20. huhtikuuta 2009

15.4.2009 Keskiviikko. Kohti St. Martenia.

Herättyämme päätimme viipyä lahdella puoleen päivään asti. Lähtisimme sitten St Martenille Xian ja Merimyyrän seuraksi. Jorma suositteli hyvää ankkuripaikkaa vierestään.

Minä kirjoittelin näitä bloki tekstejä ja Seppo lähti pitkälle snorklauskierrokselle. Minäkin kävin välillä vilvoittelemassa pienellä uinti kierroksella. Etsin Seppoa, mutta en löytänyt. Tulin takaisin veneelle ja jatkoin kirjoittamista. Lopulta Seppokin palautui veneelle hyvissä voimin. Laitoimme kevyen lounaan ja valmistauduimme lähtemään kohti St Martenia.

Taaksemme on kiinnittynyt ruotsalainen vene. Tunnistin sen Yaghan (?) purjealukseksi, joka on päättämässä kolmen vuoden maailmaympäripurjehdustaan. Ajoin lähtiessämme vierestä ja kyselin oletteko jo kotimatkalla. Vastaus oli myönteinen.

Purjehdus Grand Case lahteen oli hieman ”kuoppainen ” alkumatkasta. Selvisimme matkasta kolmessa tunnissa. Ankkuroimme Xian ja Merimyyrän taakse heidän väliinsä. Sijainti 18N06,2 063W03,6.

Saimme kohta kutsun Xialle. Jorma tuli jollallaan hakemaan. Siellä oli kahvipöytä katettuna tervetulomaljoineen. Jorman ja Helenan lisäksi paikalla oli Merimyyrän miehistö Eva ja Klasu. Kiitos vielä. Illalla lähdimme samalla porukalla ruokailemaan rantaravintolaan. Ilta oli viihtyisä ja onnistuimme navigoimaan takaisin omalle veneelle pimeällä lahdella.

Ei kommentteja: