20. huhtikuuta 2009

14.4.2009 Tiistai. Kohti St. Barts´ia.

Lähdimme taas liikkeelle auringon noustessa. Meillä olisi edessä lähes 50 Nm purjehdus St Bartsin pohjoisosassa sijaitsevaan Anse du Colombier – lahteen. Lahti oli luonnonsuojelualuetta. Sinne saa kiinnittyä poijuihin. Jorma suositteli paikkaa. Siellä näkyisi snorklatessa mm kilpikonnia ja kookkaita kaloja.

Ajoimme ensin koneella St Kitts ja Neviksen välisestä aukosta Kittsin itäpuolelle. Nostimme siellä purjeet. Tuuli tuli sivulta ja oli 8 – 10 m/s. Aallokko ei haitannut etenemistä, joka oli vauhdikasta. Nopeus laski harvoin alle 8 solmun matkan aikana. Ohitimme St Bartsin länsipuolelta ja katselimme satama-alueella olevien aluksia. Purjealukset ja jahdit olivat kookkaita. AIS –tietojen perusteella lähes 200 jalkaan asti.

Seitsemän tunnin matkanteon jälkeen kiinnityimme yhteen lahdella olleista poijuista. Sijainti 17N55,5 062W52,2. Paikan poijut olivat lähes kaikki varatut. Veneitä oli parisen kymmentä. Ruokailtuamme kävin uimassa. Veneen alla oli kookkaita puolitoistametrisiä kaloja 10 – 15. Ne uivat kölimme ympärillä ja kurkistelivat minua. Seppo bongaili kilpikonnia ensin veneen kannelta ja lähti siten snorklailemaan lahdelle. Hän näki useita kilpikonnia ja muiden kalojen mukana erittäin suuren körilään. Kalalla oli pituutta parisen metriä ja pään kohdalla korkeus puolisen metriä. Leveyttäkin oli reippaasti. He olivat tuijotelleet toisiaan aikansa ja kala lopulta väistyi uimalla pois.

Taaksemme tuli suuri purjealus. Näimme AIS tietojen perusteella sen pituuden 152 jalkaa. Alus oli mahtava. Miehistö puuhaili kannella. Isäntä ja vieraat luultavasti viihtyivät sisätiloissa lounastamassa. Alus viipyi pari tuntia paikallaan ja poistui.

Me nukuimme yömme hyvin ja rauhallisesti.

Ei kommentteja: