12. syyskuuta 2008

12.09.2008 perjantai. IV – päivä merellä ja saapuminen Porto Santoo


Yö oli kuoppainen ja levoton, mutta eteenpäin mentiin kohtalaista vauhtia. Aamun valjetessa oli matkaa Porto Santoon jäljellä 70 Nm. Tuuli oli jonkin verran vaimentunut, mutta mittava maininki oli jäljellä. Autopilotilla oli kova urakka yrittäessään pitää venettä kurssissa. Aallokko tuli takaa oikealta.

Aamun aikana merellä uiskenteli vastaan kilpikonna. Nämä kaukana merellä uiskentelevat kilpikonnat ovat merikilpikonnia. Minne lie menossa vastaan tuli ja siinä suunnassa lähimpään rantaan on ainakin 200 mailia. Kaksi pientä delfiiniä kävi jonkin ajan härnäämässä kameramiehiä. Ne eivät koskaan hypänneet siinä kohdassa johon kamera oli suunnattu ja ne olivat takaisin pinnan alla ennen kuin kamerat oli saatu suunnattua uudelleen. Hauskoja veijareita.

Ensimmäiset havainnot mantereesta saatiin tällä näkyvyydellä n. 15 mailia ennen rantaa. Seuraava havainto sivilisaatiosta oli kännyköihin ilmestyneet kentät. Se sai tekstiviestit ja puhelut liikkeelle. Jokaisella oli äkkiä jotain asiaa kotipuoleen.

Satamaa lähestyttäessä yritimme soittaa sinne kahden eri VHF puhelimen avulla, ilman vastausta. Mukana olleet radioexpertit ehtivät jo löytää vaikka minkälaisia vikoja hankkimistani mainiosta laitteista. Niistä muka puuttui jokin SQUELCH - säätö ( kohina salpa ).. Ei ollut, koska nykypuhelin hoitelee sellaisen automaattisesti. Lopulta jouduimme toteamaan, että puhelimet ovat kunnossa, kunhan tehoasetus on kohdallaan.. Kontaktia satamaan ei saatu, koska kukaan ei vaivautunut sieltä vastaamaan.Legin pituudeksi tuli 603,8 mailia ja aikaa kului 3 vrk 4 h tuntia. keskinopeus 6,3 solmua.


Ajoimme marinaan aallonmurtajien taakse suojaan. Sielläkin tuuli oli yllättävän kova. Kiinnityimme vastaanottolaituriin kylkipaikalle ja lähdin kaikkien dokumenttien kanssa hakemaan marinan toimistoa ja viranomaisia. Marinatoimisto löytyi, mutta muita viranomaisia en tavannut. Satamamaksu oli 32,9 euroa sisältäen suihkut, veden ja sähkön. Marinassa oli yksi suomalainen vene Paraisilta, mutta emme nähneet miehistöä paikalla.


Veneessä saatiin maasähköt kytkettyä päälle ja lämmitinkin lähti toimimaan. Lämmitin tuotti lämmintä vettä ja samalla lämmitti vahingossa Karin hytin muistuttamaan turkkilaista saunaa.

Suihkutilat olivat kohtalaiset, ellei antanut kaikenmoisten pieneliöiden häiritä tunnelmaa. Illalla lähdimme kävellen kaupungin keskustaan. Matka kesti puolisen tuntia ja perillä pääsimme seuraamaan Kolumbuksen kunniaksi vuosittain järjestettäviä useampipäiväisiä juhlallisuuksia.

Kolumbus on aikanaan asunut saarella muutaman vuoden, nainut kuvernöörin tyttären ja vienyt hänet mennessään. Tästä on saatu aihe juhlien järjestämiseksi. Esitykset olivat näyttäviä. Ruokailimme yhdessä keskustan ravintolassa. Ruoka oli maistuvaa, mutta laskun maksun aikana joutui toteamaan, että se oli arvostettu täyteen arvoonsa, ellei ylikin.


Pihvit laskivat sopivasti kun kävelimme takaisin veneelle eikä nukkumattia tarvinnut kauan odotella.

Ei kommentteja: