10. heinäkuuta 2008

Shetland - Orkney

Lähdimme liikkeelle aamulla varhain klo 05.00 tavoitteena Orkneyn saaret ja pääkaupunki Kirkwall. Meidän kanssamme samaan aikaan merelle lähti kaksi kalastusalusta. Muuta liikennettä emme merellä havainneet moneen tuntiin. Tuuli oli viistosti styyrpuurin puolelta takaa 7 – 10 m/s. Viritimme virsikirjan ja tuimme genuan puomin avulla. Tällä purjeitten asettelulla etenimme 12 tuntia vauhdikkaasti ohittaen matkalla Faro – saaren. Myöhemmin luin, kuinkas muuten Turun Sanomista, että Ingmar Bergman viihtyi saarella ja ohjasi siellä useita elokuvistaan. Olisi pitänyt poiketa , ehkäpä seuraavalla kerralla. Vähän ennen kääntymistä kohti Kirkwallia saavutimme toisen purjeveneen, joka osoittautui ruotsalaiseksi Bavaria 32. Veneellä oli liikkeellä pariskunta Ruotsin Höganäsista. He olivat yöpyneet Faron saarella ja olivat tämän kesän purjehduksella jo paluumatkalla Islannista. Kirkwalliin sisään ajettaessa jouduimme ensimmäisen kerran kunnolla tekemisiin vuorovesivirran kanssa. Satamaan päästiin kunnialla, matkaa kertyi 94 Nm ja aikaa kului 15 tuntia. Kirkwallin satamassa oltiin vastassa, osoitettiin veneelle mainio kylkipaikka ja annettiin matkan tähän mennessä täydellisin WellCome Pack. Illalla tutustuimme satamaan. Lassi ja Jaakko löysivät satamasta pubin kuinkas muuten, mutta kaikki painuivat pehkuihin melko pian.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän se Bergmanin Fårö ole tuossa Gotlannin pohjoispäässä Itämeren puolella...