Dunstaffanage - Ballycastle

Olimme päättäneet tuuliennusteiden rohkaisemana lähteä varhain aamulla liikkeelle. Irrotimme veneen kuuden aikaan. Sää oli ennusteiden mukainen, kaunis, hieman usvainen ja bongasimme useita sateenkaaria auringon noustua. Tuuli oli laantunut sopivaksi ja suunta oli meille suotuisa. Vuorovesi tietojen tutkimisen perusteella päättelimme, että virta auttaisi meitä usean tunnin ajan eteenpäin. Päämääränä oli Pohjois-Irlannin Ballycastle, jota meille oli suositeltu hyvän satamansa ansiosta.

Petri ja Emilia aloittivat kansivahteina kipparin apuna, Tiina ja Kirsi aloittivat aamiaisen valmistamisen.

Matkan aikana Kirsi bongasi delfiinin, mutta se ei innostunut esiintymään meille enempää, joten muut eivät päässeet sitä ihastelemaan. Meno oli vauhdikasta. Noteerasimme ilmeisesti koko matkan nopeusennätyksen vähän yli 12 solmua GPS mukaan, tällöin lokianturin antama nopeus oli vain 9 solmua, joten pääsimme hyötymään 3 solmun virrasta.

Ennen puolta päivää saimme näkyviin samaan suuntaan menevän kaksimastoisen purjeveneen. Tutkan avulla seuraamalla huomasimme saavuttavamme sitä. Tämä sai kilpailuvietit valppaaksi ja virittelimme purjeita vauhdittaaksemme menoa. Hiljalleen saavutimme sen ja ohitimme 1 – 2 solmun nopeuserolla. Vene oli hollantilainen teräsvene ja ilmeisesti sen paino teki siitä hitaamman. Muutaman tunnin kuluttua emme enää nähneet sitä takanamme. Saavuimme määränpäähän 13,5 tunnin purjehduksen jälkeen. Ennen Ballycastlea ohitimme Rathling saaren idän puolelta ja saaren jälkeiset 3 mailin matkalle miehistö alkoi puuhailla valmistautuen perille tuloon. Saaren ja Ballycastlen välissä vauhti kiihtyi taas ennätyslukemiin. Merenkäynti muuttui kuin hornan kattilaksi venettä vietiin lujaa ja siellä olo tuntui hetken kuin olisi ollut rumpupesukoneessa. Laskimme purjeet ja pääsimme lähemmäs rantaa, jossa meno rauhoittui. Merenkäynti johtui vuorovesivirran vanhojen maininkien ja tuulen synnyttämän aallokon kohtaamisesta saaren ja mantereen välisessä kapeassa salmessa.

Satama oli täynnä, mutta saimme kiinnittyä jonkinmoiseen vastaanottolaituriin. Perässämme tullut englantilainen vene kiinnittyi kylkeemme. Lounaaksi Marjatta lämmitti keittoa ja tarjoili myös edellisenä päivänä keitettyjä kananmunia. Muonat katosivat pöydästä nopeasti ja hyvällä ruokahalulla.

Satamassa pääsimme pesulle ja sen jälkeen kaikki olivat valmiita sänkyyn pitkän purjehduksen jälkeen. Matkaa kertyi lokin mukaan 77 mailia, mutta todellinen matka oli pidempi, johtuen siitä, että myötävirta auttoi matkaamme.

Merelle jälleen ja kohti Irlantia

Lähdimme klo 07.30 kohti alasulkuja, joita on ensin kaksi ja sitten vielä alasataman ja meren välissä merisulku. Alasatamassa luovutimme kaavan avaimen ja kuittasimme veneen ja itsemme ulos kanavasta yhdessä ruotsalaisen ja englantilaisen veneen kanssa.

Ensimmäisenä tavoitteena oli ehtiä Corran pointin edustalla olevaan salmeen ennen kymmentä saadaksemme vuoroveden aiheuttamista virroista hyötyä. Ajelimme ensin puolisen tuntia koneella tyvenessä. Vähän ajan kuluttua nousi tuuli ja pääsimme lopulta etenemään reippaasti purjeilla. Tavoite onnistui ja pääsimme myös jatkamaan matkaa vauhdikkaasti purjeilla. Päätimme ottaa päivän tavoitteeksi Dunstaffanage vierasvenesataman http://www.dunstaffnagemarina.co.uk/default.htm .

Olimme saamassa miehistöön lisävahvistusta Emilia ja Petri olivat lentämässä Glasgown kentälle ja haluaisivat tietää minne suuntaavat sen jälkeen. Annoimme ohjeet parhaan taitomme mukaan ja kyllähän he pienen bussiseikkailun jälkeen löysivät oikeaan paikkaan.

Olimme satamassa hyvissä ajoin klo 14 ja päivän matkasadoksi tuli n. 30 Nm. Satama osoittautui vilkkaaksi ja erittäin hyväkuntoiseksi ja siistiksi. Suihkut olivat englantilaisiksi tosi mahtavat ja tilat juuri rakennetut. Yleensä englantilaiset suihkut ovat rinnastettavissa suomalaisiin tippakannuihin, ja niistä tulee lämmintä vettä juuri niin kauan kun on onnistunut säätämään sekoituksen oikean lämpöiseksi, harvoin siitä ehtii nauttia.

Satamassa oli myös hyvä kohtuuhintainen varustemyymälä ja miehistö käyttikin palveluja hyväkseen ostamalla purjehdussaappaita ja muita varusteita. Vene sai myös toisen vara impellerin.

Tuuli voimistui melkoiseksi ja se aiheutti hieman ongelmia laiturissa olleille veneille. Paikalliselta purjehduksen opettajalta saimme vinkkejä satamista ja reiteistä kohti Dublinia. Seuraavan päivän tavoitteeksi valittiin Pohjois-Irlannin Ballycastle. Matkaa on n. 90 Nm, joten olisi lähdettävä varhain aamulla.

Illalla satamaan tuli lukuisa joukko kielikoululaisia eripuolilta maailmaa mm Intiasta ja Venäjältä. He olivat kielikoulussa Skotlannissa ja lähtisivät seuraavana päivänä purjehdukselle kuudella veneellä. Oppilaat olivat 13 – 16 vuotiaita ja meno oli melko vilkasta. En välttämättä olisi halunnut kippariksi noihin veneisiin, mutta vastuussa oleva kaveri otti asian rauhallisesti tuulen tuivertaessa ja nuorison hyppiessä laiturilta veneisiin ja takaisin. He viettivät aikaansa laulaen, soittaen ja kuka mitenkin. Itse olisin ensimmäiseksi pukenut pelastusliivit koko porukalle. Nuoret olivat fiksuja ja hyvin käyttäytyviä, mutta energiaa runsaasti.

Laskeutuminen alas Neptunuksen Staircase – sulkuja

Aamulla sateen jatkuessa lähdimme laskeutumaan Neptunuksen Staircase – sulkuja alas siinä oli kahdeksan allasta ja lopuksi piti vielä ohittaa rautatien nostosilta. Suluilta näkyivät Skotlannin ja Brittien saarten korkeimmat vuoret Ben Nevis Fort Williamin edustalla. Ajoimme alas lähelle merisulkuja ja kyselimme sopivaa ruokapaikkaa. Saimme neuvon ajaa takaisin puolimailia rautatie sillan edessä olevalle laiturille. Sieltä olisi lyhyt matka Pubiin, jossa tarjotaan lounaita. Niin tehtyämme päätimme juhlistaa ankeaa sadepäivää syömällä ensimmäisen kerran ulkona pitkään aikaan, ellei Lervikin Fish & Shipsejä lasketa itse olin syönyt viimeksi pizzan Motalassa ruotsissa melkein kuukausi aikaisemmin.

Pubissa ruoka ja juomat maistuivat ja sen jälkeen nokoset ainakin kipparille. Odottelimme illalla vieraita. Jukka Tamminen ja vaimo Valery tulivat käymään matkallaan Yorkshire´sta Skotlannin mökilleen. Jukka on kotoisin Turun läänin Koskelta. Hän on asunut lapsena myös Vilvaisissa. Tehtyään pitkän päivätyön viennin parissa hän on omalla panoksellaan vaikuttanut siihen, että Loimaalaista kappaletavaran käsittelyautomatiikkaa on myyty Brittien saarille ja Amerikkaankin. Uransa aikana Jukka on myynyt suomalaista voita, juustolakalusteita, meijeriventtiilejä ja automatiikkaa, kuormalavoja, Sakon aseita ja pakkauskoneita ym. Nyt eläkepäivinään hän harrastuksekseen välittää maanrakennuksessa tarvittavia koneita suomalaisille urakoitsijoille Englannista ja Saksasta. Toiminta on muodostunut niin vilkkaaksi, että vaimo miettii miten saada mies eläkkeelle jälleen kerran.

Jukka ja Valery tulivat muutaman tunnin alkuperäisestä aikataulusta myöhässä kuinkas muuten. Edellisenä iltana suomalainen asiakas oli vahvistanut kaivuritilauksen ja ennen lähtöä piti laittaa paperiasiat kuntoon ja järjestää koneelle rahti suomeen.

Vieraille tarjottiin maukasta perunasalaattia, johon oli käytetty makeat perunat, vieraiden tuomaa savulammasta ja suolakeksejä. Sticky – kakku jätettiin myöhempiä tarjoiluja varten. Käytiin läpi veneen tekniikka, koska Tammiset olivat lupautuneet talonmiehiksi Dublinin keskustaan jätettävään veneeseen. He asuisivat veneessä ja tutustuisivat Dublinin nähtävyyksiin sillä aikaa kun kippari olisi Suomessa.

Vieraat lähtivät kohti loma-asuntoaan tunnin ajomatkan päähän ja miehistö kävi yöpuulle. Aamulla olisi lähtö merelle.

Eteenpäin kanavalla

Aamu avautui sumuisen kauniina. Samassa laiturissa oli yöpynyt kanavalaiva, pitkä ja kapea ja jossa on asumiskelpoiset hytit. Se meni ensin sulkuun ja me sen vierelle. Sulun jälkeen oli silta ja sitten ajelimme aluksen perässä Loch Oich – nimiselle järvelle. Järven toisessa päässä oli kääntösilta ja siitä vähän matkan päässä Laggan sulut.josta päästiin Loch Loggy – järvelle, Gairlochyn sulun kohtasimme myös suomalaisia, jotka olivat lomamatkalla, tosin ilman venettä. Tästä oli enää lyhyt matka merelle, edessä oli vielä k ja kääntösillan jälkeen oli suoraan ajoa kapeaa kanavaa pitkin Banavie kylän yläpuoliseen satamaan. Matkan varrellaymmenen sulkua. Ensin on 8 portainen sulku, jota kutsutaan ”Neptunuksen Straircase” – nimellä meidän vapaan käännöksemme mukaan se on suomeksi ”Merenjumalan portaat” (?).

Banavien kylässä naisisto kävi täydentämässä ruokavarastoja ja käyttivät tilaisuutta hyväkseen tutustuakseen paikalliseen siideriin. Hyvältä oli maistunut. Marjatta löysi harrastajana paikallisen nalle – kaupan, yritti useaan otteeseen päästä käymään siellä onnistumatta kuitenkaan johtuen vaihtelevista aukioloajoista. Hän näki kaupan olevan auki, mutta silloin olimme keskellä sulkuja eikä hän muun miehistön onneksi lähtenyt sinne kesken kaiken.

Illalla alkoi sade, joka jatkui vielä seuraavankin päivän. Keittiössä valmisteltiin seuraavaa päivää mm. keittämällä paikalliset mielestämme liian makeat perunat salaatin aineksiksi.

Loch Ness - Fort Augustus - Cullochy Loch

Aamulla lähdettiin liikkeelle 08.15. Ennen sitä nautittiin aamiainen tavanomaisella menulla: kaurapuuroa, teetä, kahvia, leipää leikkeleillä. Kaurapuurossa jouduimme siirtymään paikallisiin tuotteisiin, mutta Elovena Plus´sasta luopuminen ei suurempia vieroitustuskia aiheuttanut.

Edessämme oli Loch Ness – järven ylitys ja hirviön johdosta olimme erityisen tarkkaavaisia. Valitettavasti vallitsevat tuulet olivat normaalit eli suoraan nenään, joten jouduimme ajelemaan koneella ja se tietenkin pelotti hirviön pois näkymättömiin. Lohdutukseksi kaikille pettyneille oli rannalle Drumnadrochit´in satamaan rakennettu kookas violettinen betonihirviö. Sataman vieressä on Urguhard Castle. Tämän rauniolinnan ohi ajettiin taas poikkeamatta Tiina muisti, ettei sinne pysähdytty myöskään 1990 pääsiäisenä, jolloin olimme perheen kanssa täällä automatkalla asuessamme Leedsin lähellä Yorkshire´ssa. No seuraavalla matkalla pitänee pysähtyä.

Puolen päivän aikoihin saavuimme järven toisessa päässä olevaan kaupunkiin Fort Augustus. Kaupunki on turistien suosima ja siellä on kanavan viisiportaiset sulut. Rantauduimme sulkujen alapuolella olevaan laituriin ja kävin kysymässä sulutusaikataulua. Edelliset veneet olivat menossa ylöspäin ja sain vastauksen, että kun tulevat vastaantulevien veneitten kanssa alas niin pääsemme seuraavassa ryhmässä ylös n. 2,5 tunnin kuluttua.

Käytimme ajan ensin tutustumalla tarkkaan toisten työskentelyyn ja sen perusteella päivitimme oman taktiikkamme ja sitten vapautettiin naisisto loppuajaksi mihinkäs muuhun kuin shoppailuun. naisilla riittää kummasti energiaa tähän harrastukseen, tuntikausia kierretään kauppoja vaikka ei kukaan ole etukäteen ilmoittanut mistään puutteista tai hankintatarpeista.

Sulutusajankohdan lähestyessä taaksemme laituriin tuli jo Inverness´issä näkemämme suurehko ( 76 jalkaa ) vaalean siniseksi maalattu tanskalainen purjevene Klem V. Sen masto nousi aina 10 – 15m muiden mastojen yläpuolelle. Sulutusjärjestelyissä kävi niin, että pienet moottoriveneet menivät sulkuun ensin, sitten tämä tanskalainen - joka tuntui leveydeltään täyttävän koko altaan – ja meille sanottiin, että tanskalaisen viereen voimme mennä jos saamme itsemme siihen mahtumaan. Vaihtoehto jäädä odottamaan taas 3 -4 tuntia ja mahdollisesti seuraavaan aamuun ei tuntunut mieluisalta, olimmehan sentään olleet paikalla ensimmäisenä tästä porukasta. Järjestelimme lepuuttajat uudelleen ja lähdimme lähestymään takaapäin luxus – venettä, jossa oletimme olevan palkkamiehistön. Hitaasti he ymmärsivät, että nyt ne suomalaiset tulevat, mutta sitten syntyi vipinää kannella, kovalla tohinalla etsivät lepuuttajia myös veneensä styyrpuurin puoleiselle sivulle, jonne me kiilasimme itseämme. Veneen hallintalaitteissa ollut kaverikin tajusi siirtää veneen kanavan reunaan kiinni – se tuntui käyvän helposti keulapotkurin ja kääntyvän potkurilaitteiston avulla. Hyvinhän me sinne mahduimme kun molemmat tyytyivät vain tarvitsemaansa tilaan. Näin mentiin sulku sululta ylös runsaan yleisön seuratessa tarkkaavaisena. Tanskalaisveneessä oli nuorehkon miehistön lisäksi ikääntynyt pariskunta, sekä selvästi myös vieraana ollut vähän nuorempi naishenkilö, joka aina välillä otti suluilla osaa kansitöihin. Sulkujen puolivälissä vanha herra meidän arviomme mukaan 90 paikkeilla kiinnitti huomionsa kutteristaagissa pitämäämme ARC – lippuun. Hän innostui kyselemään matkastamme ja mitä reittiä olimme tulleet suomesta. En tahtonut oikein kuulla ja hän ilmoitti kärsivänsä samasta vaivasta. Sain selvää, että hän oli käynyt kaksi viikkoa aikaisemmin Suomessa. Kysymykseen - missä siellä - hän vastasi, että Pietarsaaressa. Siellähän käydään ulkomailta ainakin venekaupoilla, ovathan Swanin tehtaat siellä. Vanha herra aikoo ehkä ostaa uuden purren, puristeli päätään tiedustellessani asiaa. Sulkujen jälkeen erotessamme hän nosti molemmat peukalot ylös innostuneesti toivottaen onnea matkalle ja erityisesti kisaan. Meiltä lähti myös hyvän matkan toivotukset takaisin.

Lähtiessämme yksi kanavan hoitajista kysyi tunsimmeko ko herran. Sanoin että tuttavillani on yleensä vaatimattomampia veneitä ja jos ne eivät aja itse niin ei siellä ainakaan palkkamiehistöä ole. Sain kuulla, että herra on rankattu Tanskan rikkaimmaksi ja on Maersk – konsernin pääomistajia. ”Konserni A.P. Møller-Mærsk Gruppen on tanskalainen monialayhtiö, jonka tärkein liiketoiminta-alue on logistiikka. Yhtiö tunnetaan paremmin nimellä Mærsk (tai kansainvälisessä asussaan Maersk). Yhtiö perustettiin 1904 ja sen pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa. Yhtiö toimii yli 125 maassa ja sillä on yli 100 000 työntekijää. Se on myös maailman suurin rahtilaivavarustamo ja Tanskan suurin yritys” – lainaus Wikipediasta.

Pahus kun olisi huomannut ajoissa, olisi voinut kutsua kaverin oluelle, tanskalaiset pitävät oluesta ja kun muutenkin oli juttutuulella.

Naiset seurasivat silmä tarkkana tanskalaisen miehistön toimintaa ja huomasivat, että he varmistavat lepuuttajan solmun vielä toisella solmulla. Tämä otettiin meillekin perussäännöksi ja se sai nimekseen pohattasolmu.

Fort Augustus on tosi viehättävä paikka. Emme kuitenkaan jääneet sinne yöksi vaan jatkoimme vielä jonkin matkaa Kytra sulkuun josta onnistuimme pääsemään läpi ennen sulkemista ja jatkoimme vielä Cullochy – sululle jonne jäimme odottamaan sen avautumista aamulla.

Vietimme iltaa tutustuen paikan kauniiseen luontoon. Kanavan vieressä virtasi joki, jossa oli kalastajia kokeilemassa kala onneaan. Joen yli johti vanha silta, jonka oli suunnitellut joku panimomestari. Silta rakennelma oli onnistunut ja hänet oli siitä hyvästä saanut insinöörin arvon.

Caledonian kanavalle

Aamulla aamiaisen jälkeen ja osittain lomassakin Lassi, Marita ja Jaakko pakkasivat tavaroitaan alkavaa kotimatkaa varten. Heillä oli hankittuna junaliput Inverness – Lontoo, hotellivaraus Lontoossa ja Ryanair lento seuraavana päivänä Stanstedista Tampereelle. Tavoitteena oli saada junasta läpileikkaus Skotlannista ja Englannista, tehdä pika tutustuminen Lontooseen ja ehtiä kotiin Loimaalle keskiviikon aikana.

Veneessä valmistauduttiin siirtymään kanavalle naismiehistön vai pitäisikö sanoa naisiston voimin. Ensin kuitenkin polttoaine täydennykseen. Lähtevä miehistö avusti veneen siirrossa. Tankattiin 53l hintaan 0,84 £/l . Ilmoitimme sataman valvojalle, että olemme valmiit sulutukseen. Sulkujen avautumisajan lähestyessä alapuolella pyöri useita veneitä. Sulunhoitaja kutsui MERITÄHTEÄ sellaisella murteella, että emme ymmärtäneet, onneksi naapuriveneessä tajuttiin, että meitä kutsutaan ja huutelivat meille. Vastasimme kutsuun ja sitten jo ymmärsimme, että meille tuli järjestysnumero ”Starport Number One” ja pyydettiin valmistautumaan.

Menestyksekkäästi selvitimme 5 sulkua ylöspäin. Tiina hoiteli köydet kanavan reunalla ja me muut hoitelimme hommat veneessä. Kanavan varrella kasvoi runsaasti Karhun vatukkaa, joka ei vielä kuitenkaan ollut kypsää, vadelmia sen sijaa voi jo syödä. Sulkujen jälkeen seuraavaksi olisi ollut Loch Ness järven ylittäminen. Kyselimme sulkuvahdilta Dochgarroch Loch´illa millaisia satamia olisi edessäpäin ja hän neuvoi jäämään yöksi tänne ja suositteli samalla paikallista ravintolaa ja siellä erityisesti ankkaa illalliseksi, olisi hänen mukaansa maan parasta. Jäimme yöksi, mutta tyydyimme oman keittiön antimiin – ne ovat yleensä olleet parasta A+ luokkaa, eikä pettymystä tullut nytkään. Tiina ahersi Wokki – pannun kanssa aikansa eikä tarvittu ulkopuolista ravintolaa. Rantautuessamme paistoi aurinko, mutta illalla alkoi vaimea sade. Ruokailun jälkeen pestiin veneen kansi. Illalla naisisto kävi tutustumassa suositeltuun ravintolaan. Paikka vaikutti viihtyisältä paikan. Sisustus oli uutta ja vanhaa eli jokaiselle jotakin. Sisään pääsyyn olisi tarvittu pöytävaraus, joten kanavavahdin suositukset oli kuunneltu huolella.

Sijainti 57º25,867´N 004º18,406´W

Uutta miehistöä Invernessissä

Täksi päiväksi oli jäänyt kaikki ne työt, jotka edellisenä päivänä jätettiin tekemättä. Edessä oli siivousta, purjeitten pakkausta ym ja kaiken huippuna mastossa käynti. Raumalta pikatoimituksena Göteborgiin tuotettu TV – antenni odotti asennusta. Edellinen Italialainen insinööritaidon näyte, joka antoi loistavan kuvan, sortui mastossa Vänernillä ja päätti tippua alas. Runko oli murtunut. Kupolia yritettiin pelastaa urhoollisesti, mutta merenkäynnissä tai paremminkin ”järven käynnissä” emme siinä onnistuneet saamaan ylös. Mikäli varusteena olisi ollut kalahaavi, homma olisi hoitunut, mutta kun ei ollut – nyt on. Mastoon kipuaminen on toistaiseksi ollut kipparin etuoikeus ja muu miehistö on saanut ratkaista avustustoimenpiteet. Mastotikkaita myöten kiipeäminen on huomattavan helppoa verrattuna sileään alumiinimastoon silpomiseen. Tarvikkeet nostettiin nostinköyden avulla ämpärissä. Asennus onnistui ja piirretyt lastenohjelmat alkoivat näkyä kirkkaina paljon kaivattujen säätiedotusten kanssa. Säätiedotus lupasi lämpenevämpää ja se onkin toivottavaa. Lämpöä on ollut vain 9 – 12 astetta.

Vene saatiin, jos ei juhlakuntoon niin ainakin siistimmäksi. Marjatta ja Marita lähtivät juoksujalkaa kaupungin iloihin eli ostoskierrokselle. He organisoivat vähän ajan niin, että kummallakin oli oma reittinsä ja välillä aina tapasivat ja vaihtoivat kokemuksia. Tällä tavalla saa tarjoukset hyödynnettyä tehokkaammin.

Tiina ja Kirsi saapuivat uusina miehistön jäseninä ja jo ennen veneelle tuloa liittyivät shoppailupartioon joksikin aikaa. Illalla järjestelimme paikat niin, että vanha ja uusi miehistö pystyi yöpymään veneessä. Tiinan ja Kirsin valmistaman iltapalan jälkeen valmistauduimme yöpuulle paitsi pubipartio, joka uskollisena tavoilleen lähti tutustumaan tarjontaan. Huomenna aamulla Marita, Lassi ja Jaakko lähtevät junalla kohti Lontoota ja matkaa jatkavat kanavalle kipparin lisäksi naisisto Marjatta, Tiina ja Kirsi.