Aamutoimien jälkeen otimme vastaan meille toimitetun vuokra-auton. Antti otti sen vastuulleen ja samalla hänelle lankesi kuljettajan rooli seuraavaksi kahdeksi päiväksi. Vieressämme olleen sveitsiläisen veneen kippari nolasi itsensä silmissämme kysymällä minkä maan lippu perälippumme on. Olisi pitänyt kysyä hänen lipustaan samaa ja vastauksen jälkeen olisi voinut vaikka kysäistä mikä valtion alusmaa Sveitsi oikein on ja missä päin se sijaitsee.
Pakkauduimme Renault Clio´on, Antti kuskin paikalle, Jukka kartturiksi, Kari ja minä toimimme neuvonantajina takapenkillä. Mukaan otettiin maastovarustus. Tarkoituksemme oli suunnata ylös vuorelle.Muutaman kilometrin ajettuamme totesimme saaren olevan varsin haasteellinen kohde paikallisille tien rakentajille. Tiet kulkivat tunnelissa, oli rakennettu siltapilarien varaan tai se oli jyrkkään rinteeseen rakennettua serpentiiniä.
Tunneleissa oli 40 km/h nopeusrajoitus. Antti ajoi 70 km/h ja paikalliset paketti- ym autot sujauttelivat vauhdilla ohi. Kuljettaja ja kartturi joutuivat aina välillä kiivaasti vaihtamaan mielipiteitä siitä missä ollaan ja minne mennään. Takapenkin oivalliset neuvot, ohjeet ja muu tilannekomiikka sai Antin puristamaan rattia rystyset valkoisena. Porukka pysyi kuitenkin kasassa ja matkaa tehtiin yhdellä autolla. Vuorenrinnettä noustessa poikkesimme yhteen kylään kahville. Kuppila oli kansoitettu sekä paikallisilla, että turisteilla. Oli sunnuntai ja vapaa päivä.
Jatkoimme matkaa ja pieni Renu jaksoi kiskoa meitä aina vaan ylöspäin. Lopulta saavutimme pisteen, josta autolla ei enää voinut jatkaa. Täällä olimme pilvien yläpuolella vuorenhuipulla. Rakennettuja vaellusreittejä lähti vuoren jyrkänteille.
Lähdimme etenemään yhtä polkua ylös ja alas huimaavassa maisemassa kohden Pico Ruivoa. Lipsahdus polun sivuun olisi monessa paikassa merkinnyt satojen metrien pudotusta. Ylämäet tuntuivat, pulssi nousi johtuen heikentyneestä kunnosta ja ohuesta ilmasta. Olimme 1810 m merenpinnan yläpuolella Pico do Areeiron huipulla.
Vaellusreitit olivat vaikuttavat ja niille lähti runsaasti ihmisiä retkivarusteineen. Me emme olleet varautuneet pitkään patikkaretkeen vaan suuntasimme parin tunnin kuluttua auton keulan alaspäin kohti Funchal´ia. Satojen mutkien ja risteysten jälkeen löysimme Funchal´in marinan edustalla olevan ostoskeskuksen parkkitaloon. Reippaassa tahdissa etsiydyimme ensimmäiseen kahvioon välipalalle. Olut ja kolmioleipä 3 €, kahvi ja viineri 1,90 €. Tuntui kohtuulliselta.
Antti huomasi vieressä parturin ja alkoi tuntea voimakasta tarvetta hiustenleikkuuseen. Syynä saattoi olla hiusten pituus tai viehättävän näköinen parturi. Mies palasi tyytyväisen näköisenä. Hiukset oli pesty kahteen kertaan ja päänahka hierottu perusteellisesti. Saksiakin oli Antin mukaan käytetty vaikka me emme sitä oikein huomanneet.
Tutustuimme Funchall´in huvivenesatamaan ja totesimme, että ei siellä todellakaan ollut vapaata tilaa. Marina oli kaupungin sydämessä, mutta tuntui kuumalta, hiostavalta ja ahtaalta. Emme katuneet, että olimme joutuneet toiseen marinaan.Antin miehistön juniorijäsenten edellisellä käynnillä maalaama logo oli vielä ihan kohtuullisessa kunnossa. Suomalaisveneitten logoja löytyi yhteensä toista kymmentä, mm Loimaan naapurista Forssasta oli marinassa kahden venekunnan logot.
Satamakierroksen jälkeen tunsimme olomme väsyneeksi ja nälkäiseksi. Haimme muona täydennystä illallista varten mm pihvit, jotka juuri ja juuri täyttivät kokin vaatimukset. Löysimme takaisin veneelle ja pääkokki Kari valtasi pentterin. Luvassa oli kokoliha naudan pihvit, keitettyjä perunoita, vihreää salaattia ja laadukkaat ruokajuomat.. Kokki onnistui loistavasti ja illallinen maistui. Nälkä kasvaa syödessä ja piti saada jälkiruokaa. Lukuisten ehdotusten joukosta Kari lupautui valmistamaan rommilla flambeeratut banaanit. Täydellinen suoritus olisi kokin mukaan edellyttänyt flambeeeraukseen ruokaöljyn sijaan voita ja rommin sijaan konjakkia. Nyt piti tyytyä saatavilla oleviin tarpeisiin. Muu miehistö ei ollut reseptin muutoksesta moksiskaan vaan pisteli banaania poskeen reippaasti.
Vatsat tulivat täyteen, samoin tiskialtaat. Jukka ja Antti jaksoivat tiskata. Sen jälkeen tuli veneeseen hiljaisuus pyytämättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti