20. huhtikuuta 2009

11.4.2009 Lauantai. Meritähden vesillelasku.

Meritähden vesillelasku oli sovittu tälle päivälle klo 12:30. Aamutoimien jälkeen aloimme tehdä valmisteluja matkaan lähdön varalta. Ensimmäiseksi aamulla minä menin koko asiakirja arsenaalin kanssa hoitamaan maasta uloskirjautumista. Olin paikalla kello kahdeksan, jolloin paikan piti kyltin mukaan aueta, mutta ketään ei näkynyt missään. Tulevat kuulemma vähän myöhemmin lauantaisin.

Aioimme vaihtaa vetolaitteen öljyt. Vanhat öljyt saisi telakalla pois pohjatulpan kautta. Hain Budget Marinasta luokituksen täyttävää öljyä. Ostin myös pari pitkää pulttia, hiomapaperia ja ilmastointiteippiä.

Lähdin uudelleen uloskirjautumiseen ja Seppo aloitti öljynvaihdon. Nyt paikalla oli virkailijoita ja kohtalaisesti kollegoja jonossa edessä. Uloskirjauksen hoitamiseksi tulee ensin jonottaa tulliin. Sieltä saa ensimmäisellä kerralla lomakkeen täytettäväksi. Täytettyäsi sen jonotat samaan paikkaan paperin tarkastukseen. Hyväksytyn paperin kanssa mennään satamaviranomaisen luo ja täytetään samantapaiset paperit, sitten maahantuloviranomaisen luo ja lopuksi vielä kerran tulliin. Operaatio vaati puolitoista tuntia.

Veneellä Seppo tuskaili vetolaitteen pohjatulpan avauksen kanssa. Hän oli yrittänyt kovasti suurentanut työkalun kokoa ja voimaa. Ei ollut auennut. Ei uskaltanut käyttää voimaa enempää. Vaarana on jonkin paikan rikkoutuminen.

Meitä arvelutti ottaa vanha öljy pois imemällä yläkautta, koska pohjalle jää aina hieman. Nyt tämä sekoittuisi uuden erimerkkisen kanssa ja siitä huoltokirja varoitti. Lähdin vieressä olleeseen Volvon huoltoon kysymään olisiko heillä merkkiöljyä. Kaveri sanoi, että heillä ei ole, mutta hae tuolta Budgetista vastaavaa. Sanoin, että hain jo mutta en uskalla sekoittaa. Kaveri katsoi öljypurkkiani. Hän myös haistoi ja totesi, tämä on ihan hyvää, mekin käytämme samaa. Sama tavara eri etiketti. Uskoimme. Siirsimme kuitenkin vaihdon myöhempään.

Maasta uloskirjautumisen lisäksi piti kirjautua ulos marinasta. Se tapahtui joutuisasti luottokortin avustuksella. Samalla matkalla kävimme kaupassa ja täydensimme ruokavarastoja seuraavan viikon varalle. Pikainen käynti marina suihkussa ja sitten kaikki olisikin valmista veteen laskua varten.

Vesillelasku onnistui hyvin ja Meritähti kellui vapaasti klo 15:00. Ajoimme ensin polttoainelaituriin tankkausta varten. Aseman sulkemisaika oli vajaan tunnin kuluttua, mutta hoitaja oli jo laittanut ovet kiinni ja aloittanut päivän kassan laskemisen. Saimme lopulta tankin täyteen 17,5 gallonaa brittiläistä hinta 9,5 paikallista dollaria gallonalta.

Tankattuamme suuntasimme sataman edustan lahdelle ankkuriin. Tunne oli tosi kiva kun pääsimme taas vapaaseen vilvoittavaan merituuleen. Ankkuroimme Aminoffin Pentin veneen läheisyyteen. Aivan viereemme tunki ranskalainen alumiini vene. Tuulen kääntyessä veneet olisivat koskettaneet toisiaan. Pienen kiivaan keskustelun jälkeen he siirtyivät kauemmaksi.

Laitoimme illallisen hakemistamme kanan / broilerin grillikyljistä. Pannussa lämmittäen niiden toisesta puolesta tuli tummahko well – well done. Ne laitettiin tarjolle tummapinta alaspäin ja hyvin tekivät kauppansa.. Pentti piipahti veneelle ja antoi hyviä vihjeitä seuraavien päivien purjehdusten varalle. Päätimme, että suuntaamme aamulla kohti Nevistä.

Ei kommentteja: