viriteltyämme saimme palautettua saman nopeuden, joka meillä oli ennen kokeilua. Matka jatkui ja tuuli tuntui sopivalta genaakkerille. Genua rullalle ja genaakkeri ylös. Saatuamme sen ylös tuuli alkoi nousta ja siinä esiintyi puuskia. Genaakkeri oli hetkessä liikaa sen hetkisellä tuulella. Genaakkeri alas ja genua ulos. Jonkin ajan kuluttua saavutimme taas sen alkuperäisen nopeuden. Tulihan siinä aamujumpat osalle miehistöä.

Vähän ennen puoltapäivää tuuli laantui ja vaihdoimme taas genaakkerin. Nyt vaihto osui nappiin ja tätä kirjoittaessani olemme ajaneet sillä yhteen menoon kahdeksan tuntia veneen nopeuden vaihdellessa 6,5 - 8 solmua, tuuli 7 - 8,5 m/s ja se puhaltaa 120 astetta keulasta Paarbuurin puolelta. Saimme tänään kokoon 139 mailia.

Yöllä ja aamupäivän aikana meillä oli näköyhteys Tenarezen kanssa. Illalla myös keskustelimme puhelimitse ja totesimme, että meillä on neljän mailin ero. Me olimme kivassa tuulessa ja Tenareze sateessa ilman tuulta. Kovin paikallisia ovat nämä sääilmiöt. Tänään on molemmilla ollut tuulta. Tenareze ajoi spinnulla meidän mielestämme lähes myötätuuleen ja me leikkasimme genaakkerilla 20 astetta enemmän etelään. Tenareze katosi horisontin taakse etuoikealle. Parin päivän aikana nähdään, kumman kurssivalinta
oli parempi.

Aamulla veneemme keulan edustalla oli seitsemän delfiiniä. Ne leikkivät sukellellen ja hyppien keulan molemmin puolin.

Kalastusta harjoitetaan päivittäin. Eilisestä blogista jäi pois alkuillan saalis 2 kg kultamakrilli. Tänään laskin oman vieheeni veneen perään. Tunnin odottelun jälkeen kela pärähti. Veneessä oli valitettavasti sillä hetkellä nopeutta 7 solmua. Saalis pyristeli voimalla vastaan ja kelaaminen oli tässä vauhdissa hankalaa. Komensin paikalle kuvausryhmät videokameroineen ja valmistauduin nostamaan 15 kg vonkaletta Atlantin aalloista. Muutaman kierroksen kelattuani siima löystyi. Saalis oli päättänyt,
ettei tule meidän pannuumme. Videolle jäi innostuneen alun jälkeen tyrmistynyt ja pettynyt onkimies, joka ei vielä ole saanut sinttiäkään ylös näistä vesistä. Lohdutukseksi voin todeta, että pakoon lähteneellä oli ainakin melkoiset purukalustot vieheeseen jääneistä jäljistä päätellen.

Kalasaaliit on eri veneissä jakaantuneet kahteen luokkaan: ylös saatuihin ja niihin joita ei saatu ylös veneeseen asti. Jälkimmäisen ryhmän kalat ovat jostain syystä huomattavan paljon kookkaampia kuin ensimmäisen ryhmän kalat.

Miehistö ravittiin tänään aamupuurolla ja lounaalla, jolla tarjottiin Maizenalla suurustettua pinaattikeittoa. Siihen oli lisätty porkkanalohkoja "aldente", ruokajuomana vesi ja tölkki olutta halukkaille. Päivälliseksi tarjoiltiin perunamuusia ja voissa paistettua kultamakrillia. Ruokajuomana oli tällä kerralla valkoviini ja vesi. Päivälliskokkina toimi Lasse, joka hääräsi kalapaistoksen kanssa ensimmäisen kerran elämässään. Lopputulos oli loistava.

Päivän aikana tyhjeni toinen 230l makeavesitankeista. Kulutus on ollut 23l/vrk ja miestä kohti tulee päivässä melkein 4 litraa. Se on liikaa jos makean veden tekeminen ei onnistu koneella. Koneen toimiessa sitä syntyy 38 l/h, mutta se vaatii virtaa n. 40A eli 1 l = 1Ah. Laturista tulee 80 A ja 80Ah tekeminen vaatii 3l dieseliä. 1 litra vettä edellyttää polttamaan 0,04 l dieseliä. Tähänastisen veden kulutuksen tyydyttäminen vaatii 1 l dieseliä päivässä.

Radioyhteyksiä oli päivän aikana runsaasti kotimaahan ja toisiin veneisiin. Ensimmäisen kerran onnistuimme olemaan samalla taajuudella yhdessä Xia, Tenareze ja Meritähti. Päivä yhteyden aikana selvisi, että Xialla on syntymäpäivä. Risto täytti 25 + jotain vuosia. Jaakko ja Vesa lauloivat onnittelulaulun radion välityksellä päivänsankarille. Serenadi oli tehokas. 120 mailin päässä oli havaittavissa päivänsankarin kaino liikuttuneisuus. Onnea vielä.

Muita raportoitavia asioita: - viimeinen mansikkahillopurkki odottaa avaajaa pilssissä. Sen loputtua aamiaislistalla on pelkkä "puuro - brutale", voi harmi muonalaskenta petti tässä kohdassa, - Jaska antoi esityksen päällään seisomisesta pentterin lattialla. Esitys epäonnistui - vaatii lisää harjoittelua. Ranskalaisella korostuksella puhuva leidi kutsui ARC veneitä illalla. Ehdin vastaamaan. Soittajalla oli ääni kuin Edith Piafilla. Hän oli kiinnostunut sijainnistamme. Annoin tarkat koordinaatit.
Odottelimme kovasti että hän olisi piipahtanut iltateelle, mutta ei näkynyt.

2. joulukuuta 2008

IX - päivä merellä. 02.12.2008 tiistai

Tutustuimme yön aamuyöstä uuteen ilmiöön, jonka ristimme "Ellin pikkumatalaksi". Nimi johtuu osittain sääkartassa nimetystä merialueesta, joka on nimetty Ellieksi. Olemme tainneet jo jättää Ellien taaksemme. Kotoinen sanonta, jossa Elli ja kova sadekuuro mainitaan samassa sananparressa ( taisi ollakin Esteri ), vaikutti ilmiön nimeen. Ilmiö toi meillekin vettä ja kasteli ei toivottuja paikkoja.

Jätimme juuri yhteen kursimamme spinnun ylös yötä vasten. Matka jatkui mukavaa vauhtia aina aamutunneille asti. Ennen viittä tuuli yltyi ja edellisestä vahingosta viisastuneena Vesa ja Jaska vetivät spinnun sukkaan ja avasivat genuan tilalle. Tuuli yltyi ja alkoi vaihtaa suuntaa. Pojat ohjasivat vakio tuulikulmaan. Kun vene oli kääntynyt melkein tulosuuntaansa, he käynnistivät moottorin, ottivat purjeet sisään ja palauttivat alkuperäisen kurssin.

Tätä seurasi jonkin ajan kuluttua raju sadekuuro. Veneessä oli kaikki luukut avoinna. Tarvitsimme tuuletusta emmekä olleet vielä saaneet sadetta niskaamme tällä matkalla. Sivuikkunaa suljettaessa oli ikkunan rakoon pimeässä jäänyt verhon kulma. Tämän vuoksi ikkuna vuoti ja vesi tuli suoraan pentterin sohvalle. Sohvatyyny kastui ja alkoi tiputtaa veden suoraan sohvan alle olleeseen muonavarastoon.

Vesaa kuivaili paikkoja ja vahingossa rikkoi muutaman muonavarastossa olleen kananmunan. Rikkoontuneelle kananmunalle piti tehdä jotain. Aamiaisen laittovuorossa ollut Vesa muutti aamiaismenun ja paistoi munat. Munien kanssa on tapana tarjota pekonia. Niin pyrki Vesakin tekemään ja käristi pekonin tapaista. Pekoni oli kuitenkin ilmakuivattua siivutettua kinkkua ja tästä tuli pääkokin ankarat nuhtelut. Kannattaa sulkea luukut kunnolla, kun sade koittaa.

Ajoimme koneella aamun aikana yhteensä 4 tuntia. Sen jälkeen tuuli virkistyi ja jatkoimme purjeilla. Jouduimme ensimmäisen kerran ilmoittamaan konetunneista 24 tunnin raportissamme. Saimme aikaan 117 mailia 24h aikana.

Olimme harmissamme ompelulangan loppumisesta. Vesa sai idean kokeilla miten vanha Kaiser selviäisi, jos käyttäisimme kalastuskelalla olevaa 20 kg dynema siimaa ompeluun. Kaiser teki sillä kiitettävän näköistä tikkiä. Nyt voimme lasketella reippaammin spinnulla onhan meillä kelalla 300 m ompelulankaa jonka lujuus riittää.

Kalella oli pyykkipäivä. Hän pesi pikkupyykin huolella merivedellä. Viimeisen huuhtelun hän teki 3 l makeaa vettä. Mikäli viimeisenkin huuhtelun tekee suolavedellä, imee suola koko ajan ilmasta kosteutta itseensä eikä tahdo kuivua lainkaan.

Ruokalistalla oli tänään edellä kerrotusta johtuen erikoisaamiainen. Munia ja paistettua ilmakuivattua Parman kinkkua. Puuroa oli myös tarjolla. Lounaaksi oli jokin pussikeitto, jota suurustettiin riisillä. Päivällisenä pastaa Corner - pihvi kastikkeella ja vihreäsalaattia.

Leppoisat kelit saivat miehistön lukutoukat töihin. Lasse mm on parissa päivässä lukenut enemmäm kuin edellisenä 10v aikana. Itse luin yhden Vareksen kirjan. Ruumiita tuli runsaasti ja olutta kitattiin mm Vanhassa apteekissa. Parempiakin hänen kirjojaan olen lukenut.

1. joulukuuta 2008

VIII - päivä merellä. 01.12.2008 maanantai

Marraskuu vaihtui joulukuuksi, mutta täällä joulun lähestymistä ei huomaa. Ympäristössä tapahtuu muutoksia etenemisen myötä, mutta niistä ei voi ennakoida talven tuloa päinvastoin. Ilma ja vesi on lämmennyt. Ilma on yöllä 22 astetta ja päivällä lähempänä kolmeakymmentä. Meriveden lämpötila on noussut 24 asteeseen.

Jätimme illalla genaakkerin ja ison päälle. Tuuli alkoi voimistua illalla kymmenen aikaa ja otimme genaakkerin alas ja jatkoimme genualla ja isolla. Purjehdimme myötätuulessa leikaten halsseilla n. +/- 30 astetta. Aamuyöllä genua ja iso aseteltiin "virsikirjaksi" ja jatkettiin suunnilleen tuulen suuntaan kuuteen asti aamulla. Silloin päätimme vaihtaa genuan tilalle spinnun. Tällä saimme mukavasti vauhtia lisää. Meno oli kohtalaisen reipasta aina puoleen päivään asti. Saimme kasaan 137 mailia 24 tunnin
aikana.

Tuuli alkoi nousta ja pyöriä puuskissa, eikä spinnu enää pysynyt ryhdissään. Eräs pyörrre keräsi sen rullatun genuan ympäri, eikä sitä tahdottu saada irti. Kääntämällä reilummin tuuleen se lopulta onnistui. Epäonneksemme samaan aikaan kehittyi tuulenpuuska n. 11 m/s. Spinnu täyttyi reippaasti, mutta sivusauma ei kestänyt paineiskua vaan repesi auki koko sivun matkalta.

Otimme rikkoontuneen purjeen alas ja avasimme genuan tilalle. Oli hankkinut käsikäyttöisen ompelukoneen "Kaiser" vuosimalli 1900 luvun alkupuolelta. Kone on hieno sen ajan insinööritaidonnäyte. Tutkimme purjeen vauriot ja purjeneulomo Ropponen & Co otti haasteen vastaan ja aloitti revenneiden saumojen korjaamisen. Vesa ohjasi varsinaista ompeluvaihetta ja "Co" antoi käyttövoimaa pitäen konetta käynnissä sivussa olevaa käsipyörää pyörittäen.

Kuuden tunnin aherruksen jälkeen oli saumaa tehty 25 m ja purje harsottu kasaan. Kone toimi moitteettomasti ja sai kehuja. Ongelmaksi muodostuu jatkossa lanka, jota en ymmärtänyt varata mukaan riittävästi. Pieni korjaus saadaan vielä tehtyä, mutta ei toista tämän luokan ompelu-urakkaa. Spinnu oli ylhäällä uudelleen klo 18.

Ruokalistalla oli tänään aamupuuron ja muiden aamiaiseinesten lisäksi lounaaksi keskipäivän keitto. Keitosta löytyi luultavasti kaikkia mukanamme olleita ruoka-aineita. Sitä oli jatkettu jo muutaman kerran vaihtaen liukuvasti koostumusta. Päätimme nyt tiskata kattilan ja hankkia uuden päiväkeiton "juuren". Päivälliseksi Kale laittoi hienot pihvit, keitetyt perunat ja kastikkeen. Ateria oli makoisa. Illalla nautimme vielä iltakaakaot tummien laivakorppujen kera.

Radioliikenne jatkui vilkkaana. Miehistön hygieniasta huolehdittiin käymällä uimassa veneen perässä. Vesi oli lämmin ja virkistävä. Vesikoneen avulla teimme huuhteluvettä suolan huuhtelemiseksi iholta.

30. marraskuuta 2008

VII - päivä merellä. 30.11.2008 sunnuntai

Taas on kulunut vuorokausi merellä. Tämän vuorokauden aikana saavutimme yhden rajapyykin kisataipaleella - alle 2000 mailia maaliin. Illalla tuulet olivat erittäin vaimeat. 20 - 22:00 välillä tuulen nopeus oli vain 2 - 4 m/s. Oma nopeutemme sinä aikana vaihteli 2,2 ja 3,5 solmun välillä.
Jätimme illalla purjeiksi genaakkerin ja ison. Yöllä 22 jälkeen tuuli voimistui ja 2 - 3 välillä heräsin rajuun menoon. Tuuli oli noussut 8 - 9 m/s ja keulahytissä tuntui aina välillä, että nyt sukelletaan. Purjeala oli liian suuri voimistuneelle tuulelle. Tilanne ratkesi muutaman hetken kuluttua kun genaakkerin etukulman skuuttiköysi katkesi. Se oli hankautunut poikki puomin kyljessä. Pääsin vapaavuorosta purjeenvaihtotalkoisiin keulahytin kansiluukun kautta. Purjeen vetäminen sukkaan vaati kahden
miehen panoksen kannella. Lopuksi sain genaakkerin viereeni keulapunkkaan. Siellä oli spinnu, mutta sain raivattua itselleni kolon. Loppuyön purjeina olivat genua ja iso. Aamulla tuuli oli tasaantunut ja vaihdoimme jälleen genaakkerin genuan tilalle.
24 tunnin aikana saimme kasaan 140 mailia. Suuntana oli 220 -230, joten ilmeisesti menetämme asemiamme kilpailutilanteessa.

Päivän aikaa 4 miehistön jäsentä huolehti hygieniastaan käymällä uimassa veneen perässä. Mereen mennään turvaliivit päällä ja turvaköysi kytkettynä veneeseen. Suolavesi huuhdellaan pois makeaan veteen kastetulla pyyhkeellä tai parilla litralla makeaa vettä. Tätä pesuvettä alamme tehdä vesikoneella tarpeelliset määrät seuraavina päivinä. Tankkivedet käytämme ruuanlaittoon. Meriveden lämpötila on noussut 24 asteeseen.

Radioyhteydet suomeen olivat tänään erinomaiset ja suuri joukko suomalaisia amatöörejä kävi tervehtimässä taajuudella. Päivittäinen yhteys on taajuudella 14277 USB ja aika 09:00 UTC.

Kalaa yritimme narrata koko päivän vetämällä kahta uistinta veneen perässä. Onni ei ollut myötä. Tuoretta kalaa ei ollut tänään tarjolla.

Miehistö muonitettiin tänään tarjoamalla aamulla puuroa, lounaaksi jotain pastakeittoa pussikeittona. Keittoa jäi sopivasti ja Vesa päivällisen laittovuorossa jatkoi sitä muutamalla perunalla, jauhelihalla ja muilla eineksillä. Soppa maistui ja reippaan annostuksen vuoksi kattilan pohjalle jäi taas mukavat pohjat johon seuraava kokki voi ideoida jatkoa. Ruokalistasta tulee näin liukuva ja siinä on pehmyt laskeutuminen seuraavaan makumaailmaan. Lisäetuna on että kattilaa ei tarvitse tiskata kovin
usein, eikä synny tähteitä.

29. marraskuuta 2008

VI - päivä merellä. 29.11.2008 lauantai

Purjehdimme koko yön genualla ja isolla. Ne oli viritetty virsikirjaksi ja genua tuettuna puomilla. Odotettavissa oli vaihtelevaa tuulta ja tämän vuoksi halusimme jättää turvalliset purjeet yön ajaksi. Aamulla päivän valjettua vaihdoimme genuan tilalle genaakkerin. Sen molemmat kulmat olivat tuettuna puomeilla ja pystyimme säätämään sen lähes keskelle ja purjehtimaan myötätuuleen. Iso rullattiin sisään myötäisen ajaksi. Purjehdimme koko päivän suuntaan 260 astetta, eli lähes maalia kohti. Tuuli on
vaihdellut 2,5 - 6,0 m/s. ja nopeutemme 4 - 8,5 solmuun. Aallon korkeus on ollut 2 - 3 m ja pituus yksi kaapelinmitta ( n. 200 m ). Matkaa kertyi oman laskentamme mukaan 24 tunnin aikana n. 150 mailia.

Olemme olleet jo jonkin aikaa pasaatituulten alueella ja meillä pitäisi olla apunamme myös myötävirtaa yhden solmun verran. Veneen mittarien perusteella siitä ei voi olla varma. Pasaatituuletkin ovat heikkoja ainakin toistaiseksi.

Olemme nähneet päivän aikana kolme venettä risteävällä kurssilla. Yhdellä oli AIS lähetin ja sen tietojen mukaan kyseessä oli 109 jalan vene. AISin perusteella on päivän aikana lähistöllä ollut kaksi rahtilaivaa, mutta emme ole saaneet niistä näköhavaintoa.

Tänään emme ole kalastaneet, siihen palattaneen huomenna. Sen sijaan radioliikenne on jälleen ollut vilkasta. Yhteyksiä on ollut suomeen ja suomalaisveneeseen Xia, joka on edessämme n. 30 mailia puolenpäivän paikkatiedon mukaan. Winlink asemista pohjois-amerikan asemat ovat alkaneet toimia ja sieltä saadut yhteydet ovat olleet erittäin nopeita ja tehokkaita.

Keittiö on tarjonnut tänään aamupuuron lisäksi lounaaksi tonnikalasalaattia ja pääruokana keitettyjä perunoita Cornerbeef - kastikkeella ja vihreällä salaatilla.

Nyt on vilkkain pikkujouluaika. Veneessä juhlimme pikkujoulua ripustamalla Martin tuoman pienen joulukuusen veneen kattoon. Joimme sen kunniaksi kahvit jonka kera tarjottiin piparkakut. Martti oli huomaavaisena tuonut molemmat suomesta.

28. marraskuuta 2008

V - päivä merellä. 28.11.2008 perjantai

Nopeus paranee ja meno on vauhdikasta omasta veneestä katsottuna. Sijoituksista päätellen muiden kohdalla on samaa kehitystä.

Illalla jätimme purjeiksi genuan spiirattuna ja ison "virsikirjaksi" asetettuna. Ajoimme suuntaa 260 astetta alkuillan, myöhemmin virsikirja purettiin, viritettiin uudelleen yöllä tunniksi ja aamuun jatkettiin sivutuulessa genua vapaana.

Aamulla aamiaisen jälkeen Vesa teki kovasti töitä virittäen puomien kiinnityspisteitä ja erilaisia köysien meni ristiin rastiin pitkin ja poikin. Niitä piti vuorotellen kiristellä ja löysätä komentojen mukaan. Purjeiden trimmaaminen on siitä mukavaa puuhaa, että aina tuntuu nopeus kasvavan. Ensin kiristetään ja nopeus kasvaa, sitten löysätään ja taas nopeus kasvaa. Kuinkahan lujaa ollenkaan mennään kun lähestytään maalia.

Lopulta köysiä oli ilmeisesti levitetty riittävästi eripuolille, kun kuului komento " Nyt genaakkeri ylös". Näin tapahtui. Seurauksena oli veneen innostuminen niin, että sitä ei tahtonut pidätellä mikään. Ohjattavuuden kanssa oli niin ja näin. Palattiin perusruutuun kuin noppapelissä. Jatkettiin genualla ja isolla.

Vaihdoimme samalla kurssin lounaaseen. Tuuli on ollut suunnasta 70 - 80 astetta. Voimakkuus 6 - 8 m/s. Loppupäivän purjeet ovat saaneet olla rauhassa ja meno on jatkunut tasaisesti kurssilla 220 -230 astetta. Nopeus on vaihdellut 6,5 - 8,5 solmun välillä. Oman tulkintamme mukaan saimme viimeisen vuorokauden aikana kasaan n. 160 mailia, mikä on meille paras tulos tähän mennessä tässä kisassa.

Kalaa saimme tänäänkin ja ilman vieheitten uittamista. Kannelle laskeutui lentokala. Useimmat meistä ei sellaista ollut aiemmin nähneet, joten se pääsi ihmeteltäväksi ja valokuvattavaksi. Kalevi kertoi, että sen voisi paistaa ja maku olisi kuin silakalla. Tällä kerralla päästimme sen takaisin luonnon kiertoon heittämällä laidan yli mereen.

Aamiaisen valmistaminen kuuluu 06 - 08:00 vuorossa olevalle II - vahdille. Vuoro osui tänään minun kohdalleni. Vakiopuurot syntyivät reseptillä viisi mukillista vettä ja yksi mitallinen ryynejä. Tällä konseptilla puuron määrä ja viskositeetti menevät kohdalleen. Aamiaiskokin tehtäviin on sisällytetty tiskien lisäksi myös pentterin ja vessan siivous ( ruuanlaiton jälkeen ).

Lounaaksi Jaakko valmisti yhden erikoisuuksistaan Minestrone soppa pussikeittona. Soppa maistui. Päivällisen valmisti Martti. Eilen pyydystettyä Doradoa ja muusia. Perille päästyämme jokainen miehistön jäsen on suorittanut perusosan Kalen kokkikoulussa. Teen ja pussikeittojen valmistuksen lisäksi on hyvät edellytykset selvitä myös seuraavan vaikeusasteen tehtävistä.

Yhteydenpito sähköpostien ja puheyhteyksien avulla on ollut vilkasta. HF - radio on tähän tarkoitukseen päällä päivittäin useita tunteja. Olemme saaneet sähköpostin kautta vinkkejä tulevasta säästä, suomen uutisia ym. Tätä blogi - sivuamme emme pysty lukemaan veneestä, mutta olemme saaneet kommenteista kopioita. Kiitos kaikille hyvän matkan ym toivotuksista. Näitä on mukava saada ja lukea.

Biskajan ylityksen aikana luin yhden kirjan kokonaan ja kymmeniä sivuja toista kirjaa. Tällä legillä ei ole toistaiseksi vielä ehtinyt edes miettimään minkä kirjan valitsisi luettavaksi. Sellainen ihme tapahtui, että Vesa meni parin tunnin päiväunille. Seurasin esimerkkiä. Herätessäni meni pitkään ennen kuin tajusin missä olen.

27. marraskuuta 2008

IV - päivä merellä. 27.11.2008 keskiviikko

Nopeus paranee meillä ja harmi vaan muutamalla lähimmällä kilpailijalla ehkä vielä enemmän. Nopeuden takana ovat voimistuneet tuulet. Ajoimme illan, yön ja lähes koko päivän suuntaan 220 astetta spinaakkerin avulla. Tuuli tuli 50 - 60 astetta. Olemme pyrkineet välttämään lännessä olleita heikon tuulen alueita. Iltapäivän aikana ennuste muuttui ja suuntasimme melkein suoraan länteen. Jatkanemme sinne 1 - 2 vrk. Kuluneen vuorokauden aikana tuulet ovat olleet 4 - 8 m/s, mutta illansuussa ne vahvistuivat
6 - 8 m/s. Oletamme tuulen voimistuvan yön aikana ja pienensimme sen vuoksi purjealaa. Spinaakkerin tilalle vaihdoimme ison ja genuan, joita käytämme ainakin aamuun asti.
Tuulien kannalta olemme valinneet reittimme kohtalaisen hyvin. Viimeisen vuorokauden aikana on idempänä ja etelämpänä ollut kovempi tuuli. Siellä olleet veneet ovat saaneet siitä hyötyä. Vuorokauden aikana kertyi maileja 150 ja " kellotimme" nopeusennätyksen 10,5 kn. Kilpailusijoituksessamme ei suurta muutosta ole tapahtunut. Suomalaisten veneiden kärkipaikalla on Xia.

Iltapäivällä kalaonnemme kääntyi. Vedimme kolmea uistinta perässä ja kahteen nappasi melkein samanaikaisesti. Kalat olivat mukavan kokoisia Doradoja 3 ja 4 kiloiset. Ensimmäiset välipalat nautittiin suoraan tuoreena Wasabilla maustettuina.

Ruokalistalla oli puuroa aamiaiseksi, herkkusienikeittoa lounaaksi ja tietenkin kalaa päivälliseksi. Kalan kanssa oli tarjolla "mummon muusia" Leipänä meillä on näkkileipää ja korppuja. Levitteenä on Hollantilaista peltipurkkeihin pakattua, todella maukasta voita. Sitä voi avaamattomana säilyttää huoneen lämmössä. Siitä pitävät kaikki paitsi omalääkäri.

Tänään olemme taas olleet radioyhteydessä Xian kanssa kahdesti ja Tenarezen kanssa kerran. Radioamatöörejä on tavattu bändillä vakioaikaan toista kymmentä.

Veneen rutiinit ovat asettumassa paikalleen. Se näkyy tehokkaampana toimintana ja lopuksi kertyneinä maileina. Joudumme vielä tekemään listan erivaiheissa suoritettavista tehtävistä. Tällä pyritään ehkäisemään unohtamistapauksia.

Päivisin aurinko on polttavaa. Aurinkorasvojen suojakertoimien pitää olla lähes 50. Omani on 50+.