Saapuminen Invernessiin

Yöllä satoi välillä rankasti. Päätimme kuitenkin lähteä sateiselle merelle varhain aamulla klo 5. Marjatta auttoi minut irrottamaan veneen laiturista ja laittoi kannen avomerikuntoon. Karaokekulttuuriin tutustuneet jatkoivat uniaan vielä jonkin ajan. Sade ei jatkunut yhtenäisenä vaan lyhyinä kuuroina ja niiden lähestymisen näki mm tutkasta.

Meno oli taas vauhdikasta Inverness ja Caledonian kanava lähestyivät 8 – 9 solmun nopeudella. Pääosan matkasta etenimme samoilla purjeasetuksilla, mutta Invernessiä lähestyttäessä laskimme purjeet ja jatkoimme konevoimalla varmistaaksemme tarkan navigoinnin. Kanavan suuta kohti ajettaessa näimme hylkeitä paistattelemassa päivää vuoroveden paljastamilla rannoilla. Matkalla näimme myös delfiinejä, jotka esittivät temppujaan lahden pohjukassa. Erään niemen kärkeen oli kerääntynyt yleisöä näitä seuraamaan. Emme kuitenkaan nähneet delfiinejä kovin läheltä.

Ajoimme kanavan suulle olettaen, että ennen ensimmäistä sulkua on jokin odotuslaituri. Sellaista ei kuitenkaan ollut vaan kanavaan pääsyä piti pyytää VHF – puhelimellä kanavalla 74. Meitä pyydettiin laittamaan fendarit valmiiksi styyrpuurin puolelle ja odottelemaan sulkujen avautumista.

Sulut avautuivat ja Götan kanavan oppeja noudattaen kiinnityimme sulun reunaan. Nousun jälkeen oli edessä kanavaan kirjautuminen ja kanavamaksun maksaminen. Sulunhoitaja oli erittäin ystävällinen ja kohtelias, neuvoja ja opastuksia tuli runsaasti. Kanavamaksu oli Meritähden kokoiselta veneeltä £ 229,35. Ymmärsimme, että kanavamaksuun sisältyy 8 vrk satamamaksut sisältäen lämpimät suihkut ja muut saniteettitilat. Sähköstä piti maksaa 2,5 puntaa vuorokaudessa ja ensimmäisessä Seaport Marinassa saisi kanavamaksulla yöpyä vain yhden yön. Seuraavista pitäisi maksaa lisämaksu. Sulku oli helppo ja selvisimme siitä mallikkaasti, samoin toinen sulku, jonka jouduimme myös selvittämään ennen kuin pääsimme Seaport Marinaan.

Venepaikan löytäminen tämän kokoiselle veneelle ei ollut helppoa vaikka satamapäällikkö parhaansa yritti. Kiinnityimme lopulta aisapaikkaan, joka oli tarkoitettu paljon pienemmille veneille. Kiinnitimme veneen hentoisen näköiseen aisaan useilla köysillä toivoen, että aisaparka kestäisi. Sidontaurakan tultua valmiiksi satamapäällikkö tuli ilmoittamaan, että saisimme päälaiturista vapautuneen kylkipaikan. Keräsimme voimamme vielä ja siirsimme veneen uuteen paikkaan. Ponnistelu osoittautui vaivan arvoiseksi. Tämän jälkeen päästiin illallispöytään, jonka Marita ja Marjatta olivat ehtineet saada kuntoon. Illallisen jälkeen oli nopea tutustuminen satamaan ja sitten yöpuulle. Lassi ja Jaakko tietenkin kävivät ensin tutkimassa lähipubeja, mutta kotiutuivat melko pian, lienevätkö matkan rasitukset kuluttaneet miehiä.