20. huhtikuuta 2009

04.4.2009 Lauantai. Siirtyminen Marinaan ja käynti klinikalla.


Yö oli miellyttävä, ei maininkia ja tuuli teki olon vilpoiseksi. Aamutoimien jälkeen siirryimme Marinaan. Paikka osoittautui oman mittapuun mukaan luxus – marinaksi. Meritähti oli kovin vaatimattoman kokoinen laiturissa. Vierellä oli 76 jalkainen kalastus / cruisailu vene, jonka virvelöijän istuin oli niin monipuolinen ja automatisoitu, että moni hammaslääkäri voisi olla siitä kateellinen.

Omistaja oli amerikkalainen yli kuusikymppinen herrasmies Mr Johnsson. Mrs oli parikymmentä vuotta nuorempi. Rouvaa odotti laiturilla kuntopyörä. Odottamaan se joutuikin, emme nähneet siinä liikettä kertaakaan. Isäntä oli juttutuulella ja kertoili käyneensä usein Suomessa työasioissa. Kehui arvostavansa suomalaisia, koska he osaavat kaikki puhua suomea. Mitähän sekin tarkoitti. Veneessä oli palkattu kaveri, joka pyyhki aamuisin partaisiin tiivistyneen kosteuden. Isäntä joutui itse taluttamaan kaksi Chihuahua koiraa pissille. Pahuksenmoisen lommon oli saanut ökypaattinsa kylkeen. Lienee ohjailutaidoissa olla parantamisen tarvetta.

Marjatan palovamman kääreen vaihto tulisi tehdä tänään. Pentti tuli avuksi paikallistuntemuksensa kanssa. Hän selvitti yksityisklinikan läheisestä St. Johns´in kaupungista ja tilasi luotettavan taksin. Klinikka sijaitsi kaupungin vastakkaisella puolella. Jouduimme lauantairuuhkan vuoksi menemään kaupungin ulkolaidoilla mutkitellen.

Klinikka osoittautui keskitasoiseksi. Marjatta pääsi vastaanotolle melko nopeasti. Kaikki oli kohtalaisen hyvin. Hoitajan ottaessa steriilit hanskat käteensä hän siirsi aluksi niillä Marjatan Crogsit sivuun. Tämä sai niskakarvat pystyyn ja jännittämään mitä seuraa. Seuraavaksi hän lauloi ja otti pari tanssiaskelta. Hän sanoi haluavansa saada potilaan hyvälle ja rennolle mielelle hoidon ajaksi. Loppuosa siteenvaihdosta meni ilman suurempia yllätyksiä. Päätimme kuitenkin tehdä vaihdot tämän jälkeen itse.

Loppupäivän veneellä nautimme marinan palveluista, suihkusta, internetistä ym mihin ankkuripaikoilla ei ole mahdollisuutta. Illalla seurasimme marinan iltaelämää.

Ei kommentteja: